Metsien miehet

Kaustajärveläisiä savotassa Tolvajärvellä.

Näin isänpäivän aikoihin, kun ravintolat houkuttelevat perheitä toinen toistaan maittavimmilla ruokalistoilla, lienee hyvä muistella aikaa, jolloin isänpäivästä ei ollut vielä tietoakaan. Edessäni on kopio Wanhasta kämppälaista. Se on Yhtyneiden Paperitehtaiden Ukkoherran allekirjoittama ja päivätty 1. syyskuuta 1924, voimassa toistaiseksi…

Halukas naiskokki

Kämppälakiin on kirjattu kaksikymmentäkolme eri kohtaa, kuinka kämpässä asujan tulee olla ja käyttäytyä. Ensimmäinen ”käsky” on, ettei toisen omaisuuteen saa koskea, vaikkei se olisikaan lukon takana. Poimin tähän näytteeksi muutamia ruokailuun ja ruokahuoltoon liittyviä ohjeita: ”Se noutaa vettä, joka sitä tarvitsee ja ämpäri on tyhjä. Vesiavannon aukaisee se, joka tarvitsee ensin vettä. Ulkona, kämpän nurkilla tai katolla olevien lihojen ja läskien päälle ei saa omiaan asettaa. Naiskokkiin ei saa kajota, eikä hiipiä hänen viereensä yöllä. Hän on rauhoitettu, vaikka olisi itse halukas.”

Jotain omaakin

Kun oltiin viikkokausia poissa kotoa on tarvittu seuraavakin ohje: ”Omasta akasta ei suosita kenenkään puhuvan huonoa tai rivouksia.” Myös oma puukko oli rauhoitettu, koska säännöissä sanotaan: ” Jos omistaa sellaisen työkalun, jota toisella ei ole omasta takaa, on lainattava tarvittaessa. Ei koske puukkoa.”

Myös ihmisen luonnollisille tarpeille on kämppälaissa tarkat säännöt, niitä en tässä toista, mutta listasta käy hyvin selville, minne saa ja minne ei saa tehdä tarpeitaan, samoin kuin se, mikä on sallittua kämpässä ja mikä sen ulkopuolella, kuten ohje: ”Jokaisen on käytettävä omaa paskaraittia.” Kun päivän raskas raadanta oli lopussa ja muuten eletty kämpän seinälle ripustetun ohjeen mukaan, oli yöpuulle kallistuttaessa hyvä vilkaista vielä lause: ”Jokainen hevosporukka tekee vuorollaan niin paljon yöpuita, että saa tulet illalla metsästä tultua.”

Ägläjärven savotassa

Olothan kuulostavat melkein ruhtinaallisilta, jos yhtiö oli huolehtinut kämpästä ja jopa siitä, että siellä on ollut emäntä ruokahuollosta vastaamassa. Näin ei kuitenkaan aina ollut, ei ainakaan kuvassa olevilla kaustajärveläisillä miehillä kaksikymmentäluvun alussa jossain Korpiselän savotassa.

Ensinnäkin työmaat sijaitsivat kymmenien kilometrien päässä eikä sieltä tultu ”paijan vaihetukselle” joka viikonlopuksi. Koska savotta saattoi kestää vuoden alusta pääsiäiseenkin saakka, herää kysymys, miten ihmeessä sellaisissa oloissa on pärjätty, varmasti on kärsitty vilua ja nälkää kuten eräässä marssilaulussa mainitaan. Mutta nämä metsien miehet olivatkin juuri niitä jantresseja jätkiä, joita tuohon maailmanaikaan tarvittiin. Kun eläinsuoja oli rakennettu, oli oman kämpän vuoro, ja kun sekin saatiin valmiiksi kyhättiin jonkin lähistöllä olleen kiviraunion ympärille sauna, ja jos avovettä ei ollut, peseytymisen voi hoitaa lumesta vettä sulattamalla. Mahdollisuus oli myös lumihangessa kieriskelemiseen.

Ruokalistan rajoittuneisuus

Kotoa lähtiessä mukaan otettiin mahdollisimman paljon evästä, sillä eihän siellä salolla ollut mitään. Tähän omintakeiseen ”neljän tähden illalliseen” kuului pääasiassa jatkuvasti leipä, voi, sulatettu maito ja sianläskistä tehty käristys eli sirveli. Perunoitakin saattoi olla, mikäli olivat säilyneet jäätymättä pakkasessa. Ei ihme, jos vatsakatarri vaivasi. Tähän sekä muihin särkyihin lääkkeeksi löytyi ns ”Hota-pulveri”, joka tänä päivänä luokiteltaisiin jopa huumeeksi, mutta eihän sitä silloin tiedostettu – onneksi! Ilmeisesti jonkun savotoijan oli tehtävä rahtireissu kotipuoleen ja tuotava lisämuonaa sekä miehille että hevosille.

Lämmin karhuntalja reessä odottaa

Loppukevennykseksi kerron vielä pienen tarinan, jonka kuulin Teuvo Eroselta viime kesänä. Värtsilän miehiä oli metsätöissä Pielisjärvellä, jossa kolmekymmentäluvun taitteessa oli suuria savotoita. Isänikin oli vielä poikamies, kun hän oli kaustajärveläisten mukana kyseisellä työmaalla. Vapaa-ajallaan miehet osallistuivat paikkakuntalaisten kanssa karhujahtiin, mutta jahti ei tuottanut sillä kertaa tulosta. Pielisjärveläiset olivat saaneet kuitenkin kaadettua suuren uroskarhun, jonka taljan isä oli ostanut itselleen. Tämä karhuntalja reessään isä ajeli vielä vuosikymmeniä tyytyväisen oloisena.

Johannes

Share

6 comments for “Metsien miehet

  1. 14.11.2010 at 12:35

    Kyllä varmasti noilla savotoilla metsätyömiesten ja ajomiesten elämä oli kovaa. Mutta se oli sitä aikaa, kun työt tehtiin käsin ja hevosvoimalla. Läskin kalorit paloivat tarkkaan raskaassa työssä, joskin ruoka oli hyvin yksipuolista. Vatsakatarri oli useimmilla miehillä. Lisäksi juotin litroittain kahvinlitkua, jonka poroja keitettiin sinihapolla terästettynä viikkokausia. Monikohan näistä kavereista sai elää vanhaksi, ja mikä oli vanhan määritelmä siihen aikaan?

  2. 8.11.2014 at 12:28

    Selasin Värtsiä nähdäkseni mitä täällä
    on eri vuosina isänpäivän aikoihin kirjoitettu ja
    löysinkin mm tämän neljä vuotta vanhan jutun.

    Juuri eilen katselimme vieraamme kanssa
    tätä samaa valokuvaa, se on suurennettuna
    tuulikaapin seinällä.

    ”Tähtiä kuin otavassa, miehiä on savotassa,
    voimalla seitsemän miehen”…. Alesis Kiveä
    käännellen. Ja onhan siellä hevonenkin.

  3. alpoaatos
    8.11.2014 at 12:50

    Siinäpä Johanneksella hyvä kooste savottamenoista silloin joskun.. Ale Mantsinen kertoi omista tuon ajan savotoistaan; hevoselle kaivettiin maahan kuoppa talliksi ja itselle toinen kuoppa, kämppää ei ollut. Ruokakuppi pyöräytettiin puhtaaksi polven päässä ja kahvikuppi.. no jääköön sanomatta. Siinä sitä talvi asuttiin.

    Hyvä kun Telle nosti tämänkin jutun näkösälle. Meitä saattaa olla montakin, jotka eivät ole näihin Värtsin aarteisiin törmänneet aiemmin.

  4. Erkki Lintunen
    8.11.2014 at 13:46

    Johannekselta hyvä juttu palautettavaksi tämän vuoden isänpäivälukemiseksi. Valokuvassa minua tällä kertaa eniten puhuttelivat kahden hevosen olemukset. Ne olivat savottamiesten kavereita, niin työssä ja uupumuksessa kuin myös heinäpussi turvan alla ja leipäpala hellittelyn asialla (ainakin joskus).

  5. Kalevi Tikka
    8.11.2014 at 16:57

    Metsätyöt 1930 luvun kahta puolta ne olivat karua raadantaa, josta romantiikka oli kaukana. Päiväpalkka oli sitä luokkaa, että jos mies söi kämpällä valmiin ruuan ja vielä tupakoi niin se päivän ansio hupeni siihen. Hevosmies tienasi hieman paremmin, Läskikapinan jälkeen heräsi valtiovalta siihen tosiasiaan, jotta metsätyömiehet eli jätkät muodostavat ihmisryhmän jonka elämisen tasoa tulee saada paremaksi. Oli kaikkien etu, että jätkä ansaitsee leivän päälle hieman voita ja muutakin särvintä.

  6. eero tarvainen
    8.11.2014 at 17:36

    Täällä Keski-Suomessa Kivijärvi-Kinnula tien varteen on 1930-luvulla pystytetty suomenhevoselle muistokivi,jossa lukee… ”muistaakseni”. Ajomies, älä lyö hevostasi, sillä se on sinun paras kaveri.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *