Latoromantiikkaa

Kaustajärveläistä heinäntekoa. Latoja tarvittiin heinävarastoina, mutta myös muuta mukavaa niitten liepeillä tapahtui.

Karjalan tutkimuslaitoksella käynnistyi viime keväänä rajaseudun arkea tarkasteleva tutkimus. Sinne toivottiin kirjoituksia esim. aiheista elämäntavat ja perinteet rajaseudulla. Kirjoitukset ja kuvat on arkistoitu Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Joensuun perinnearkistoon ja niitä tutkitaan jatkuvasti.

Olen lähetellyt Värtsinkin palstoille Värtsilää koskevia muisteluksiani, vaikken itse ole syntynyt enkä kasvanut Värtsilässä. Tämä seuraava tarinani on kirjoitettu jo ainakin viisi vuotta sitten, joku tutkija keräsi silloin tietoa ladoista. Ne alkavat olla jo katoavaa kansanperinnettä.

Perunkirjat

Vanhan perunkirjan mukaan mieheni kotitilalla on ollut seuraavan nimisiä latoja: Pihalato, Peltolato, Mäkipellon lato, Pietarisenvaaran suolato, Pienen Suon lato ja Alasuon lato. Myös puimalaa sanottiin Puimaladoksi. Yhtään ladoista, samoin kuin pelloistakaan, ei ole enää jäljellä, mutta mukava niitä on muistella, kun valkoiset muovipaalit teiden reunamilla korvaavat nuo ennen niin tärkeät pihapiirien rakennukset.

Alasuon lato

Näistä Alasuon lato, niin kuin muutama hehtaari viljelyssuotakin, jäi rauhanteossa Neuvostoliiton puolelle. Lankomieheni on kertonut seuraavanlaista tarinaa: ”Olin noin kahdeksanvuotias, kun jouduin ’vanginvartijaksi’. Saattelin venäläistä vankia maita myöten Alasuon pellolle. Kaikki heinätöihin menijät eivät mahtuneet veneisiin, vaikka niitä oli kaksi. Muistan valkoisen V-kirjaimen edelläni kulkeneen vangin puseron selkämyksessä. Suomalaiset sotilaat pysäyttivät tämän kuljetuksen, mutta hyväksyivät selitykseni.”

Samaisella pellolla sattui tämäkin tapaus: heinätöiden tauolla oli innostuttu harrastamaan pilkkaan ampumista. Kun toiset eivät osuneet, oli vanki elehtinyt käsimerkein, että saako hänkin yrittää. Ladattu ase annettiin ja heti ensimmäinen laukaus osui maaliin. Riemu oli ollut ylimmillään ja vanki antoi aseen kiltisti takaisin vartijalleen.

Puimalato

Puimalato sijaitsi hieman kauempana pihapiiristä. Kyllä meni lunta saappaanvarteen ja talvitakkini helmat viistivät uraa hangen pintaan, kun eräänä talvisena pakkaspäivänä kahlasimme katsastamaan puimalatoa, jota en ollut aikaisemmin nähnyt. Jos meillä lie ollut mitä mielessä, niin toteutumatta se jäi, oli siellä ladossa niin kylmää, että pussatessakin vain henki huurusi. Tämä siis silloin, kun olin ensimmäisiä kertoja anoppilassa.

Pietarisenvaaran lato

Pietarisenvaaran suolato ja pellot sijaitsivat aivan rajavyöhykkeellä, ja niinpä näillä pelloilla työskennellessään talon oma väkikin tarvitsi voimassa olevat liikkumisluvat. Pietarisenvaaran viljelyssuolle johti romanttinen ja kaunis, mutta tietenkin kivinen ja epäkäytännöllinen kärritie. Itse lato oli harmaantunutta pystylautaa, pärekattoinen ja ns. läpiajettava.

Pärinäpoika ja surinasussu

Olimme menneet juuri kihloihin ja olin ”rukinpaikkaa” katsomassa anoppilassa. Heinäkuinen sunnuntaiaamu oli kaunis kuin ”morsiin”, kun lähdimme Jawa-merkkisellä moottoripyörällä ajelulle, kohteenamme tuo Pietarisenvaaran lato, jonne matkaa oli reilu kilometri. Istahdin kapeassa hameessa, korkeakorkoisissa kengissä ja taakse sidottu sifonkihuivi päässä takaistuimelle. Varusteissa oli hieman hankala istua kivikossa pomppivan pyörän kyydissä, mutta sainhan pitää tiukasti kiinni kuljettajan vyötäröstä!

Käsikädessä kirmasimme sitten kohti metsän reunassa nököttävää latoa. Yllätys oli melkoinen, kun ladon seinään nojasikin punainen polkupyörä ja ladon kynnyksellä istuskeli naapurin isäntämies tupakalla! Hänkin oli valinnut kymmenistä paikkakunnan ladoista juuri meidän latomme retkeilykohteekseen.

Mikäs siinä, miehet ryhtyivät tarinoimaan ja tupakoimaan. Itse en tiennyt istuisinko vai seisoisinko, vaalea pellavahameenikin voisi likaantua. Lähdimme pois kaikki kolme yhtä aikaa. Jos rajavartijat (joita silloin näki liikkeellä päivittäin) olisivat sattuneet paikalle, olisimme varmasti joutuneet tekemään selkoa, miksi yksi nainen ja kaksi miestä liikuskelivat valtakunnanrajan tuntumassa. Olisivat varmaan hämmästyneet, kun olisimme kertoneet, että olemme kaikki tulossa heinäladosta! Ympäröivät pellot oli ajan tavan mukaan laitettu jo pakettiin, joten heinätöissä emme ainakaan olisi olleet.

Tellervo

2 comments for “Latoromantiikkaa

  1. Taisipa nuorelta parilta mennä aikomukset myttyyn;))
    Jos ne olisivat toteutuneet, olisitko kertonut sen tarinan meille?

  2. Pilviä tai koskenkuohujahan ne vain näyttävät
    vanhojen suomalaisten elokuvien heinälatokoh-
    tauksissakin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *