Eränkäyntiin

Nyt häippästään! Kuva EJ

Pyyntiveriset pääsevät mieliharrastukseensa entistä laajemmalla rintamalla, kun metsästys laajenee peltojen kyyhkysjahdista metsiin ja vesille. Perjantaina 20. päivänä elokuuta alkaa vesilintujen ja karhun metsästys.

Värtsilässä on hyvät edellytykset monipuoliseen eränkäyntiin. Hyvin järjestettynä saattaisi löytyä maastoa, maisemia ja riistaa vaikka alan turisteille.

Kontion jälkiä löytyy Värtsilän vaaroilta. Kuva EJ

Värtsilän riistamiesten puheenjohtaja Marko Turunen kertoi, että pari-kolmekymmentä henkilöä harrastaa karhujen metsästystä. He ovat pääasiassa paikallisia, jotka ovat ikänsä pyörineet karhumailla. Yhdistyksessä on 170 jäsentä. Luku on ollut kasvamaan päin.

Kaustajärvellä tuli saalista 1970-luvulla. Kuva EJ

Karhukanta on kauttaaltaan hyvä, joten niitä voidaan metsästää enemmän kuin aikoihin. Keski-Karjalaan, josta Värtsilä on osa, myönnettiin 17 yhteistä kaatolupaa.

Värtsilässä arvioidaan oleilevan 10-20 karhua. Tarkkaa lukua ei ole, sillä ne vaeltavat alueelta toiselle ruokamaitten mukaan. Venäjän raja vaikuttaa määrään, sillä rajavyöhykkeet molemmin puolin muodostavat luontaisen eläinten suoja-alueen. Turusen mukaan karhut viihtyvät Värtsilässä rajan pinnan lisäksi kauttaaltaan vaara-alueella.

Metsästäjäin Keskusjärjestöstä kerrotaan vesilintukantojen olevan viime vuotisella tasolla. Ainoastaan haapanan pesintä on jäänyt vaatimattomaksi. Sorsalintujen metsästys on ollut maassamme kestävällä pohjalla.

Värtsilässä tärkeimmät metsästysvedet ovat Sääperi ja Uudenkylänlampi, mutta mahdollisuuksia on muuallakin. Turunen arvioi, että lämpö on saattanut vähentää poikastuottoa. Eniten täällä päin metsästetään sinisorsaa, tavia ja haapanaa. Venäjän puoli, esimerkiksi Jänisjärvi, vaikuttaa myös vesilintujen määrään suotuisasti. Metsähanhen metsästys alkaa vasta syyskuun 10. päivänä. Värtsilän alueella on pesiviä metsähanhia hyvin vähän, ykköskappaleita.

Keskusjärjestö muistuttaa, että suurin syy lintujen haavoittumiseen on ampuminen liian kaukaa. Haulikko on tehokas enintään 30 metrin matkalta. Koiran käyttöä suositellaan, usein se on välttämätöntä. Sorsastajan tulee huomioida muut vesillä liikkujat ja mökeillä aikaa viettävät. Riistan ampuminen 150 metriä lähempänä asutusta rakennuksesta on kiellettyä.

Myös sellaisia mielipiteitä löytyy, että vesilintujen metsästystä pitäisi rajoittaa.

1 comment for “Eränkäyntiin

  1. Huomenna (10.8.) alkaa kyyhkyjahti, Uudenkylänlammen ja Sääperin rannoilla on odotettavissa melkoista räiskettä.

    Kyyhkynrintaa kun tekee marjakastikkeessa (vadelma tai mustaherukka), mikä sen herkumpaa! Toimii myös punaviinikastikkeella tai liekityksen jälkeen perinteisessä kerma-konjakkikastikkeessa:)

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *