Voi, voi Tuunanen!

Joulunjälkeisen vapaapäivän aloitustunnelmissa ajattelin hieman päivitellä paikallistiedon tasoani tekemällä ns. lehtikierroksen. Olen kirjainmerkkeihini koonnut joukon paperilehtien nettiversioita että pelkästään verkossa ilmestyviä nettilehtiä, joita aika ajoin käyn vilkaisemassa. Sen kummempaa ei tällä kertaa löytynyt, joka olisi henkea nostattanut paitsi Keski-Karjalan nelosten vt/vs/va (jatkossa ilman näitä kirjaimia)  päätoimittaja Tuunasen (ilman i-kirjainta) pääkirjoitus, jossa hän ilmeisesti Hellin jouluhiljaisuuden vuoksi suomi Värtsiä. Ensimmäinen ajatus oli, että voi, voi Tuunanen! Toinen ajatus oli, että antaa olla, ei kannata, uskokoon kuka mitä tahtoo. Mutta kolmas ajatus  oli, että kyllä sittenkin. Saanhan minä oman nettilehden sivuille kirjoittaa, mitä haluan.  Tytärkin (16v.) sanoi, että kyllä omiansa pitää puolustaa. Siispä puolustan, kun nuorikin polvi on sitä mieltä.

Kateus tuntuu olevan Tuunastakin liikkeellepaneva voima. Älkää nyt hyvät verkkolehden lukijat kiitelkö niin mahdottomasti Värtsiä, kun siitä tulee Veijolle paha mieli. Toki Veijo ja kumppanit voivat ylpeillä lukijamäärillään, olkaa hyvä vain, mutta olisi korrektia huomioida esimerkiksi se, että Värtsin kohderyhmä on varsin rajallinen. Värtsissä saa tilaa myös muut aiheet kuin Helli tai Tohmajärven kepulaisten tekemiset (nämä jätämme mielellämme Nelosten hoitoon).

Minulla, ja luulen myös tulkinneeni Erkki Jormanaisen ajatuksia oikein, ei ole minkäänlaisia vaikuttamisen halua. Ainoa intomme tähän harrastustyöhön on Värtsilä ja värtsiläläisyyden puolustaminen niillä keinoin, jotka meillä on käytettävissä, lähinnä siis kuva ja sana.

Päätoimittaja Tuunasta (muistinpa kirjoittaa ilman i-kirjainta) tuntui myös kiusaavan Värtsin poliittimattomuus. Erkki Jormainen on kirjoittanut sivuillamme, että Värtsi on poliittisesti sitoutumaton ja minä olen todennut, että minkään suuntauksen käsikassaraksi emme rupea. Päätoimittaja Tuunanen vihjailee kuitenkin, että jonkin puolueen jäsenkortteja löytyisi. Erkki Jormanainen on vakuuttanut, että häneltä ei löydy, ja minä uskon miehen sanaan. Eikä sitä löydy minultakaan (joskus on ollut, mutta ei enää). Olen keskustan listalta sitoutumattomana valittu varavaltuutettu aivan kuten Tuunanenkin demarien riveistä. Meistä kumpikaan ei kirjoittele esimerkiksi jonkun puolueen äänenkannattajaan, ei edes Viikko Pohjois-Karjalaan, josta syksyllä lueskelin erään Veijo Tuunasen pakinan/kolumnin, jossa kummasti kehuttiin erästä paikallista kansanedustajaa (ei kesk., ei kok.).  Aika sitoutumatonta oli mielestäni se teksti. Muiden kirjoittajien ja lukijoiden poliittisista sitoumuksista en piittaa, kunhan heidän tekstinsä sopii Värtsin sivuille eli liippaa Värtsilää jollain tavalla.

Niin, sitten se ajattelun vapaus. En viitsisi enää muistella edellistä vaalikautta, mutta sivusta seuranneena näytti siltä, että Tuunanen oli melko tiiviisti sitoutunut sd-ryhmään, vai oliko sd-ryhmä sitoutunut  Tuunaseen.

Kaiken kaikkiaan ihmettelen Tuunasen ja K-K:n Nelosten hyökkäystä pientä nettilehteämme kohtaan. Mikähän sen merkitys on, täytyy kysellä niinkuin Herkko Päätalo pahimmissa hulluuskohtauksissaan. Ei kai kyse ole yrityksestä tuhkahduttaa sanomisen vapauttamme?

Markus Kontiainen

Värtsin tekijä

PS. Tuunaselle tiedoksi, että nettilehtemme nimi on Värtsi, ei Värtsilän lehti tai Värtsilän nettilehti.

10 comments for “Voi, voi Tuunanen!

  1. Värtsin viehätys on juuri sinä ettei siellä jauheta
    politiikkaa. Olenko oikeassa että Värtsiä vilkuillaan
    n kahdessakymmenessä eri maassa ja seitsemälläkymmenellä eri
    kaupunkiseudulla Suomessa? Joukkoon mahtuu siis niin
    monta ”miestä” kuin mielipidettäkin. Luulenpa että lukijakunta
    vaihtuu hyvin pian jos alamme setviä henkilökohtaisia asioitamme
    tässä julkaisussa. Itse en lue niitä ”Nelosia” juuri sen
    takia.

  2. Kotiseutu rakkaus ja värtsiläläisyys ovat minunkin mielestäni Värtsin voimavarat.Pienet tapahtumat,uutiset ja huomiot mm.ympäristön luonnosta ovat niitä elämän pieniä onnenpipanoita joista Lavin Vepakin lauloi.Ne tekevät värtsistä kiittämisen arvoisen.
    Maakunnan matkailun markkinoijat ovat keksineet slouganin”Ilo elää Karjalassa”.Meitä karjalaisia pidetään yleisesti myös iloisina,vieraanvaraisina ja seurallisina.
    Mennään tällä tiellä.Herkkähipiäisyys ja kaunaisuus ovat erään toisen heimon luonteenpiirteitä eivät karjalaisten.
    Koirat haukkuu mutta karavaani kulkee.Iloisella mielellä!

  3. Pikaista alkusammutusta ja jäitä hattuun!

  4. Kesäasukas, jore ja Juuret Värtsilässä, kiitos kannanotoistanne. Juuri noin ajattelen itsekin ja sillä periaatteella Värtsiä tehdään.Olen noita juttuun kirjaamiani väitteitä kuullut pitkin matkaa, en pidä siitä, että vihjataan jotain, joka ei ole totta. Mielipiteet ovat asia erikseen, jokaisella meillä on omamme, parhaimmilla kaksi. Erilaiset kirjoittajat, monipuoliset aiheet, näkökulmat, mielipiteet ja käsittelytavat tekevät Värtsistä mielenkiintoisen. Omalta osaltani tämä palo sammuu tähän ja jatkuu muulla aiheella.

  5. Kävin sitten minäkin kurkkaamassa tuota naapurien verkkolehteä…

    Olkaamme ylpeitä ja onnellisia siitä että meillä on todellakin puolueeton, oman paikkakunnan äänitorvi VÄRTSI joka mielenkiintoisella tavalla tuo esiin rakkaan kylämme elämää niin vuosikymmenten takaa kuin tämänpäivän tuoksinnastakin!

  6. Pitkiltä päivätirsoilta herättyäni huomasin, että kah, Värtsihän pullistelee mielipiteitä ja kommentteja. Siispä sekaan pieniä reunahuomautuksia.

    Värtsi ei jatkossakaan suhtaudu kovin lempeästi Tohmajärven kepulaisiin eikä muihinkaan päättäjiin, jos suhtautuminen Värtsilään on yhtä tylyä kuin tähän asti. Myös Hellin olisi aika vihdoin saada palvelut kuntoon ja luvattuja miljoonasäästöjä aikaan.

    Luen miltei päivittäin Nelosia ja päivälehtien nettijulkaisuja. Veijo Tuunanen kirjoittaa hyvin ja osaa provosoida keskusteluun, joka kuitenkin jostain syystä tapahtuu kokonaan muualla kuin Nelosissa. Nelonen on pysynyt lähes yhden mielipidesuuntauksen ja melkein yhden asian verkkolehtenä, sinänsä tarpeellisena. Mitä siitä tulisi, jos julkinen valta pääsisi kaikkialla ohjaamaan, mitä viestimissä julkaistaan. Näinhän on paljolti paikallislehdissä käynyt.

    Veijolle olisi ehdotus: siirry kirjoittelemaan Värtsiin, Helli -asiantuntijaksemme. Puoluepoliittista propagandaa sensijaan emme palstoillemme kaipaa, se on useimmiten tylsää, ja sitä ovat melkein kaikki tuutit täynnä näin vaalien alla.

  7. Erkki ei taida tietää minkälaiset terveyspalvelut Värtsilässä oli vielä noin 7 vuotta sitten. Ei Helli ole niitä mihinkään hävittänyt. Muistelen vain että niitä oli lakkauttamassa samoja henkilöitä joista on tullut nyt Hellin kärkkäimpiä arvostelijoita.Varmaan viisainta olisi nyt rauhassa rakentaa yhteistuumin näitä palveluja.

  8. Me jotka olemme olleet kunnallispolitiikassa joskus mukana voisimme
    unohtaa tähän lehteen kirjoittelun (politikoinnin). Tää menee piloille – hauskuus on kaukana – alkaa ”öglöttää”. Pidetään yhtä ja kiinni Erkki Jormanaisesta ja lujasti.

  9. Oonpa NIIN samaa mieltä Pusan Mirjan kanssa, että oli pakko kommentoijja! Tälläkö se pilattiin tämäkin ”kanava” – politikoimalla? Eikö voitas sopia ettei oteta kantaa kukaan tälläisiin poliittisiinjuttuihin? Tai pistetään sitten lehteen eri osio jossa voi sanoa myös poliittisen mielipiteensä? Oisko mahkuja? Kieltämättä tekis pikkusen mieli arvostella muutamia päättäjiä siitä, miten Värtsilä on häipynyt ajatuksen kartalta, vaikka juuret ja metsäpalstat ovatkin entisillä synnyinseuduilla.

  10. Jos Mirja Pusan ja pitkäaikaisen asukin kommentti kohdistuu siihen mitä kirjoitin, niin kehotan lukemaan sen mitä kirjoitin uudelleen. Halusin ja haluan edelleenkin puolustaa Värtsin riippumattomuutta puoluepolitiikan, eturyhmäpolitiikan tai minkä tahansa muunkin oman edun ajamisen suhteen. Yhtenä nettilehden toiminnan virittäjistä ja toistaiseksi toimituskunnan kanssa tekemämme sopimuksen mukaan ns. vast. päätoimittajana puolustan Värtsiä mikäli vihjauksia riippuvuuksista esitetään, niinkuin Nelosten sivuilla esitettiin. Yritin vastata esitettyihin väitteisiin ja vihjailuihin ja osoittaa miten heikolla perustalla ne ovat. Mutta johan Don Quijote totesi aikoinaan, miten turhaa on taistella tuulimyllyjä vastaan.
    Omalta osaltani lopetan tästä aiheesta keskustelun tähän. Värtsin puolustamista ja kehittämistä en sen sijaan lopeta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *