Värtsilän laulajapoika

”Pappa lupas talon laittaa Jänisjärven rantaan…”. Näin vanhaa kansanlaulua mukaillen kajautti nuori Teemu Grönberg (1907-1981) Vanhassa Värtsilässä ennen sotia. Ja laittoihan pappa huvilan rannalle, sananmukaisesti.

Vastakkaisella puolella lahden rantaa kohosi Kakunvaara. Muuan siellä asunut muistelee vieläkin, kuinka Teemun komea laulu kantoi vettä pitkin yli järven tyynenä kesäiltana. Oli ollut ”komiita kuultavoo”.

Teemu Grönberg, Römpelin Teemu, kuten kyläläiset häntä tuttavallisesti kutsuivat, syntyi Värtsilässä. Isä oli työnjohtajana rautatehtaalla. Luonnollista oli, että Teemu pääsi työelämään tehtaalle jo nuorena, 13-vuotiaana. Pitkä työrupeama siitä muodostui, kokonaista 50 vuotta.

Keväällä 1934 vietettiin Värtsilän rautatehtaan 100-vuotisjuhlia. Meidät pienet koululaiset komennettiin juhlapaikalle, kun silloinen presidenttimme P. E. Svinhufvud tuli junalla seurueineen kutsuvieraaksi. Mukana oli myös maaherra Ignatius. Herrat mustissa kostyymeissaan ja silinterihatuissaan, eipä oltu ennen sellaista komeutta nähty.

Suomen Yleisradiokin oli paikalla tallentamassa juhlaohjelmaa, jonka kopio on Värtsiläisten Seuran arkistossa. Uskoisin, että ohjelman selostajana on ollut Alexis af Enenhjelm, mitä ei kyllä erikseen mainita. Hän kävi myös rautatehtaan eri osastoilla ja haastatteli johtaja Wilhelm Wahlforssin ohella joitakin insinöörejä ja työläisiä. Koneiden ja työn äänet kuuluvat mahtavasti taustalla.

Pääjuhla on todennäköisesti ollut keskikoulun juhlasalissa, ohjelma arvokas ja hienoa kuultavaa. Värtsilän poika, Teemu Grönberg, lauloi upeasti Reppurin laulun Aunuksen kielellä. Uskonpa hyvinkin, että tämä lienee ensimmäinen Grönbergin äänite. Sen lahjoitti seurallemme edesmennyt opettaja Inkeri Ojala.

Myöhemmin toimiessaan Helsingissä Yhtymän myyntiosastolla Teemulla oli mahdollisuus tehdä levytyksiä. Ensimmäinen tehtiin Kööpenhaminassa 1938. Kahdeksan kappaleen joukossa oli ”Lambeth Valk”, juuri ennen talvisotaa markkinoille tullut muotitanssi. Mielestäni se oli hauska tanssina ja melodiana. Sitä rytmikästä menoa oli pikkutyttönä Kansantalolla hauska katsella. Sekin uusi tanssi hukkui sodan jalkoihin.

Teemun ohjelmistosta löytyy kansanlauluja ja iskelmiä. Mieskuorolaulu oli vielä erikseen. Einari Kukkonen kirjassaan ”Suomalaisen levylaulun vaiheita 1935-39” kertoo Teemu Grönbergin olleen ”erittäin hyvä, kaunisääninen laulaja, lähinnä tenori-baritoni, joka esitti myös vakavampaa musiikkia. Hän lauloi kultivoidusti ja sivistyneesti.”

Teemun laulama Kielon jäähyväiset oli tullut huippusuosituksi sodan aikana. Merikannon ”Sinä kullan murunen” oli jatkosodan aikana kivunnut 10 kärjessä –listalle. Monet meistä vanhemmasta polvesta muistavat ”Anniinaa” haikeudella vieläkin.

Grönberg pääsi myös Mieskuoro Finlandiaan, joka teki Heikki Klemetin johdolla Amerikan matkan vuonna 1939. Kuoro konsertoi mm. New Yorkin maailmannäyttelyn Suomen osaston avajaisissa sekä paluumatkalla Pariisissa ja Berliinissä.

Työelämä jatkui Yhtymän myyntiosaston palveluksessa Helsingissä, kunnes Grönberg vuonna 1966 siirtyi Uuden-Värtsilän sulattimon ja voimalaitosten toimitusjohtajaksi. Eläkkeelle hän jäi 1970.

Teemu Grönberg oli mukana mieskuoro Finlandiassa, takimmaisessa rivissä toinen vasemmalta..

Share

10 comments for “Värtsilän laulajapoika

  1. Päivi Kivivuori
    10.12.2010 at 9:52

    Kyllä ovat mielenkiintoista luettavaa nämä kertomukset Värtsilän menneisyydestä. Lämmin kiitos kirjoittajalle!

  2. "Tellervo"
    10.12.2010 at 13:10

    Todella hienoa että Teemu Grönbergin nimi tuli tietoisuuteen. Hänellä oli sukulaisia Pälkjärvellä jossa minäkin olen syntynyt ja
    kuulin hänestä jo lapsuudessani.
    Teemu Grönbergin lauluja kuulee radiosta tosi harvoin. Hänen Sointu-orkesterin säestyksellä laulamiaan iskelmiä
    löytyy ainakin Sointu nimisiltä CD-levyiltä. Näitä CD-levyjä joissa
    on muidenkin saman aikakuden laulajien esityksiä, voi lainata esim.
    Joensuun kaupunginkirjaston musiikkiosastolta.

  3. Lissu
    10.12.2010 at 21:30

    Teemu Grönberg käytti levyttäessään myös nimeä Teppo Raikko. Sointu nimisiltä CD-levyiltä löytyy Teemu Grönbergin laulamien iskelmien lisäksi mm. Säkkijärven polkka,Tulipunaruusut, Tuuti tuuti pientä ja Kun ilta ehtii, joiden esittäjänä on Teppo Raikko.

  4. 1.9.2013 at 12:09

    Koemasti alkoi tämäkin aamu kun
    radiosta kuului Teppo Raikon
    (Teemu Grönberg) esittämä Säkkijärven
    polkka itsensä Vili Vesterisen säestämänä.
    Siihen oli tehty hieman harvinaisempi
    sanoituskin.

    Tuli heti mieleeni tämä Värtsin
    alkuaikojen artikkeli.

  5. Pingback: Teemu Grönbergin syntymästä 108 vuotta tänään 6.10.2015
  6. Värtsi verkkolehti
    6.10.2015 at 18:01

    Sekä taltioimiaan kappaleita Toivo Kärjen diskografiassa:

    TEEMU GRÖNBERG/ MISS` SOUTAEN (Imperial F.S. 1502, 1942, 78 rpm).
    Äidin silmät (Sävellys: Ilmari Hannikainen, sanat: Alli Nissinen, sovitus: Toivo Kärki)
    Esittäjät: Teemu Grönberg (laulu), Kristalli- konserttiorkesteri, joht. George de Godzinsky
    https://finnishsongwriters.wordpress.com/2015/09/19/toivo-karki-diskografia-levytetyt-laulut-aidin-silmat-1942/

    TEEMU GRÖNBERG/ LAPSUUDEN KOTI (Imperial F.S. 1500, 1942, 78 rpm).
    Lapsuuden koti (Sävellys: P. Würck, sanat: Väinö Sola, sovitus: Toivo Kärki)
    Esittäjät: Teemu Grönberg (laulu), Kristalli- konserttiorkesteri, joht. George de Godzinsky (mukana instrumentteja kuten: piano, jouset)
    https://finnishsongwriters.wordpress.com/2015/09/19/toivo-karki-diskografia-levytetyt-laulut-lapsuuden-koti-1942/

  7. seppoilmari
    6.10.2016 at 12:22

    Nostanpa esiin Hilkka Partasen kirjoittaman jutun Teemu Grönbergistä. Linkki tähän samaan juttuun löytyy kyllä vähän mutkan kautta eilisen päivän komentista Teemu Gröbergin syntymästä 109 vuotta tänään / Reijo Taipaleen diskografia.Esiintyviä taiteilijoita ja laulumiehiä molemmat.

  8. erkki lintunen
    6.10.2016 at 16:02

    Kiitos, Hilkka! Tuli mietintämyssyyn juhla aihe Väqrtsilän myllymuseon hyväksi. Istahdan kiikkutuoliinn pohtimaan. Ehkä perästä kuuluu???

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *