Veljeä ei jätetty

Näin itsenäisyyspäivänä tekee mieleni kertoa tositapaus ajalta lähes 70 vuotta sitten.

Lauri Lötjönen

Jatkosota oli alkanut heinäkuun alussa 1942. Suomalaiset joukot olivat edenneet lähelle Karhumäkeä. Kersantti Lauri Lötjönen palveli 2/Sissi pataljoonassa, kun hän 2.11.1942 vihollispartion takaa-ajomatkalla Palolammilla hiihti vihollisen asettamaan latumiinaan. Takaa-ajon partionjohtaja ylik. Eino Väistö oli kertonut tapauksesta myöhemmin nauhalle seuraavasti:

”Lötjösen Lassin tapaus ol semmonen hankalanlainen tapaus. Sillonkii jouvuttiin ajamaan takoo venäläistä partioo. Meillä oli kahen vuorokauven komennus. Joukkueessa ei ollut paljon meitä miehiä, oisko ollut kymmenkunta. Ensimäisenä päivänä oltiin varovaisii, ei kulettu venäläisten tekemee polokuu kun meitä varotettiin, että se on varmasti miinottanut sen. Yö oltiin siellä korvessa tulilla ja uamulla lähettiin jatkamaan matkoo. Lötjösen Lassin vuoro tul ryhmäsä kanssa sitten lähtee kärkeen. Lassi vielä sano, että myö sitä ei tehä uutta latuu, vuan painelleen valamista venäläisten tekemää myöten!

Ei piästy ku noin kilometrin verran… Se olkii miinottanut ladun! Kiihtelysvaarasta yks Hirvonen, joka kulki vähän eillä ensimäisenä, sitten Lötjösen Lassi toisena ja mie olin kolomantena… Lassi polokas miinaan, mie olin siinä parin metrin päässä Lassista, löihän se sitä rapoo miullekii silimille, en nähnyt ensin oikein mitään. Mie luulin, että ryssä heitti käsikranaatin siihen, mutta näinhän mie sitten, kun silimät aukes ja kun Lassi siinä könötti nilikka nurin.

Se ol yheksän aikaan uamusella, kun tämä tapahtu. Kuuven aikaan illalla saatiin tielle. Vielä piti paarit tehä. Vyöremmeistä kannakkeet riukujen väliin ja siihen mantteleita alle. Sitten Lauri siihen ja vielä mantteleita piäle … Kyllä mie arvelin, että Lauri kuoloo sinä päivänä. Ei piästä pois! Ihmeen sitkis mies! Kyllä se ol meilekii hikinen päivä. Kaks miestä piti laittoo ensiks tekemää jäläkii, että suunnistavat suoraa. Eihän sitä poloven korkuisesa lumessa piässy, pit tehä vähä jäläkee…

Kyllä se ol semmone taival, koko päivä oltii hommassa! Yhen kerran piti pysähtyy, kun Laurii rupes kylymämää kovasti. Löyvettii tervaskelo, kuajettii se, olhan meillä kirveet mukana. Kahen puolen polokuu tehtiin nuotiot ja Lauri siihen väliin. Keitettiin vettä ja annettiin kiehuvoo vettä, että se ei jiätynnä ihan. Sillonkii ol pakkanen ainakin kakskymmentäviis astetta. Ei se ollut leutoo. Yks suo sattu siihen matkale, se ol ainakii kilometrin levynen. Se ol niin pehmyt, että paareja saatiin siirrettyy vuan pituutesa verran kerrallaan. Minuu pelotti, että Lassi kuoloo!

Huomispäivänä mie sitten kävin kahtomassa kenttäsairaalassa. Ne ol yöllä amputoineet se jalan. Vaikeesti haavottuneita, niille piti perustoo kenttäsairaala lähele rintamoo, ei niitä voinu siirtee. Ei Lassilla ollut kuumetta kuin kolomekymmentä kaheksen astetta. Kiristyssijehän se piti jo sillon jo het kärkeen laittoo, jottei se piässyt vuotamaan kuiviin, mutta pitempään siihen tuloo kuolio. Kyllä se!

Lauri Lötjönen, Värtsilän Kakunkylästä eli vielä pitkän täyteläisen ja työntäyteisen elämän, istuttaen rintamamiestilalleen koivikon, jonka puut tuottavat nyt mahlaa maailman markkinoille. Lassi kuoli 83 -vuotiaana Tohmajärven – Värtsilän Sotainvalidien pikkujoulussa 13.12.1993. Kiitos Laurin pitkästä elämästä kuuluu partioveljille, veljeä ei jätetty!

Aarre Partanen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *