Niiralaa kaavoitetaan

Asemakaavan laajeneminen nykyisestä (violetti) näkyy oheisesta piirroksesta.

Niiralan asemakaava ajantasaistetaan tämän ja ensi vuoden aikana. Erityisinä huomioitavina asioina ovat noin 200 työpaikkaa, rajanylityspaikka ja tulli sekä yleiskaavassa osoitettu uusi valtatien linjaus.

Kaavaprosessissa arvioidaan vaikutuksia luontoon, maisemaan, yhdyskuntarakenteeseen, sosiaaliseen ympäristöön, kulttuurihistoriaan sekä muinaisjäännöksiin. Erillisenä tehdään luontoselvitys.

Nykyisen asemakaavan hyväksyi Värtsilän valtuusto vuonna 1995. Niiralassa on myös osayleiskaava, jonka Tohmajärven valtuusto hyväksyi 2006. Nyt asemakaavaa muutetaan ja laajennetaan yleiskaavan mukaiseksi.

Valtuustoon kaavaehdotus tulee alustavan aikataulun mukaan vuoden kuluttua joulukuussa. Luonnos tulee nähtäville ensi huhti-toukokuussa, jolloin pidetään myös yleisötilaisuus. Siihen on tuossa vaiheessa mahdollisuus esittää kirjallisia mielipiteitä. Mahdollisten muistutusten jättöaika on todennäköisesti lokakuu.

Ns. osallistumis- ja arviointisuunnitelma on jo nähtävänä kunnantoimistolla ja kunnan nettisivuilla. Yhteyshenkilönä on Seppo Siponen. Suunnitelmasta voi antaa kommentteja.

Kaavamuutos- ja laajennusalueen rajaus (punaisella) osayleiskaavan päällä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *