Nostalgiaa

Sortavalan katuvilinää 1990-luvun alussa. Kuva EJ

Kesämatkailu on kiivaimmillaan. Monen tie suuntautuu näinä viikkoina tutuille paikoille, katselemaan vaikkapa entistä kotiseutua. Nostalgia valtaa mielet.

Sortavalan seudulla on kaunista luontoa. Kuva EJ

Seuraavan viikonlopun Värtsiläpäiville odotetaan väkeä tuttuun tapaan. Sinne tullaan katselemaan, tapaamaan ja juttelemaan. Muistoja on monenlaisia. Kotikylä on aina kotikylä, ja aika kultaa monesti menneet ajat.

Niiralan rajanylityspaikan kautta pääsee myös kätevästi pistäytymään vaikkapa Sortavalassa. Vanha Valamokin on Laatokalla laivamatkan päässä.

Itärajan avauduttua 1990-luvun alussa sinne piti uteliaisuudesta kurkistaa itse kenenkin. Muutama reissu on tullut tehtyä myös sen jälkeen. Oheiset kuvat ovat ensimmäisiltä matkoilta.

Nikolskin skiitan seutua Vanhassa Valamossa 1990-luvun alussa. Kuva EJ

5 comments for “Nostalgiaa

  1. Voitaisko ajatella, että tämä on ajankohtainen asia..

  2. Nostalginen kuva, ehkä auton merkit ovat osittain muuttuneet, vaikka kyllä kuvan Lada ja Gaz kestäviä autoja ovatkin. Toiveissani on, että Värtsiläpäivien aattona, pe. 22.7.-16 Ruskeala-Sortavala matka toteutuisi.
    Matkalle pääsyä odottaen,

  3. Tuulalla heräsi ajatus.
    Kunhan suomen lama ja työttömyys vielä pahenevet, niin suomenteilläkin rupeaa olemaan kuvan kaltaisia näkymiä. vanhoja kazeja ja takaisin paluutuontina tuotuja ladoja. Joita aikoinaan meni suomesta ulos tullattuina päivisin jonoittain venäjälle.
    Sortavala kuvassakin taitaa olla ilman rekkaria oleva Lada juuri Niiralan Tullista kotiinsa päässeenä.

  4. Eikös ne juuri tällä viikolla Sallassa myyneet kymmeniä Ladoja, ja olikos se hinta peräti euron. Joten taitaa niitä pian ajella Suomenkin teillä, ettei tartts lamaan asti odotella.
    Olisipa ollut lähempänä, niin olisin hankkinut ”hyvän mutta halvan” kesäauton.
    Hemppa T., hauskasti ”hoksattu” : Tuulan nostalgia voi siis piankin olla ajankohtainen.
    Minä vaan odottelen R-S matkaa. Nostalgialla tai ilman, ihan sama!

  5. Toivotaan, että osanottajia on sen verran, että Sinikan toive toteutuu..

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *