Rippikoulussa

Värtsilässä toimi pappina rovasti Karl Julius Karsten kuolemaansa saakka, peräti 62 vuotta. Vanhemmiten hän tuli erittäin huonokuuloiseksi. Appeni kertoi aikoinaan omasta rippikouluajastaan, kuinka rovastille piti lukea katekismusta aina kovalla äänellä. Takapenkin pojat aloittivat lukemisen aivan oikein, mutta kun rovastin seuranta herpaantui, muuttui teksti tyyliin ”uus kelekka tervapohja, mänöö jotta luikaa, lukipa siulle taikka laulo, et sie kuule kumminkaa”.

Täydestä oli mennyt kuin väärä raha. Totuuden nimessä pitää muistaa, että nämä viime vuosikymmenen alun pojan koltiaiset olivat jo rippilapsina vanhempaa ikäluokkaa kuin nykyiset 14-15 –vuotiaat. Rippikoulun motiivina oli rehvakkaasti ollut, että ”nyt sitä piäsöö akan ottoon”.

Oma rippikouluni osui jatkosodan aikaan 1942. Värtsilän kirkko oli palanut sodan alkaessa ja niinpä Uudenkylän maamiesseuran talosta tuli väliaikainen kirkko. Rippikoulumatkaa kertyi suorinta tietä noin kolme kilometriä. Talvella oli koulua kaksi viikkoa ja keväällä toiset kaksi.

Rippi-isänä oli melkoisen tiukkapipoinen ja pelottavakin pappi. Olin saanut ostettua tuttavan kauppaa tiskin alta lumppuvillakangasta hiihtohousuiksi. Kangas ompelijalle ja pian aikaa housut valmistuivat. Sattui sopivasti kipakka pakkasaamu, joten uudet hiihtohousut jalkaan, suksille ja rippikouluun. Kuinkas sitten kävikään: rippi-isäni kielsi jyrkästi tulemasta pitkissä housuissa. Se on syntiä! Uskottavahan se oli.

Konfirmaatiotilaisuudessa olimme juuri polvistuneina alttarille, kun viereeni lehahti hiuka myöhästyneenä eräs rippilapsista, talon tytär. ”En piässy aikasemmin, kun pit karjoo hoitoo”, hän sanoi, ja tuoksustakin sen huomasi. Työt ensin ja sitten vasta muu vähemmän tärkeä, lienee kotona ajateltu.

Vielä silloin kävivät tytöt ja pojat rippikoulunsa eri aikoina. Oppilasryhmät olivat suuria, kuusikymmentäkin oppilasta kerrallaan. Valokuvista se on helppo laskea. Tyttöjen rippimekon väri oli yleensä musta, joukossa vain jokunen valkoinen. Vaati melkoista neuvokkuutta saada tilaisuuteen juhlavampi asu. Tehtiin vanhasta uutta tai lainattiin tutuilta. Harva onnistui saamaan uuden kankaan kaupasta. Kukat, lahjat ja tarjoilut puuttuivat tyystin, olihan sota-aika ja kaikesta pula, eikä tainnut silloin olla muutenkaan tapana ripille pääsyn juhliminen.

1 comment for “Rippikoulussa

  1. Nyt juhannuksen paikkeilla eletään runsaitten konfirmaatioiden aikaa. Hilkka on kertonut elävästi omasta rippikouluajastaan. Tuntuu kovin terveelliselta verrata tuota rippi-aikaa nykyiseen.
    Onpahan eroa. Mitähän mieltä Hilkan rippi-isä olisi ollut nykyisestä pukeutumisesta.

    Tuosta A.Miinin kauppamainoksesta kysyisin; Uudessa Värtsilässä oli ”Miinin kioski”. Oliko kyse samasta kauppiaasta?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *