Inspiroivia kertomuksia

Maria Vuorio: Eräänä valtavana maanantaina, lastennovelleja, Tammi 2010

Tytöillä on hauskaa keskenään, mutta eräs tytöistä on epärehellinen pahis. Niinpä hän varastaa synttäreillä toisen tytön lahjakorun. Tämän tapahtuman jälkeen mikään ei ole ennallaan, varsinkin kun koru ilmestyy tytön repunläppään.

Lentomuurahaiset saavat pienen pojan kummastuksiin. Voiko tuollaisia todella olla olemassa. Mutta isä sanoo, että ne ovat ihan tavallisia ötököitä.

Äiti on yksisilmäinen kyklooppi, vai tuntuuko lapsista vain siltä.

Pojat keksivät oikotien koulumatkalla. Se on vaarallinen oikotie, mutta siitä kehkeytyy heidän yhteinen seikkailunsa.

Tytön kesälomavierailu kuluu epäinhimillisen urheiluliikunnan merkeissä, jopa niin, että vierailu pitää keskeyttää ennen aikojaan. Onneksi isä tuntuu tietävän, mistä on kysymys.

Ullakolla asuu apina. Joskus se työntää lautojen välistä kirjeen talon väelle. Vai olisiko apina mielikuvituksen tuotetta. Mistäpä sen tietää. Vanhemmat kuitenkin alkavat katsella uutta taloa.

Pihaan kääntyy auto, talon entiset asujat, jotka osoittautuvat melkoisiksi häiriköiksi.

Puutarhaan kasvaa ananaspuu, joka kehittyy kuin Jaakon herneenvarsi ja alkaa tuottaa makoisia ananaksia. Mistä ja miten siemen on päässyt puutarhaan, sitä voi vain arvailla.

Maria Vuorion lastennovelleissa lapset elävät herkkää aikaa, jolloin ollaan alttiita ulkoisille vaikutteille, tai säröille ystävyyssuhteissa tai aikuisten käytöksessä. Jotenkin lukijalle jää positiivinen vire näistä kertomuksista, joiden lukua piti jatkaa aamutunneille, kun ne tempasivat totaalisesti mukaansa.

Välillä novelleihin tulee yllättäviä kuvioita, joita voi ajatella lasten mielikuvituksen rakentamiksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *