Koulun ja Päivi-open juhla

Päivi-ope saapui kevätjuhlaan Kimmo Hurrin käsipuolessa.

Värtsilän koulun kevätjuhla oli tavallistakin juhlavampi, sillä samalla muistettiin pitkäaikaista opettajaa Päivi Kivivuorta, joka jäi eläkkeelle lähes 30 vuoden uran päätteeksi. ”Sataprosenttisesti meille tulee ikävä Päiviä”, julistivat oppilaat.

Hymy-patsaalla palkittu Petja Parkkinen silmäili todistustaan. Velipoika Otto kurkisteli myös arvosanoja.

”Päivi on ollut koulun äiti, kaikkien on ollut helppo mennä hänelle murheet kertomaan”, sanoi koulunjohtaja Kimmo Hurri. Vanhempainneuvoston puheenjohtaja Jussi Raerinne kertoi, ettei Päivi-open ole tarvinnut ääntään korottaa. ”Hän on saanut pelkällä läsnäolollaan tilanteen hallintaan.”

”Tänä keväänä koulussa oli erityisen paljon lämpöä”, muisteli eläköityvä opettaja, joka ei edellisyönä ollut saanut kunnolla unen päästä kiinni. ”Erityisesti oppilaista on haikea erota. Muistan pitkään varsinkin aamut, jolloin odottelin koulupäivän alkua.”

Kevätjuhlassa halailtiin ja ojennettiin kukkia. Päivi sai oppilailta mm. kaulanauhan, johon oppilaat olivat itse pujotelleet helmiä. Itse tehdyn noppapelin he myös ojensivat ja lauloivat: ystävä on kuin villasukka, joka talvella lämmittää.

Juhlasalin seinät oli koristeltu kesäisillä kuvilla, joissa linnut, kukat, veneet ja lehmät loistivat kilpaa auringon kanssa. Kyläläisiä oli saapunut paikalle niin paljon, etteivät aivan kaikki mahtuneet istumaan. Esiintyjiä filmattiin yhtenään ja he saivat aplodeja. Koulun henkilökunta ja MLL:n osasto muistivat eläkkeelle lähtijää. Kylän oma runoilija Martin Staffan oli kirjoittanut runon.

Värtsilän koulussa oli viime talvena 57 oppilasta, ja ensi syksynä määrä on suunnilleen sama. ”Olemme vetäneet

Oppilaitten liikuntaesitys vaati taitoa.

kevätjuhlat yleensä rennolla sapluunalla”, luonnehti Kimmo Hurri. Musiikilla oli melkoinen osuus: lauluesityksiä, pianosooloja, nokkahuilun soittoa. Koulun omat purppurapelimannit heläyttivät säkeitään. Tyttöjen liikuntaesitys sisälsi melkoisesti akrobatiaa. Runoja lausuttiin ja katseltiin kuvia leirikoulusta. Kouluyhteisön valitsemina saivat Hymy-patsaat tänä vuonna Emma Hyttinen ja Petja Parkkinen. Stipendejä jaettiin monille oppilaille.

Kevätjuhlaa kuvin:

1 comment for “Koulun ja Päivi-open juhla

  1. Päivi Kivivuorelle terveiset! t:Eira

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *