Päivä: 28.10.2010

Niiralaa kaavoitetaan

Niiralan asemakaava ajantasaistetaan tämän ja ensi vuoden aikana. Erityisinä huomioitavina asioina ovat noin 200 työpaikkaa, rajanylityspaikka ja tulli sekä yleiskaavassa osoitettu uusi valtatien linjaus. Kaavaprosessissa arvioidaan vaikutuksia luontoon, maisemaan, yhdyskuntarakenteeseen, sosiaaliseen ympäristöön, kulttuurihistoriaan sekä muinaisjäännöksiin. Erillisenä tehdään luontoselvitys. Nykyisen asemakaavan…

Missä Sääperin kuha?

Hip-hei… pääsen kirjoittamaan mieluisasta aiheesta eli kalastuksesta, joka niin vahvasti liittyy päivittäiseen elämääni. Aktiivisuudestani huolimatta oli mennyt kesä kehnonlainen monessa mielessä kalansaannin suhteen. Yksi merkittävällä tavalla vaikuttanut tekijä huonoon kalantuloon oli pitkä hellejakso, jonka aikana esim. siikaa ei juuri verkoista…

Inspiroivia kertomuksia

Maria Vuorio: Eräänä valtavana maanantaina, lastennovelleja, Tammi 2010 Tytöillä on hauskaa keskenään, mutta eräs tytöistä on epärehellinen pahis. Niinpä hän varastaa synttäreillä toisen tytön lahjakorun. Tämän tapahtuman jälkeen mikään ei ole ennallaan, varsinkin kun koru ilmestyy tytön repunläppään. Lentomuurahaiset saavat…