Värtsilän keikka

Oltiin rovasti Kotilaisen kanssa kalareissulla. Värtsilään oli matka. Poikettiin Pivankaan, jossa saatiin ensimmäinen kosketus karjalanmurteeseen. Sehän tietysti lämmitti sisintä. Sen sijaan poliisin tutka Kiteen paikkeilla ei lämmittänyt yhtä paljon. Onnea oli matkassa, kun poliiseilla oli silloin ”isompi kala” pyydyksessä eivätkä huomanneet meidän kympin ylinopeutta.

Vaaramaisemat toivat mieleen lapsuuden tunnelmat. Joskus lapsena kirjoitin kouluaineeseen, että ”Värtsilä on kuin puurokattila, vaarojen ympäröimä, ja siellä se Jumala keittelee hernesoppaa.”

Rajan tietä ajettaessa nähtiin vilaus Wanhasta Värtsilästä ja tietysti siinä tuli kerrottua legendoja siitä, miten karja pääsi rajavyöhykkeellä naapurin viljapeltoon ja sitähän oli iso porukka ajamassa takaisin aitaukseen. No veli venäläinen autteli kertomuksen mukaan valonheittäjillä, vai lienevätkö uumoilleet kapinaa syttyneeksi, kukaties ihan kansannousua.

Tultiin lapsuuden kotiin, jossa äitimuori Klaudia Varonen oli rapulla vastassa ja tietysti saatiin kahvit tuoreen pullan kanssa. Talon isännälle ”Jaskalle” taisin sujauttaa pullon, vaikka ei Jaska tainnut sellaisista tuliaisista välittää. Pisti entisten ”lahjusten” jatkoksi lasikaappiin. Kas kun Jaskalla oli tapana lingota lumet monen naapurin kotipoluilta ja palkkiota ei erityisesti pyydetty, mitä nyt joku pisti pänikän aitoa pirtua ja sen sellaista.

Kotilaisen kanssa oli heitetty monta kalakeikkaa Suurella Saimaalla ja ainahan sieltä jokunen taimenkin tarttui mukaan, ahvenista ja luupää hauista puhumattakaan. Kotilainen on sen sortin kalamies, että kun minä päsyilen veneen moottoria käyntiin, tuumii tämä kirkonmies , että eläs nyt, otahan rauhallisesti. Asettuu siinä kuskin paikalle, katsahtaa ylös taivaisiin ja ”prrr prrrrrrrrrrrrrr” niin se on, että ylhäältä se apu tulee.

Tuli mieleen Värtsilän tuvassa lapsuusajat. Sama oli tupa josta aina maanantaiaamuna lähdettiin lättähattu-junaan kohti Joensuuta, opiskelukaupunkia. Mukana oli jenkkikassissa lanttukukkoa ja mehupulloa. Konduktööri katseli vähän huvittuneena Alkon korkkia pullossa ja sanoi, että so so, että ihan Alkon tuotteita. Ei nyt sentään vaatinut näyttämään mehupullon sisältöä.

Mentiin siitä illan vilakassa mökille Patsolan kosken tuntumaan. Siellä kertoivat eduskunnan perhokalastuskerhonkin käyneen onneaan koettamassa. Pistettiin mökin uuniin puita, mutta jostakin syystä sen veto oli huono ja huone täyttyi savulla. Lopulta kuitenkin onnisti erinäisten paperinpoltto-operaatioiden jälkeen ja tietysti tuuletettiin savun hajut pois, että ei mökin omistajalla ole valittamista savuhaitoista.

Kalastusluvatkin oli hommattava, totta kai, eivätkä ne paljon kukkaroa rasittaneet. Kertoivat, että Patsolan koskeen oli istutettu lohikalaa ja suuriakin oli saatu. Mutta meitä kiinnosti myös kuhan uistelu ja kun päivä laski mailleen, lähdettiin vetämään uistinta. Jostakin syvänteestä iski kuha kiinni ja juroi syvällä, kunnes väsyi ja nousi haavittavaksi. Toista ei saatu, ei sitten millään. Mutta muutama hauentuppi toki tuli, joskin heittelimme puolikiloiset takaisin jokeen kasvamaan.

Patsolan kosken taimenet. Kuva Jouko Varonen.

Aamulla sitten koskelle. Kotilainen luotti neonsiimaan ja erityisiin vieheisiin, jotka oli kuulemma testannut monessa kovassa paikassa. Minä taas viritin kolmivitoseen siimaan kolmosen kupari-droppenin, jolla oli Lapissa juhlittu mahtisaaliilla taimenpuroilla ja tunturijärvillä. No rovasti heitteli aikansa ja kun kala ei ottanut, lähti katsomaan, miten on kaverin laita. Minulla oli jo kaksi hopeakylkeä rannalla. Ne olivat ottaneet, kun heittelin pienestä aukosta rantapuiden

lomasta suoraan kuohuihin. Hans-Antti Laiti oli opettanut minulle Utsjoella, että tosi kalamies ei lippaa jätä kosken kiviin. Niinpä minulla alkoi olla kokemusta siitä, miten lippa on puolet ajasta

ilmassa ja silti härnää otin.

Kotilainen valitteli, että pelkäävät neonsiimaa. Minä siihen, että nää Värtsilän taimenet tuntee paikallisen asujan.

Jouko Varonen

Share

2 comments for “Värtsilän keikka

  1. Eero-Matti
    10.10.2010 at 12:36

    Patsolankoskelle eksytään mukavasti myös kauenpaakin. Nytkin viikonloppuna oli kalamiehiä Kuopiosta saakka taimenen perässä. Yhden pienen olivat eilen saaneet. Juuri aamulla kun olin menossa Sinilintuun Sääperin 5,6kg verkkoahaukea puhdistamaan ja Kuopion kalamiehille kalasta mallia näyttämään:) olivatkin juuri ehtineet aamupalalta karata koskelle.

    Jouko, tervetuloa vaan ystävinesi useammin Jänisjoelle kalan pyyntiin! Kuhaa ja haukea joessa riittää, taimen ja silloin tällöin harjuskin voivat eksyä koskella pyytöihin!

  2. 10.10.2010 at 14:13

    Kiitos vain kutsusta Eero-Matti. Kalastus on vähän jäänyt eläkepäivillä, mutta muistot kultautuvat jo tällä iällä. Sentään
    pitää lastenlasten kanssa käydä vähän ongella ja virveliä heittämässä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *