Jänisjoen uittoa

Tässä ollaan uitolla Kiteen Puhoksessa. Samanlaista se on ollut Jänisjoellakin. Kuva EJ

Sodan jälkeen 1940-luvun lopulla ja 1950-luvulla Jänisjoki oli merkittävä uittoreitti. Puuta uitettiin joen latvahaaroilta alas Niiralaan saakka, jossa se nostettiin parhaillaan kolmella nostokoneella ylös ja lastattiin rautatievaunuihin kuljetettavaksi edelleen mm. rajan yli Neuvostoliittoon osana sotakorvausta.

Uittokeksi joutaa ruostumaan. Tätä lienee käytetty Jänisjoella. Kuva EJ

Asuimme tuolloin ”Nostolassa” ja Pinomäellä. Pinomäki on nykyinen Lehtopirtti ja Nostola Nurmisen konttori. Nykyisen logistiikkakentän alue oli puun varastointilaani valtavine puupinoineen. Joella oli saappaneita, jotka olivat jokeen rakennettuja puiden ohjauskarsinoita. Niillä seisten lajittelijat lajittelivat kekseillään tukit ja propsit eri karsinoihin ylös nostettavaksi. Lajittelijat kutsuivat työtään jostain syystä myös sestomiseksi, vaikka sestomisella laajemmin tukkilaispiireissä tarkoitetaan tukilla melomista.

Nostokoneita oli parhaimmillaan kolme, kaksi tukin nostoon ja yksi propseille. Tukkien nostokone oli kaukalo, jossa pyöri eräänlainen ketju. Se nosti ränniin syötetyt puut jonossa ylös, joko suoraan lastattavaksi junanvaunuun tai sitten varastoitavaksi laanille.

Propsit eli nykyterminologialla kuitupuut nousivat joesta vaakatasossa. Tässä nostokoneessa oli kaksi rinnakkain kulkevaa ketjua, joiden välissä propsit nousivat suoraan vaunuun. Yläpäässä olevat työmiehet auttoivat pokoroidensa kanssa puut vaunuun.

Suuri suma ja lentojätkiä

Joki oli täynnä puita, vaikka nostokoneet pyörivät keskikesän aikaan vuorokauden ympäri. Sumia syntyi usein. Niiden purkaminen oli työlästä ja erityistä ammattitaitoa vaativaa. Mummoni, joka oli sestojia, kertoi 50-luvun erityisen suuresta sumasta, joka oli Ukonlahden mutkasta Patsolan koskelle saakka. Puut olivat ahtautuneet vuolaassa kevätvirrassa useita metrejä korkeaksi padoksi. Tämän suman purkamista oli yritetty useamman vuorokauden ajan tuloksetta. Suma purkautui vasta armeijan pioneerien räjäyttäessä sen auki.

Työväkeä oli runsaasti, kyläläisiä ja tietysti myös lentojätkiä, jotka olivat vanhempien mielestä erityisen huonoja esimerkkejä meille lapsille. Vapaa-aikanaan nämä kaverit pelasivat korttia ja joivat viinaa. Tosiasiallisesti he olivat sen ajan sinkkuja ja pätkätyöläisiä, joista monet olivat erityisen hyviä tarinankertojia ja reiluja jätkiä. He palkitsivat runsaasti juoksupoikansa, joka sai käydä kaupasta ostamasta hampparin käyrää, pilsneriä ja tupakkaa. Tupakanostossa ei ollut ikärajaa ja pilsneri oli pilsneriä, jonka alkoholipitoisuus oli 2,7%.

Uittoyhdistyksen konttori ja taukotila oli radan varressa lähellä nykyisiä Jänisjoen Tupia. Konttorin puolella oli upea kirjoituspöytä ja kalkkeripaperin tuoksu. Konttori oli työnjohtaja Penni-Matin valtakuntaa. Penni-Matti oli tarkka, mutta ehdottoman oikeudenmukainen mies. Hän oli työmiesten keskuudessa pidetty ominaisuuksiensa ansiosta. Hänellä oli pyöreät nauravat kasvot. Kutsumanimensä hän oli saanut sen vuoksi, että hänen tehtäviinsä kuului palkkojen maksu. Palkat maksettiin konttorissa käteisellä kuittausta vastaan. Laatokka-Karjalan uittoyhdistyksen aluepäällikkö oli joku metsänhoitaja, jonka nimeä en muista sen vuoksi, että hän oli niin suuri herra ja auktoriteetti, että häntä puhuteltiin vain herra metsänhoitajana, ei koskaan nimellä.

Huumori jatkuvasti läsnä

Taukotilan puolella miehet söivät eväitään ja joskus, varmasti palkkapäivinä, väänsivät minullekin makkarapötköstä palan. Makkara maistui taivaalliselta ja itsetunto oli pilvissä, kun aito jätkä oli huomioinut nyrkillä tapettavan natiaisen.

Ilmapiiri oli hyvä. Huumori, leikinlasku, kiusoittelu ja erilaiset kepposet olivat jatkuvasti läsnä. Olikohan helpotus sodan loppumisesta syy tähän ilmiöön. Nykyisillä työpaikkojen ilmapiiriempaattisuuskonsulteilla olisi syytä tutkia ilmiötä.

Uitot joella loppuivat 50-luvun lopussa. Nostokoneet olivat vielä 70-luvulla Niiralassa muistuttamassa kylän kultaisesta vuosikymmenestä. Värtsilän asukasluku oli 1950-luvun lopulla noin 2700 asukasta. Niiralassa oli kaksi kauppaa, kioski ja henkilöjunayhteys Joensuuhun kuusi kertaa päivässä.

Jorma Penttinen

Share

12 comments for “Jänisjoen uittoa

  1. Aarre Partanen
    5.11.2010 at 11:35

    Kuten useasta VÄRTSIN kirjoituksesta käy ilmi, oli jatkosodan aikaan kotirintamalla huutava pula työväestä. Vuoden 1942 keväällä oppikoulustakin oli mahdollisuus lähteä töihin ennen lukuvuoden päättymistä. Niinpä minä ja koulutoverini Olavi, Värtsilän pojat, saimme komennuksen uittotöihin Tohmajärven Kutsun kylä Kangasjoelle. Puunuitto pienessä jokipahasessa piti suorittaa ripeästi kevättulvan aikana. Työ alkoi toukokuun alussa pinotavaran ja tukkipuiden vierityksellä virran vietäviksi. Talvella joen varteen ajettuja ”puuristaneita” oli pitkin joenvartta. Iloisestihan puut matkasivat kohti Jänisjokea, jopa liiankin iloisesti, sillä vuolas virta vei niitä myös joenvarren metsikköön. Tulvavesien vähentyessä ja uittopuun loppuessa oli edessä ns. peränajo, jossa metsään karanneet puut oli saatava takaisin jokeen. Saattaa arvata, kuinka raskasta oli raahata 10-20 metriä uoman sivussa metsikössä ollutta 4-5 metristä paksua tukkia takaisin virtaan. Minäkin, en vielä 16 vuotta täyttänyt, olin kuukauden urakan jälkeen ja saatuamme uiton perän Vääräkosken voimalaitoksen altaalle, niin ”poikki”, etten kyennyt hakemaan koulutodistustani Joensuusta. Se jäi vahvemman toverin Ollin tehtäväksi.

  2. Pertti Immonen
    20.4.2011 at 20:19

    Olisin kiinnostunut tietämään artikkelissa mainitun Penni-Matin oikeaa nimeä, olisiko voinut olla Matti Immonen. kuka tietää?

  3. Muistelija
    20.4.2011 at 21:37

    Immosista puheenollen, olen kiitollinen edesmenneelle Keijo Immoselle, joka harrastuksenaan talvella poraili avantoja Jänisjoen jäähän yläjuoksulla ja sitten keksillä nosteli uponneita tukkeja sekä propseja joen pohjasta kasoiksi jäälle. Sitten kelkan peräreellä niitä kuljetti meille mökkiläisille polttopuiksi.
    Nämä tukit olivat oivaa tavaraa savusaunan lämmityksessä, niistä ei kovin suurta savua lähtenyt. Vielä kesälläkin niitä veneestä käsin etsiskelimme ja nostelimme rannalle.

  4. martti kotiranta
    21.4.2011 at 20:04

    ”Marko Ranta” 21.4.2011

    Kangasjoen uitoilla 50-luvun alussa.

    Vielä virtaavat joella verkalleen veet,
    nyt on ruohoisat rannat ja nuo suvanteet.
    Kun keväisin uitoilla olimme ennen,
    vesi virtasi koskissa niin kohisten.
    Kaihomielin mä muistelen aikoja niitä,
    kauan aikaa on kulunut uitosta siitä,
    kun hiljalleen puut kulki virrassa veen,
    laittoi Annikki laavulla kahvin ja teen.
    Uittosavotan Annikki, kaikkien lemmikki.
    Annikin rakkaus, kuin tehopakkaus.
    Hän huiviaan heilutti, lanteitaan keinutti,
    laavulle kutsuen, unhoita sitä en.

    Hiljaa liikkuivat tyynessä virrassa puut,
    tukkilaisilla alkoivat kuivata suut.
    Heil kahvit ol mielessä taas Annikin,
    laavun liepeillä miehet niit vonkasikin.
    Vaan katsetta tuota niin lumoavaa,
    sinne tulivat kuitenkin he katsomaan.
    Oli herttainen hymy tuo Annikin niin,
    siihen kaikki me joukolla ihastuttiin.

    Yhä virtaavat joella verkalleen veet,
    ovat miehet vain vaipuneet jo muistoineen,
    eikä Annikin naurukaan virralla soi,
    häipyi toverit armaat nuo lauluineen pois.
    Vielä kätselen virtaa nyt kaihoten vain,
    ehkä Annikin joskus mä siel tavoittain.
    Muistot kauneimmat sydämeen iäksi sain,
    joen virtaukseen verkalleen häipyen vain.

  5. Aarre Immonen
    20.7.2011 at 19:33

    Penni-Matin oikea nimi oli Matti Laukkanen
    Matti Immonen oli minun ukki ja työnjohtaja
    uittotyömailla.

  6. Irma Malaty
    3.7.2012 at 10:10

    ”Laatokka-Karjalan uittoyhdistyksen aluepäällikkö oli joku metsänhoitaja, jonka nimeä en muista sen vuoksi, että hän oli niin suuri herra ja auktoriteetti, että häntä puhuteltiin vain herra metsänhoitajana, ei koskaan nimellä”
    Olisiko k.o. ”herra” ollut metsänhoitaja Väinö Koponen?

  7. Erkki Lintunen
    3.7.2012 at 17:37

    Lintulan kohdalla on joskus ollut tukkisuma, joka on matkannut molempia rantoja hipoen. Isäni oli kerran sukeltanut suman alitse rannalta toiselle. Aikamoinen suoritus! Ierikka

  8. Kalevi Tikka
    3.7.2012 at 19:03

    Artikkelin kuvasta siinä näyttää olevan palohaka, sitä käytettiin palopesäkkeen hajoittamiseen ja sen muoto oli kuin uittohaan mutta monta kertaa suurempi.

  9. Hemppa Turunen
    4.7.2012 at 10:13

    Palohaka se on. Aikoinaan monissa, varsinkin yhtiöiden, kuten Kaukaan talojen tikapuilla piti olla varusteena palohaat ja alla 200 litran vesi astia, palokirves ja palosankkoja.

  10. jore
    4.7.2012 at 10:23

    Kiitos Irma,Väinö Koponen on tuttu nimi.Juuri hän oli varmasti muistelemani metsänhoitaja!Kertokaa lisää kyseisestä herrasta.Ierikka miten tukkeja on ollut siellä alajouksulla,onko ne olleet karkureita,missä ne nostettiin ylös?

  11. AlpoAatos
    4.7.2012 at 12:18

    Jänisjoen tukinuittoa on käsitelty aikaisemmin varmaankin useissa kirjoituksissa. Eräs löytyy nimellä ”Värtsilässä toimi sahoja”. Siellä on Jorelle ja toisillekin hyvää tietoa uitoista ja sahoista

    Nuo Lintulan ja Valkoisentalon kohdalla huilaavat tukit olivat matkalla sahalle joka sijaitsi nykyisellä Venäjän rajalla suurinpiirtein Kososen talon kohdalla. Kartasta näkyy suuri joen mutka kun se palaa Niiralaan melkein samaan paikkaan takaisin.

    Harmi kun täällä Värtsissä ei ole sellaista karttapankkia mistä voisi käydä vilkaisemassa jotain muistin virkistämiseksi

    http://www.vartsi.net/2012/01/18/vartsilassa-toimi-sahoja/

  12. Harri Koikkalainen
    31.3.2015 at 20:07

    Luulisin. Irman päivän onnittelut😊 t.Harri- serkkusi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *