Riikku

Vanhasta aitasta löytyi asiakirjoja...

Menneinä aikoina kenenkään ei tarvinnut pukeutua noidaksi, hän saattoi saada kyseisen ”arvonimen”, jos hänellä sattui olemaan kykyjä, joiden arveltiin liittyvän jollakin tavalla taikuuteen. Tässä tarinassa kerron Ulriikka Kassisesta aivan hänen omalla nimellään, en tiedä oliko hän mitään sukua selvännäkijä Aino Kassiselle, josta eräs viikkolehti teki montakin juttua ajallaan.

Nauhoja navetassa

Vanhat ihmiset käyttivät eräästä Kaustajärven rannalla sijaitsevasta paikasta nimitystä Riikunniemi, koska siellä oli muistitietojen mukaan asunut ”noita”, jota Riikuksi kutsuttiin. Kuuntelin mielelläni tarinoita Riikusta, koska tiedän, missä hänen mökkinsä ja navettansa ovat sijainneet 1800-luvulla. Aluksi luulin, että Riikku on ollut miespuolinen henkilö. Jo edesmenneeltä Toivo Mieloselta kuulin muutaman tarinan, jotka hän oli kuullut omalta äidiltään.

Ilmeisesti karjanonni oli tuolloin tärkeää, koska Riikku oli tehnyt seuraavanlaisen taian. Hän oli laittanut navettaansa punaisia lankoja ja nauhoja, joiden tarkoituksena oli, ettei kenenkään muun karja menestyisi samalla paikalla. Riikku lienee omannut myös ihmisten ja eläinten parantamiseen käytettyjä taitoja ja loitsuja, joten häntä voisi kutsua kansanparantajaksikin. Toivo Mielonen kertoi myös Riikun surreen sitä, että hänen tietonsa ja taitonsa menevät hänen mukanaan maanrakoon, eikä kukaan häntä muista myöhemmin. Siinä siis syy, miksi kerron tämän tarinan Riikun omalla nimellä.

Aarre aitan arkussa

Teimme yhdeksänkymmentäluvun alussa vanhassa aitassamme remonttia ja silloin löysin eräästä arkusta nipun vanhoja asiakirjoja. Nyt selvisi, että Riikku onkin ollut nainen nimeltään Ulriikka Kassinen (1838 – 1904). Hän oli Pekka Käihkön leski, joka avioitui myöhemmin Antti Partasen kanssa. Antti Partanen oli vaimoaan 14 vuotta nuorempi, mutta kuoli jo 37 vuotiaana, kuusi kuukautta Riikunniemeen muuton jälkeen.

Puumerkillä vahvistetussa kauppakirjasta käy selville, että Ulriikka on asunut paikalla vielä kuusi vuotta miehensä kuoleman jälkeen ja sitten myynyt tilansa vävylleen Kalle Niiraselle ja muuttanut itse Soanlahdelle. Ulriikan jäljet häviävät tähän, mutta olen itse päätellyt, ettei Ulriikan tarvinnut muuttaa kuin naapurikylään Saarivaaraan (kuului Soanlahteen), siellä nimittäin on paikka, jota kutsutaan Riikunpelloksi!

Ulriikan puumerkki

Toisin kuin Riikku oli aikoinaan pelännyt, ei hänen muistonsa ole suinkaan painunut maanrakoon. Yhtenä esimerkkinä on tienviitta, jossa lukee Ulriikantie. Puumerkillä U. K. on 11.11.1895 päivätty kauppakirja, jossa Ulriikka möi tilansa vävylleen. Päivälleen 102 vuotta myöhemmin, 11.11.1997, eräs Kaustajärvellä rajanpinnassa kulkeva tie sai nimekseen Ulriikantie. Päivä ja kuukausi olivat aivan sattumoisin samat. Vahvoja vaikuttajia nuo entisajan naiset; Ulriikka Kassisenkin muisto elää vielä toistasataa vuotta myöhemmin!

Tellervo

Share

3 comments for “Riikku

  1. Kerttu Oikarinen
    8.11.2010 at 16:45

    Olipa mielenkiintoinen tarina!
    Muistelen itsekin kuulleeni joskus lapsuudessa juttuja tästä Riikusta, vanhat ihmiset hänestä kertoivat. Niin monen persoonallisen kyläläisen muisto on painunut unholaan koska he jotka osaisivat kertoa ovat itsekin jo poissa.
    Mutta hieno juttu että Ulriikan muisto elää noin kauniilla tavalla!

  2. erkki lintunen
    4.8.2015 at 19:29

    Ulriikka Kassisella ja Pekka Käihköllä oli tytär nimeltään Alviina. Hän oli mummoni Anna Lintusen s Käihkö serkku. Myös Algot Tietäväinen (Maiju Lassila) oli tämän mummoni serkku. Kun näitä verkkolehtemme sivuja lörpötyksilläni täytän, se selittyy paljolti tällä. Jotain virtaa suonissani myös Pohjanmaalta, Uppan talosta, josta ovat Wegeliukset lähtöisin.

  3. alpoaatos
    4.8.2015 at 19:43

    Onpas hieno ja arvokas palanen historiaa. En ole ennen kuullut Riikusta enkä ole tiennyt lukea tätäkään hienoa tarinaa. Kiitos Tellervo

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *