Värtsilä Tohmajärveksi

Värtsilän rajavartioaseman nimi muuttuu Tohmajärven rajavartioasemaksi vuoden vaihteessa. Muutosta perustellaan yhtenäisellä nimeämiskäytännöllä. Aseman toiminta säilyy entisellään.

Tullitarkastusta Niiralassa vuosikymmen sitten. Miljoonan matkustajan rajan rikkoutumista uumoiltiin jo tuolloin, mutta sitä on saatu odottaa. Kuva EJ

Niiralan rajanylityspaikalla uskotaan päästävän miljoonaan ylitykseen vuoden vaihteeseen mennessä. Nyt on kirjattu jo lähes 930 000 ylitystä.

Marraskuussa oli ylityksiä noin 85 000, missä oli kasvua edellisvuoteen 22 prosenttia.  Venäjän juhlapäivänä 4. marraskuuta oli vilkasta, yli 5 000 matkustajaa.

Ylityspaikalla havaittiin marraskuussa kaksi rattijuopumusepäilyä, joista toiseen epäillään liittyvän huumetta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *