Lahnankutuun

Haponojan kivisilta, joka sittemmin romahti.

Osuin Värtsi-lehden sivuille sattumalta, kun etsin verkosta kuvia Värtsilän vanhoista rakennuksista. Kiinnostuin niin kovasti, että luin samalta istumalta kerralla koko tuotannon. Tuli myös mieleeni, että olisi kiva lukea ainakin julkisemmista kohteista täsmähistoriaa, kuten koulut, seurantalot, vartiot, kaupat, pajat. Niiden synty ja kuolema, puuhamiehet ja henkilöt. Ihan vapaassa järjestyksessä ja tahdissa, ennen kuin viimeisetkin tietolähteet ehtyvät.

Peetu ja Petja Piiroisen esivanhemmista sen verran, että Janne Piiroisen vaimo Saimi on äitini Siirin sisar. Itse asuin kylläkin Sääperillä, mutta tämä Patsolanmäen mummola tuli tutuksi kansakoulumatkoilla ja maatöissä ”autellessa”.

Olen elellyt Tampereen seudulla jo lähes 40 vuotta. Tulen käymään vielä Värtsilässä. Pitää käydä hautausmaalla katsomassa muistiin sukulaisten eräitä syntymä- ja kuolinaikoja. Lisäksi olen mahdottoman utelias käymään Haapaojan ja Jänisjoen liittymässä, siitä kun saatiin 50-luvulla rysäkaupalla kutulahnoja isäukon kanssa. Viime käynnistä tuolla paikalla taitaa ollakin yli 50 vuotta.

Lämpimin terveisin

Sakari Hyytiä

6 comments for “Lahnankutuun

  1. Kaustajärven kylävartioasemalla
    oli 1940-50 luvun taitteessa vartio-ali-
    upseerina Hyytiä niminen mies. Etunimeä
    en muista. Lienee ollut isäsi?
    Muistan nähneeni myös Siiri-nimisen
    puolison. Asuivatko he mahd. Kaustajärven
    vartiolla siitä en ole varma.
    Ko kylävartio on lakkautettu joskus
    1980-luvulla, sitten se siirtyi Senaattikiinteistölle.
    Vanha vartiorakennus on purettu, 1960-luvulla
    rakennettu uudempi päärakennuskin lahonnee käyttämättömänä.
    Hyytiän ajoilta esimiehistöstä on jäänyt
    mieleeni ”eläinaiheisia” sukunimiä kuten
    Kukko ja Kiiski ja miehistössä oli myöhemmin
    myös Muikku.
    Olipa mukavaa muistin veryttelyä!

  2. Sakari Hyytiä, Hyvä Ystävä! Taidamme olla sukulaisia tai ainakin sukulaisten sukulaisi. Nimittäin Janne Piiroinen oli isäni Toivo Lintusen serkku. En kyllä nyt muista, mikä oli Saimi omaa sukuaan ja missä päin Sääperiä oli kotinsa. Olisipa mukava tietää. Tampere on minulle sikäli tuttu, että olen saanut 4.6.1964 papin viran Tampereen tuomiokirkossa. Vv. 1969-72 toimin Tampereen seurakuntien nuorisotyön johtajana. Nuorin poikani Jaakko on syntynyt Tampereella, asuu nykyisin Kangasalla ja on Aamulehden mediamerkkinoinnin johtaja. Meillä on bernipaimenkoira Ellinoora, joka on syntynyt siellä Aitolahdessa. – Muuten, Piiroisen (nyt purettu) talo oli Selkäkylällä, Patsolan ja Kaurilan välillä. Haapajoki on Haponoja. Terveisin Erkki Lintunen, asuu Kaustajärven rannalla. Tervetuloa käymään!

  3. Johannes

    Sinulla onkin kovasti enteellinen nimi. Kaustajärven Hyytiä oli nimittäin viralliselta etunimeltään Johannes, vaikka tunnettiinkin paremmin Jukkana, joittenkin puheessa myös Jussina.

    Jukka oli isäni. Itse synnyin Kaustajärven vartiolla. Muistan Kiisken ja Kukon Sääperin vartion ajoilta.

  4. Erkki Lintunen

    Ollaan sukua. Ilo on puolellani.

    Saimi oli suvultaan Karvinen Patsolanmäeltä.

    Itse asuin Sääperissä, joskin ihan aluksi Kaustajärvellä, jonka rannalla olen syntynyt.

    Laita vaan pannu tulelle, saatan poiketa lähivuosina. Mitä olisikaan sumpit meidän yhteisen kotijärven veteen?

  5. Tervetuloa, Sakari! – Saat kahvia Kaustajärven vedestä, vaikka on meillä kaivokin. Katsotaan sitten. Mutta entä uintikokemus Kaustajärven vedessä ja savusaunan löylyt – ja valkosipuliolutta? Katotaan sekin sitten!
    Tervetuloa yksin tai avec! t. Erkki Lintunen

    P.S. Savusauna lämpiää vähän kauemmin kuin tavallinen, siitä kehitelty versio.

  6. Voi mikä silta ! Enpä ole ikinä nähnyt ! Ei tuollaista ollut kun noilta penkoilta lahnoja ongittiin.
    Vahingossa löysin tämän jutunkin. No hyvä kun edes nyt. Kannattaisi näitä selailla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *