Asukkaiden näkökulmaa

Otto Rummukainen: Värtsilä eilen ja tänään, 1984.

Pian satavuotiaalta Otto Rummukaiselta on edelleen tullut kirja vuosittain. Kuva EJ

Värtsilästä kertovien teosten sarjassa on vuorossa viehättävä kirjanen ”Värtsilä eilen ja tänään”. Sen on koonnut Otto Rummukainen. Suuri osa kirjoituksista on hänen omaa käsialaansa.

”Kun suunniteltiin aineiston keräämistä Tohmajärvi-Värtsilän kuntalukemistoa varten, heräsi minulla ajatus koota vihkonen, jossa kuvattaisiin Värtsilää paikkakuntalaisten, nykyisten asukkaiden näkökulmasta katsottuna. Erikoisesti minua kiinnosti värtsiläläisten harrastajakynäilijöiden kirjoitukset, joita tiesin löytyvän ja joista toivoin näytteitä tuohon vihkoseen. Tältä pohjalta lähti aineiston hankkiminen, joka käsitti paitsi kirjoitettua tekstiä, myöskin pitäjäläisten haastatteluja. Sainkin kerätyksi yllättävän paljon kirjoituksia ja haastattelut toivat esiin paljon asioita, joista minulla ei aikaisemmin ollut tietoa”, kirjoittaa Otto kirjassa, josta tuli 50-sivuinen.

Kirja on jaettu kolmeen osaan. Alkupuolella käsitellään eilistä ja 1980-luvun alun todellisuutta. Osa on tarinoita kansan suusta, osalla on kirjallista pohjaa. Tänään -osassa paikalliset asiantuntijat kirjoittavat mm. luonnosta. Kirjan loppuosa on pyhitetty harrastajakynäilijöiden tuotteille.

Tällainen teos kertoo eri tavalla ja mielenkiintoisesti paikkakunnasta. Sen arvo kohoaa vuosi vuodelta. Voitaisiin jo kai puhua pienestä aarteesta. Mukana on muutama valokuvakin värtsiläläisten harrastustoiminnasta.

”Värtsilän kirkon seinällä on seinävaate, ryijy, jonka on lahjoittanut paikkakunnan martat ja nuorisoseura. Tuossa ryijyssä on kudottuna Värtsilän vaakuna, harmaalla pohjalla musta alasin, josta nousee punainen lieska. Vaakuna kertoo Värtsilän teollisuuden ja Värtsilän kunnan synnystä. Tämä vaakuna velvoittaa meitä vaalimaan Värtsilän perinteitä”, kynäilee kirjan tekijä.

Otto Rummukaisen laajaan, ainutlaatuiseen kirjalliseen tuotantoon tutustumme tuota tuonnempana. Värtsilä eilen ja tänään -teos availee ovia hänen ajatusmaailmaansa, tärkeinä pitämiinsä asioihin.

2 comments for “Asukkaiden näkökulmaa

  1. Kunnioitettava suoritus Otto Rummukaiselta jälleen.Häntä on joissakin yhteyksissä tituleerattu Pykälävaaran Päätaloksi.
    Kun mies lykkää tuossa kunnioitettavassa miehen iässä vielä kirjan vuodessa ulos niin alan kutsua Kalle Päätaloa Iijoen Rummukaiseksi.
    Mistä kirjaa voi tilata?

  2. Ottohan on myynyt kirjojaan niitten ilmestyttyä liikkumalla polkupyörällä talosta taloon. Lähimmissä kirjakaupoissa on myös tainnut olla. Tätä nimenomaista kirjaa, joka ilmestyi vuonna 1984, saattaa olla vaikea löytää muualta kuin kirjastosta Tohmajärveltä. Sieltä sen kaiketi kaukolainana saisi. Omani sain tuttavan kirjahyllystä, kun useampia sattui hänellä olemaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *