Kyläräätälin mannekiineja 1920-luvun lopulla Värtsilässä, vas. Siili, Järvinen, Vänttinen, Sistonen, Jumppanen ja Puustinen.
Vanhassa Värtsilässä oli muistaakseni ainakin kaksi hyvää ammattiräätäliä ja liikkeenharjoittajaa, Kauppinen ja Tenhunen, joista jälkimmäisellä oli myytävänä myös valmisvaatteita. Pukukankaat olivat laadukkaita. Pukua piti käydä sovittamassa useaan kertaan, jotta siitä tuli istuva.
Puvun maksun kanssa oli useinkin ongelmia, maksettiin ”pitkän mukkaan”. Kelläpäs, ainakaan tehtaan duunaripojalla, oli rahaa hoitaa maksu käteisellä. Kyllä siihen aikaa tuhraantui ainakin neljä kuukautta, muistelevat tietolähteeni.
Arvi Lonkainen kertoi teettäneensä ennen sotia Kauppisella puvun, johon kuului musta takki, mustavalkoraidalliset liivit ja housut, joita kutsuttiin silloin miljoonamiehen housuiksi. Sodan päätyttyä Arvi matkasi omaisten luo Pielavedelle, jonne värtsiläläisiä oli evakuoitu. Pian aikaa tuli ensimmäiset evakon hautajaiset. Saattoväki marssi arvokkaasti pitkin kylän raittia, joukossa Arvikin. Kylän naiset olivat tien varrella katselleet kunnioittavasti ja supatelleet, että ”kukahan ministeri tuo mahtaa olla”. Myöhemmin tapasin Arvi kotonaan puutarhahommissa, samat miljoonamiehen housut jalassa, laadukkaan näköisinä yhä.
Ratilaisen Helge kertoi myös teettäneensä 30-luvun lopulla Kauppisella komean puvun. Tulivat sodat ja siviilipuvun käyttö jäi viiteen vuoteen vähälle. Rintamalta päästyä työpaikka löytyi Taalintehtaalta. Puvulle tuli nyt kovempaa käyttöä. Uusia pukuja tai pukukankaita ei moneen vuoteen ollut vielä saatavilla. Niinpä turkulainen räätäli ratkoi entisen ja ompeli sen uudelleen. Nurja puoli tuli päälle päin ja puvusta tuli kuin uusi. Työn sivussa oli kehunut, kuinka hyvää työtä oli värtsiläläinen räätäli tehnyt. Kankaan nimikin oli ollut komealta kalskahtava ”Prinssi”.
Entisaikaan oli myös kiertäviä kotiräätäleitä, jotka kulkivat talosta taloon. Tyypillinen työasento oli istuallaan tukevalla pöydällä jalat ristissä, ompelus sylissä, langat, neulat, sakset ja muut tykötarpeet käden ulottuvilla. Pompat, takit ja housut ommeltiin kotona enimmäkseen sarasta, paksuhkosta vanutetusta karstavillakankaasta. Taitava räätäli saattoi tekaista vielä hatunkin samasta materiaalista.
Itselläni on yksi kokemus räätälin valmistamasta puvusta. Vuoden 1950 keväällä tohmajärveläinen räätäli teki kauniin 2-nappirisen vaaleanruskean kävelypuvun. Kankaan hankkiminen oli silloin kiven takana. Puvusta tuli sopiva ja vappuna sen uudistin.
Katoavaa ammattikuntaa niin räätälit, kuin pellavan kasvattajat.
Kansallispuvut.
Laitan kysymykseni tähän Hilkka Partasen vuosia sitten Värtsiin kirjoittamaan juttuun, kun siinä räätälistä ja ompeluksista kerrotaan.
Kysymykseni koskee naisten kansallispukuja. Olisin kiinnostunut tietämään, onko olemassa Värtsilä kansallispukua? Entä feresi?
Googlea selaillessa totesin, että sellaista ei ehkä ole ollutkaan. Minkä paikkakunnan / pitäjän kansallispuku mahtaisi olla lähimpänä / sopivin Värtsilä-taustaiselle?
Sinikka, kiitollinen tiedoista
Semmonen on olemassa kuin Keski-Karjalan eli Sortavalan puku.
Kyllä fereesi on hyvä melkein mihin tahansa. Ja hinnaltaan kukkarolle sopiva. Joillakin kesäjuhlilla tai musiikillisissa kulkueissa olen kulkenut jonkin verran. On todettu puutteeksi se, että näihin juhlapukuihin ei kuulu laukkua tai muutakaan hyväksyttävää laukkua, reppua tai jotain missä kuljettaa pikku tavaroita. Moniin naisten kansallispukuihin kuuluu pikku laukku vaikkapa kukkarolle. On se kumma kun miestenkin kansallispukuihin voi kuulua puukko tuppeineen, mutta ei pientä laukkua kännykälle.
Pitkään sain etsiä kaupoista kansallispukuun sopivaa reppua tai kassia mihin A4 kokoinen nuottikansio mahtuisi. Kirjava ”kassinäyttely” tai mainosmuovipussit ei ole kovin juhlavaa katseltavaa.