Rajavyöhyke on kaventunut ja siellä liikkumista koskevat säännöt ovat järkevöityneet viime aikoina. Vyöhykkeen merkitys rajakylien asukkaiden jokapäiväisessä elämässä on vähentynyt.
Vyöhykelupien myöntämisperusteita on äskettäin viilattu. Jonkinlaisilta tiukennuksilta ne vaikuttavat. Rajavartiostolla on varmaan syynsä, miksi muutoksia on tehty. Asukkaiden kannalta katsottuna muutoksissa ei ole suurista asioista kyse, mutta pieniin reunahuomautuksiin on aihetta.
Luonnollista on, että lupia saavat henkilöt, jotka omistavat kiinteistöjä vyöhykkeellä tai joilla on ”nautintaoikeus” esimerkiksi kalastuksen osalta. Se oikeuttaa heidät myös harrastamaan mitä hyvänsä vyöhykkeellä. Muitten harrastusmahdollisuuksia pyritään nyt muutoksilla kaventamaan.
Olisi hyvä, jos kaikki rajakylien vakinaiset asukkaat olisivat yhdenvertaisia lupia myönnettäessä. Esimerkiksi sellainen jokamiehen oikeus kuin marjankeruu ei riitä perusteeksi luvan saamiselle. Jokaisen asukkaan pitäisi päästä kotiseudullaan marjaan tai vaikkapa kuntolenkille minne huvittaa. Tuskin tällaisten asioitten sallimisesta suurta hankaluutta koituisi rajan vartioinnille.
Elinkeinoihin liittyvään toimintaan lupaillaan vyöhykelupia helpommin. Mieleen tulee ainakin matkailuelinkeino, jolle rajan läheisyys antaisi lisää mahdollisuuksia kehittää ohjelmatarjontaansa. Sekin on melkoisesti kiinni rajavartioston suhtautumisesta.
Rajavartioston merkitys sinänsä on edelleen melkoinen, vaikka vartioasemia on lakkautettu ja henkilöstöä vähennetty sekä keskitetty. Kylien asukkaiden kokemukset välittömässä kanssakäymisessä ovat myönteisiä. Rajamiehiä kiitellään asiallisuudesta, kohteliaisuudesta ja auttamishalusta.