Päivä: 1.7.2010

Niiralassa lisäystä

Niiralassa ylitti rajan kesäkuussa 91 400 henkilöä, missä oli kaksi prosenttia lisäystä edellisvuoteen, tiedottaa Pohjois-Karjalan Rajavartiosto.Venäläisiä oli 35 prosenttia. Vuosi sitten heidän osuutensa oli 37 prosenttia. Vuoden ensimmäisellä puoliskolla on rajanylityksissä lisäystä kolme prosenttia. Määrä oli 458 500. Suomalaisten osuus…

Uutta perunaa

Värtsilässä on saanut uutta luomuperunaa kuluvan viikon alusta lähtien keskuskylän tuntumassa sijaitsevilta Esko Nylanderin viljelmiltä. Herkkua on viety kauppaliikkeisiin, mutta myös tilalta sitä myydään. Nylander kertoi, että varhaisperunaa on parikymmentä aaria. ”Sesonkitarpeisiin on kasvatettu. Peruna on hyvä vuorottelukasvi mansikan kanssa,…

Lokkipoliiseja Värtsilään?

Helsinkiin on jo pari vuotta puuhattu lokkipoliiseja, kun elämä näitten lintujen kanssa on siellä kuulemma niin vaikeaa. Kysymys on kuitenkin koettu hallinnollisesti hankalana: ei tiedetä, kenelle lokkipoliisien palkkaaminen kuuluisi. Virastot sysivät asiaa toisilleen. Pitäisikö Värtsilään palkata lokkipoliiseja? Minun mielestäni tämä…

Kertyihän niitä

Ahkerasti toivat värtsiläläiset romuja keräykseen, viimeisiä hilattiin paikalle keskiviikkona. Toivottavasti jotain jäi ensi kesäksikin. Monensorttista oli tavara. Eniten kai ihastusta herätti hevosvetoinen välttiuatra, jonka näkeminen sai isännät muistelujen valtaan ja keräilijöiden suonet sykkimään. ”Eikös se oo nykyään kova sana koristeena?”…