Historiaviihdettä nuorille

Raili Mikkanen: Hopearenkaan taika, Tammi 2010.

Raili Mikkanen on taitava historian elävöittäjä. Tässä neliosaiseksi laajenneessa sarjassaan hän kertoo 1600 -luvun oloista Ruotsi-Suomessa. Mukaan kertomukseen tulee myös mytologiaa, kun Kirstin, Margareetan ja Annan äiti on tunnetusti taitava parantaja. Sarjan ensimmäisessä osassa äiti joutuu syytetyksi taikakeinojen käyttämisestä ja paholaisen juhliin osallistumisesta. Toinen osa liittyy myös parantamisen taitoihin, jotka ovat periytyneet myös Margareetalle. Kolmannessa osassa Anna löytää pähkinäpuisen lippaan ja alkaa tutkia äitinsä menneisyyttä.

Mikkasella on tapana ottaa mukaan myyttisiä ulottuvuuksia. Hopearenkaan taika kertoo tyttöjen matkasta Saksaan, sukunsa juurille ja tietysti nätit tytöt herättävät myös poikien huomiota. Salaperäinen hopearengas kätkee salaisuuden joka on selvitettävä.

Mikkanen osaa tyttöproosan tekemisen taidon. Hän johdattelee tarinaa, mielestäni liiankin ympäripyöreästi, mutta säilyttäen myös jännitteitä, jotka tulevat vähitellen esille. Ihastumiset ovat tietysti tytöille poskia kuumottavaa luettavaa ja niitä Mikkanen tarjoilee. Jossakin määrin kertomukseen liittyy myös tragiikkaa.

Mikkasen repertuaari kirjailijana käsittää kaikki ikäkaudet. Lastenkirjoista nousi Histamiini arvoon arvaamattomaan television välityksellä. Muista teemoista on mainittava teoksen Koukussa käsittelemä narkomania-teema.

Lueskelin Mikkasen tyttökirjaa miettien, että onkohan lapsille kirjoitettava pehmeää proosaa, varsinkin tytöille. Muistuivat mieleen säröiset poikakirjat, kuten Ranivaaran ja Kurvisen ongelmaproosaa sisältävät teokset, vain pari kirjailijaa mainitakseni. Ehkä nuoret tytöt ovat herkemmässä iässä kuin pojat, vaikka heilläkin on todellisuudessa kosolti ongelmia, joihin nuortenkirjoissa voitaisiin puuttua, sadunhunnun pehmittämän proosan sijasta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *