Aforismeja enkeleistä

Maija Paavilainen: Enkelipostia, Kirjapaja 2011.

Paavilaisen ( s. 1945) suosioon nousseet mietekirjat ovat saaneet taas jatkoa. Paavilainen on koulutukseltaan filosofian maisteri ja hänen aforistisia piirroksiaan on julkaistu vuodesta 1971 lähtien. Vuonna 2005 Paavilainen palkittiin Kirkon tiedonvälityspalkinnolla. Paavilainen tuumii, että ihmisten on otettava oppia Mariasta, joka otti vastaan iloiten.

Enkelit, nuo Jumalan juoksupojat, opettavat meitä kiittämään ja kunnioittamaan. Kirjaan on piirretty paljon enkelihahmoja ja mietteet sisältävät monenmoista viisautta. Paavilainen kehottaa meitä pyhään huolettomuuteen ja iloon. Ihmisen tulisi olla kuin häkistä vapautettu lintu, laulaa iloa ja kiitosta. Kirjan tekijä kannustaa meitä myös pieniin ja hyviin tekoihin. Jokainen voi lähettää enkelipostia esirukouksen avulla.

Paavilaiselta on ilmestynyt nelisenkymmentä kirjaa. Hänen kuvakielensä toimii aforismien ohella lääkkeenä arjen masennukseen. Paavilainen löytää positiivisuuden eväitä ja hänen mietteensä ovat hyvässä mielessä lukijaystävällisiä.

Kirjallisuudessa on tänäkin keväänä havaittavissa ns. ”enkelibuumi”. Enkelioppia ovat antaneet jopa kuninkaalliset. Tulee väkisinkin mieleen, että me jokainen voimme toimia tietynlaisina ”enkeleinä” läheisillemme, toivomalla hyvää jopa vihamiehille. Näin ihmisen sielu puhdistuu vihan ja kateuden saastasta.

Paavilaista pitää tietysti siteerata:

· Pieninkin valo on merkki: toivoa on.

· Vieraanvaraisuus on arjen jakamista.

· Mitään ei tapahdu suojelusenkelin tietämättä.

· Enkeli pitää esillä taivaallisia tarjouksia.

1 comment for “Aforismeja enkeleistä

  1. Arjen enkeleitä voimme olla lähimmäisillemme monin eri tavoin.
    Helsingin katukuvassa on parhaillaan isoja punaisella enkelin kuvalla varustettuja mainoksia, joissa kehotus: Ole arjen enkeli. Niillä mainostetaan yhteisvastuukeräystä.

    Joku viisas (en muista kuka) on sanonut; Kaikki me olemme yksisiipisiä enkeleitä, lennämme vain toinen toistamme tukien.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *