Talvi-illan tarina

Talvinen ilta tummuu nopeasti. Kuva EJ

Viisikymmentäluvun taitteessa, kun sana ilmastonmuutos oli tuiki tuntematon, elettiin kotipuolessamme tavallisissa talvi-illan tunnelmissa. Tuota iltapuhdetta voisi kuvata seuraavin V. Rydbergin joululaulun sanoin: ”Tuima talven on pakkanen, tähdet kiiluvat yössä. Kansa kartanon hiljaisen nukkuu jo, uupunut työssä. Verkkaan vaeltaa kiekko kuun, lunta täynnä on oksat puun. Kattojen päällä on lunta. Tonttu ei vaan saa unta.”

Ilmeisesti isäni oli se ”tonttu”, joka ei saanut unta vaan lähti vielä ennen maate paneutumistaan käymään tallissa ja totesi sieltä palattuaan, että jäällä liikkuu jokin tumma hahmo. Kavahdimme kaikki pystyyn, sillä rajan läheisyys tuntui pelottavalta ainakin näin pimeällä ja iltaöiseen aikaan. Onko rannassamme jokin petoeläin vai peräti valtakunnan rajan ylittänyt karkulainen?

Jäällä oli tuolloin suhteellisen helppo liikkua, viitoitettu hevostie koukkasi aivan savusaunamme ja navettarakennuksemme alapuolelta. Muistan sellaisenkin pakkaspäivän, kun Värtsilän kirkkoherra L. Uski poikkesi rouvansa kanssa tupaamme lämmittelemään. Uski oli virkamatkalla Saarivaaran suunnasta Värtsilään. Saarivaaran koululla oli ollut hartaustilaisuus jonka jälkeen oli kastettu useita lähiseudun lapsia. Mieleeni on jäänyt heidän muhkeat talvitamineensa ja rouvan kädessä ollut turkismuhvi, näin sellaisen silloin ensimmäisen kerran.

Mutta kuka tai mikä oli nyt tuo pimeässä rannan tuntumassa liikkuja? Asia oli tarkistettava. Mukaan otettiin lyhtyjä ja varmasti jotain kättäpitempääkin, jos sellaista vaikka tarvittaisiin.

Eipä tarvittu, sillä jäällä oli pieni eksynyt, väsynyt, kylmissään oleva ja pelokas poika naapurikylästä. Joukko poikia oli ollut pilkillä Ristilammella, ja hän oli jostakin syystä päättänyt lähteä kotiinsa ennen tovereitaan. Ei ollut mikään ihme, jos poika eksyi, sillä lukuisat lammet, purot ja järvi muodostivat latuineen ja hevosteineen varsinaisen verkoston. Kuinka kauan pieni pilkkimies lienee harhaillut? Varmaan hänen etsijänsäkin olivat jo liikkeellä, eivät vain arvanneet tulla järvelle saakka, koska sinne oli kuitenkin matkaa useampi kilometri. Voisi kuvitella, että rajavartiolaitoskin oli jo hälytettynä.

Tarinalla on onnellinen loppu. En muista tarkalleen, mitä löytämisen jälkeen tapahtui, mutta olettaisin, että hevonen valjastettiin reen eteen, poika peiteltiin vällyihin ja vietiin kiireenkaupalla kotiinsa.

Johannes

Share

6 comments for “Talvi-illan tarina

  1. Telle
    14.12.2016 at 15:51

    Tämä Johanneksen kuusi vuotta sitten kirjoittama
    tarina on yksi suosikkejani. Siksi varmaan, kun siinä
    on onnellinen loppu.

    Kun nyt katselen järven selälle ja sen vastarannalle,
    tuli mieleeni tämä tarina ja halusin lukea sen uudelleen.
    Näky on melkein samanlainen kuin tuossa EJ:n kuvassa;
    taivaanranta ruskottaa laskevan auringon väreissä.

    Mutta eipä näy järvellä minkäänlaista liikettä. Ei ole
    hevosteitä eikä latuja kuten siipan nuoruudessa.
    Ainoastaan minkin jälkiä oli runsaasti Lökölammin puron
    rantamilla. Mitä turkista lie ollut se muhvi jota Johannes
    tarinassa muistelee?

    Paleltunut poikakin peiteltiin vällyihin. Kovina pakkastalvina
    turkikset olivat suosiossa ja sallittuja, joten eivät ne varmaan
    tätäkään kertomusta pahenna.

  2. Irene peuhkurinen
    15.12.2016 at 9:13

    Luin tarinan ensimmäistä kertaa. Jotenkin kovin jouluinen tunnela siinä on. Olisi mukava , jos joku aina silloin tällöin nostaisi esiin tällaisia helmiä. Metsästä saatu turkis; mikä sen luomumpaa!

  3. erkki lintunen
    15.12.2016 at 10:47

    Mielenkiintoista Johanneksen kertomuksessa myös Uskin vierailu. Voisikohan tällaisia muisteluksia kirjoitella enemmänkin. Miten papit ovat vierailleet Kaustajärven kodeissa, rajavartiostolla jne? Onko kastetilaisuuksista kokemuksia? Entä häät ja hautajaiset? Kirjoitelkaa omista kokemuksista ja välittäkää muiden kertomuksia tänne Värtsin palstoille. Vielä ennättää niitä laittaa myös tekeillä olevaan Kaustajärvi-kirjaan!!!

    Kaustajärvi on Universumin Helmi liki rajaa nipin napin Suomen puolella ja ennen sotia rajan molemmin puolin.

  4. Pentti Pakarinen
    15.12.2016 at 12:32

    Kaustajärven koululla oli kinkerit 1948 ja siellä oli myös tulevan syksyn
    rippikoulu oppilaat.Sielä minä tutustuin L.Uskiin,ikäni puolesta rippikoulu
    olisi siirtynyt seuraavaan syksyyn,kaikki kaverit sieltä Kaustajärven
    itäpuolenlähiöstä olivat menossa kouluun.
    Rohkaisin mieleni kysyin opettaja Jalomalta eikö hän voisi auttaa tässä
    ongelmassa.Opettaja keskusteli Uskin kanssa ja minulle järjestyi
    pääsykokeet eri huoneeseen. Katekismus oli tuttu käskyt oli päntätty
    päähän,mitä pitää ja mitä ei saa tehdä.
    Uski sanoi sinä saat tulla rippikouluun.
    Niin sitten Uudenkylän maamiesseuran talolla kaksi lukukautta
    L.USKIN oppilaana.

  5. Maija Varonen
    15.12.2016 at 14:32

    Koskettava talvinen tarina. Upea tuo tuikku kuvassa taivaanrannalla.

  6. Alpoaatos
    16.12.2016 at 1:22

    Kylläpä on hieno kertomus jäänyt aikaisemmin näkemättä. Voi poika parka, on sillä ollut hätä. Kiitos Johannes hienosta muistelosta.

    Värtsi verkkolehti eli ensimmäistä vuotta tämän jutun aikaan eikä sitä kovin monet vielä tienneet. Minä sain tietää Vätsistä vadta parin vuoden päästä.

    Minullakin olisi pari jutun tynkää Uskista odottamassa toteutusta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *