Haravointitalkoot kohta mennyttä perinnettä

Jokakeväiset – ja jokasyksyisetkin – lehtien haravointitalkoot alkavat olla jo kohta katoavaa kansanperinnettä. Haravointitalkoot olivat toki työtäkin, mutta myös tärkeä sosiaalinen tilaisuus. Talkoot olivat aikansa facebookeja, joissa tavattiin tuttuja, vaihdettiin kuulumiset ja viihdyttiin. Värtsilän seurakunnalle talkootyöllä oli suuri merkitys, sillä ostotyönä tuskin olisi hautausmaiden ja kirkonpihan haravointitöitä hankkimaan. Seurakuntalaisetkin halusivat omalla työllään osoittaa rakkauttaan omaa seurakuntaansa kohtaan.

Tässä haravaa heilutetaan kirkon pihamaalla todennäköisesti syksyllä. Työssä vas. Linda Koski, Martta Parkkonen, tuntematon, Klaudia Varonen, Toivo ja Maija Lintunen.

Share

4 comments for “Haravointitalkoot kohta mennyttä perinnettä

  1. Tuula-Riitta
    18.10.2019 at 11:14

    Syksy jo saa harmaa on maa… Kyllä se yhdessä tekeminen ja talkoilu on aina mieltä piristävää.

  2. Alpoaatos
    18.10.2019 at 21:06

    Löysitpä vanhan jutun. Ja EJ on löytänyt vanhan kuvan. Olisipa kiva tietää miltä vuodelta kuva on. Kyllä hautausmailla on talkooharavointia vieläkin. Taloyhtiöiden pihoilla talkoot taitaa olla harvinaisia. Joku työtätekevä pöristelee lehtikarheet puhaltimilla.

  3. Hemppa Turunen
    18.10.2019 at 23:21

    Meilläkin Pappilantiellä haravoitiin tienvarret kahta puolen tietä. Siinä tuli mieleen sellainenkin, että mitähän, jos olisi järjestänyt talkoot ko tienvarsien siistimiseksi. Olisihan se näyttänyt siistimmältä kadulta ja eikä tuulenpuuskat olisi niin paljon kuljetelleet niitä ilmaisjakelulehtiä ympäriinsä jo haravoiduille alueillekin.

  4. erkki lintunen
    19.10.2019 at 16:43

    Kuvassa oleva muistokivi on alunalkaen ollut rajan takana Värtsilässä. Sitten se oli Leminrinteen hautausmaalla, mistä se siirrettiin nykyiselle paikalleen. Joku voisi etsiä Värtsistä tiedon, minä vuonna. Kuka löytää ensin? ilman löytäjän palkkiota!!!

    Kuvassa oikealla hymyilee äitini, jonka kuolemasta muutaman päivä sitten tuli kuluneeksi 29 vuotta. Hautajaispäivänä päättyi hakuaika Värtsilän kirkkoherran virkaan. Olin ainoa hakija. Tuskin muuten olisin saanut virkaurani viimeistä paikkaa – paluumuuttajana – kirkkoon, jonne äiti minut ensin houkutteli jäädäkseni koukkuun.

    Päivääkään en vaihtaisi pois.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *