Rapumuistoja

Lauri Partanen laittoi ravustuskuvausta varten pyhäkamppeet päälle, sen verran juhlallinen tapaus oli. Kuva EJ

Tänään alkava ravustus toi mieleen muiston Kaustajärveltä. Hetken penkomisen jälkeen löytyi kuvakin Lauri Partasesta, yksikätisestä metsänvartijasta.

Partanen asusteli 1970-luvulla, jolloin häneen tutustuin, Kaustajärven ja Jouhtenuksen välisen Heinäjoen rantamilla. Hän sai rapuja hyvin, myi niitä Joensuun ravintoloihin. Se oli merkittävä tulonlähde.

Itse ravustamisesta ei ole mielikuvia säilynyt, mutta Laurin tarina oli seuraavanlainen. Sotien jälkeen rakennettiin Värtsilän ja Saarivaaran välistä maantietä. Rakennuttajana oli Värtsilän kunta, valtio maksoi osuutensa vasta myöhemmin. Partanen oli tällä työmaalla laturina.

Kerran kalliota ammuttaessa hän jäi suojaan liian lähelle puun taakse, jolloin kivisirpale repäisi toisen käden. Tapaturman jälkeen kunta pestasi Partasen metsänvartijaksi Kaustajärven puolen metsiinsä. Se oli eräänlainen ”kympin” homma, hakkuiden valvontaa, järjestelyä ja sen sellaista.

Vieläköhän sillä seudulla ravustetaan? Uutiset kertovat, että helteiden lämmittämät vedet ovat vilkastuttaneet kuorenvaihtoa ja kannat ovat vahvistuneet. Pyydettävää siis riittää, kun ravustus puolilta päivin käynnistyy.

Share

12 comments for “Rapumuistoja

  1. Tirkkovitsi
    21.7.2010 at 10:27

    Jokaisella paikkakunnalla omat muistutuksensa sattuneista vahingoista. Muistan vastaavanlaisen räjäytysonnettomuuden lapsuudesta. Kaivo-Kustiksi häntä sanottiin. Amputaatio on kivulias sattuessaan, mutta kipushokki estää kivuntunteen. Kaivo-Kusti menetti perhekalleutensa.

    Rauhanturvaamisen varmistamiseksi lähetetään nuoria miehiä. Aamulla aikaisin Herra Sotaherra pitää sankaripuhetta. On lähdettävä henkensä menettämisen uhalla.

    Mitään ei ole opittu ihmisinä. Hautausmaan ristirivistöt kasvavat. Kaunista on ollut kuolla kaukana kotoa, sankarina. Kuinka meillä huolehditaan mielenterveytensä menettäneiden jälkihoidosta?

    Viime sodan kunniakansalaisten hoito kilpailutettaan. Ei muisteta, että he maksoivat työllänsä sotakorvaukset ja elättivät siinä samalla perheensä. Rauhanturvaajat potevat posttraumaattista stressireaktiota, se on henkistä laatua kovien kokemusten jälkeen.

    Poikien tussarileikkien seurauksena ”meni sihtuusilimä” ja sitähän tarvitaan ampumisessa pyssyllä kohteeseen. Muuten on turvauduttava itsemurhaiskuun väkijoukossa.

    Ravulla on kunniakas kuolema, elävältä kiehuvaan, tillillä maustettuun veteen. Hyvää rapujuhla-aikaa!

  2. 23.7.2010 at 22:07

    Ravustuksella on Suomessakin pitkä perinne ja paikkakunnittain siihen liittyy monenlaista tarinaa.Sen tiimoilta on vietetty monta hauskaa ja hupaisaa tapahtumaa.

    Ei se rapujen syöntipuuhakaan ikävää touhua ole. Tuppaa tuo saksiryyppyjen nostama tunnelma pitkään jatkuessaan siirtymään aamuyöstä nikottelupuolelle.

    Vahinko on että rapurutto teki tuhojaan ja jokirapu oli pitkään vaikeuksissa. Tilalle tuotu täplärapu kai sitten on sitkeämpi otus ja sinnittelee pitempään rapuruttoa vastaan.

    Nykyiset merrat ovat helppoja koettavia ja saalis säilyy tallessa varsin hyvin, – ennen täälläpäin puhuttiin tikustamisesta yhtenä ravustusmuotona. Syöttikala painettiin tikulla pohjaan paikalleen ja syömään tullut rapu napattiin kiinni nopeasti paljain käsin.

    Oli kuinka oli, nyt on muutama merta pyytämässä ja sumpussakin on jo pientä kuhinaa. Tilli kasvaa ryytimaassa ja keittokattila kaivettu esiin kätköistä.

  3. Erkki Jormanainen
    26.7.2010 at 16:56

    Weikko-setä,

    oli hyvä saaha valaistusta tuohon rapuasiaan. Minä kun en oo ikinä tullut ottaneeksi valokuvia valmistuksesta enkä syömisestä.

  4. Paavo Saukkonen
    7.1.2013 at 0:14

    Tuttu kaverihan siinä mertoineen poseraa.
    Tuli eräskin vuosi Lassin kanssa ravustettua , ensimmäiset pari yötä kokonaan ,jotta suatiin niihen Partasen Hiljan rapupeijaisiin rapuja,
    Hilja valmisteli meille Lassin kanssa semmoset ravustuksen alku peijaiset,että on niitä mukava muistella tämmösenä keinutuoli ukkona, siitä pöyvästä ei uupunut mitään,oli sormen huuhtelu aineetkin Hilja aina varannu. Hilja oli nimittäin Lassin vaimo.

    Ravustuskauen jatkuessa sitten kylän papparaisten kokoutumispaikka rupesi olemaan Tikan Heikin rantasauna.

    Muistelen ketä siellä aina oleskeli, no Tikan Heikki,Turusen Aimo,Tarvaisen Eemeli ja Eemelin poika Jorma, pyörähti siellä toisinaan Aimon vaimokin kahtomassa mitä kummoo ne ukot sielä puuhovaat , no Aimon vaimohan vei meijät monesti kotiisa kahville ja piirakka lämpiäisille ,Hilja nimittäin nous jo kukonlaulun aikaan piiroon paistoon,ja sithän se oliki mukava lähtii kotiin nokosille eli Hariseen.

  5. alpoaatos
    7.1.2013 at 9:45

    Yli pari vuotta vanha kirjoitus enkä ole ennen huomannut !

    Liittyyköhän tämä räjäytys onnettomuus Miljoonakallion louhintaan? Olen kuullut, että sillä työmaalla oli työnjohtaja jonka mielestä ei tarvinnut (saanut) mennä räjäytykseltä suojaan riittävän kauas. Varsinkin hevosmiehet kun olivat tahtoneet viedä hevosensa ”tarpeettoman” kauas Hän itsekin oli pitänyt vain soralapiota päänsä päällä suojana.

    Ravustusta harrastettiin 50-60 luvuilla Jänisjoessa eräänlaisella vapa ongella. Naruun sidottiin syötti ja vavat tökättiin rantaan pystyyn. Lampun valossa nähtiin kun rapu kiskoi narusta syöttiä. Sitten vain vedettiin onkivavalla varovasti rapua lähemmäs ja laitettiin haavi taakse. Lähellä pintaa rapu päästi irti ja peruutti kovalla vauhdilla haaviin.

    Paras syötti oli kanan keltainen jalka ja kesti monta iltaa. Kala- ja läskisyötit kuluivat nopeasti

  6. Pentti Pakarinen
    7.1.2013 at 10:09

    Tunsin Laurin hyvin jo pikkupoikana,hän oli meillä kesäisin
    heinätöissä.Sitten kun rakennettiin näitä teitä Värtsilä-Kaustajätvi
    ja Kaustajärvi-Saarivaara,oltiin molemmilla työmailla.
    Lauri oli Värtsilä-Kaustajärven välisellä työmaalla porarina,
    hevosmiehen hanslankarina.
    Sitten kun aloitettiin Saarivaaraan menevän tien tekeminen,olimme
    taas samalla työmaalla.Tällä osuudella oli vähän kivi-ja kallio
    porauksia,ainoastaan Halkolammin kohdalla,meidän toimen kuvat oli
    edellisen työmaan jälkeen muuttuneet.Lauri oli laturina ja minä
    hevosmiehenä.
    Sitten tähän ikävään tapahtumaan,Lauri oli panostanut isoja kantoja
    ja teki asiaan kuuluvat hälytykset.Me siiryttiin hevosten kanssa
    kauemmaksi Lauri jäi lähemmäksi puun taakse,sieltä lensi kannon
    juurakko osuen Laurin olka-ja kyynärpään välille,arvaatte varmaan
    mitkä oli meidän tunteemme.Asiasta oli tietenkin jälkeenpäin jossitte-
    lua,jäikö Lauri liian lähelle.
    Lauri selvisi tästä onnettomuudeta Suomalaisella sisulla,vene liikkui
    Kaustajärvellä taitavasti,verkotkin laski veteen ilman apulaista.
    Kyllä me tavattiin jälkeenpäin, mutta ei muisteltu sitä ikävää tapah-
    tumaa.

  7. Pentti Pakarinen
    7.1.2013 at 10:26

    Minä olin se hanslankari,tulee näitä virheitä,
    kun on luki-ja tuki vauriota.

  8. alpoaatos
    7.1.2013 at 10:53

    Olin vasta 10 vuoden paikkeilla kun Kaustan tietä tehtiin, joten ei ole henkilökohtaisia tietoja kyseisistä työmaista, kuulopuheita vain. Sekin olisi hyvä kun näistä vanhoista töistä ja työtavoista puhuttaisiin ja kirjoitettaisiin niin kauan kun joku niitä muistaa. En tiedä käytettiinkö tuolloin räjäytystöissä peittoja, kantojen räjäytyksissä en ainakaan.

    Hyvä kun ei Laurille käynyt pahemmin. Siinä oli hengenlähtö lähellä.

  9. Kalevi Tikka
    7.1.2013 at 10:57

    En ole näitä arkistoja kovinkaan paljoa selannut, joten tämä juttu on uutta.
    Minun edesmennyt enoni kertoi tapauksesta seuraavaa. Silloin räjäytettiin useampi panos peräkkäin ja kun onnettomuus sattui ja poliisitutkinta tehtiin, niin he veivät tutkijat räjäytyskohteeseen ja sanoivat tämän latauksen aiheuttaneen onnettomuuden. Kun siitä mitattiin etäisyys Laurin suojapaikkaan niin se täytti varomääräysten vähimmäis etäisyyden. Minulla on sellainen käsitys, että Lauri sai vakuutusyhtiöltä korvausta tapaturmasta. Jos varoetäisyys olisi ollut liian lyhyt sitä korvausta tuskin olisi tullut.
    Muutoin Lauri ja veljensä Onni olivat taitavia ja innokkaita kalamiehiä ja myöhemmin ravustustajia.
    Heinäjoen maine hyvänä rapuvetenä toi siihen 1990 luvulla rapuruton ja rapukadon.

  10. jore
    7.1.2013 at 13:33

    Jänisjokihan oli myös erinomainen rapujoki.Siellä rutto tuhosi rapukannan jo -60 luvun lopulla.Mikä on tilanne nyt?Onko uusi täpläkanta istutettu/kotiutunut jokeen?

  11. erkki lintunen
    3.10.2016 at 15:48

    Otsikossa oleva Erkki Jormanaisen kirjoitus julkaistiin Värtsissä 21.7.2016. Sen jälkeen Värtsissä on ollut yli 40 Kaustajärveä koskevaa juttua!!! Aika paljon pienestä kylästä. Tosin – onhan kylä Universumin Helmi liki rajaa Suomen puolella ja siitä julkaistaan ihan oma kirja Suomen 100-vuotisjuhlan merkeissä ensi vuonna.

  12. Esko Tarvainenm
    22.9.2018 at 16:50

    Lauri Partanen oli kylällä tarinan kertoja. Jo edesmennyt veljeni Martti runouteen taipuvainen kertoi riimin hänestä: Postin kantaja, metsän vartija, kalojen kauhu, Lauri Eemil Partanen. Tämän muistojeni sopukoista löysin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *