Meitä kuvattiin

Aladar Bayer (vas.) Koti-Karjalasta ja Arttu Laakkonen Uutisalasimesta vainusivat suurta uutista Värtsin tiedotustilaisuudessa. Kuva EJ

Verkkolehti Värtsi järjesti maanantaina tiedotustilaisuuden lehdistölle. Kaikki kaksi Värtsilän alueella kilpailevaa paikallislehteä saapuivat paikalle. Meitä kuvattiin eestä ja takaa, mikä oli mukavaa. Tervetuloa toistekin.

Markus Kontiainen toivotti reportterit sydämellisesti tervetulleiksi. Hän kertoi Värtsin synnystä ja valaisi kyläverkkolehden loisteliasta tulevaisuutta. Myös meillä muilla oli selityksen paikka.

Loput lukekaa paikallislehdistä. Niitä kannattaa myös tilata, jos haluaa pysyä ajan hermolla. Värtsin löytää esimerkiksi kirjoittamalla lehden nimen Googleen tai muuhun hakukoneeseen.

Share

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *