Yhdeksän hautaa.
Tervehdys täältä Etelä-Suomesta, Riihimäeltä. Olisiko teidän kautta mahdollista saada tietoa ja selvyys mieltäni askarruttavasta asiasta. Eira Varonen kirjoitti Värtsi-lehdessä aiheesta, joka käsitteli paikallisten res. upseerien keräystä Pro-Patria taulun aikaansaamiseksi.
Koti-Karjala -lehdessä 9.1.2011 oli juttu Tohmajärvi-Värtsilän reserviupseerien 70 v. juhlasta. Siinä kerrottiin tuon kunniataulun julkaisemisesta ja mainittiin siinä olevan 454:n viime sodissa menehtyneen paikkakuntalaisen nimet.
Voisiko teidän lehden kautta saada selvitystä siitä, onko kyseiseen Pro-Patria -tauluun kirjattu kaikki 1939-1945 sotien kaatuneet sankarivainajat? Kysymys on itselleni hyvin henkilökohtainen, koska olen sotaorpo. Isäni oli tohmajärveläinen ja on haudattuna Tohmajärven Kirkkoniemen sankarihautaan.
Isäni haavoittui sodissa useammankin kerran, mutta kuoli vasta v. 1947 sotavammoihin. Kirkkoniemen sankarihaudoista on osa, ns. ”yhdeksän miehen rivi”, erillään varsinaisesta isosta sankarihautausmaasta heti pääportista tultaessa oikealla. Valitettavan usein se hautarivistö on myös huonommin hoidettu kuin iso puoli ja kesällä usein on unohdettu jopa niiden kukkien ja nurmen hoito ja kastelu.
Vuosia (vuosikymmeniä) sitten syyksi kerrottiin, että siinä kiviaidan vieressä oli isoja koivuja, jotka varjostivat ja veivät kaiken ravinnon; siksi nurmi oli huonompaa…! Saattoi niin ollakin. Nyt on koivut kaadettu, mutta silti unohdettuina ja ”hoitamattomin nurmin” he usein siinä erillään ovat.
Arvaatte varmaan kysymykseni: ovatko myös nämä ”yhdeksän miehen hautarivin” sankarivainajat saaneet nimensä kunniatauluun, vai onko heidät jälleen kerran unohdettu. Anteeksi, että kirjoitan näin, ehkä epäilevästikin, mutta tunteet ovat pinnassa. Se isäni hauta ja kirkkomaa sankaripaasineen on minulle pyhä.
Vaikka olen aina asunut Etelä-Suomessa (mm. Helsinki, Vantaa, Riihimäki), niin jokavuotinen ”toivioretkeni” vie ainakin kerran vuodessa isäni haudalle. Jokainen käyntini siellä hänen haudallaan on minulle kuin pyhiinvaellusmatka. Se on samalla kiitos ja kunnianosoitus kaikille sankarivainajille. Heidän ansiostaan meillä on vapaa isänmaa.
PS. Olen mukana sotaorpoyhdistyksen toiminnassa.
(Kaatuneitten Omaiset Helsinki ry:n sihteeri
Sotaorpojen Valtakunnallinen Alaosasto)
Ystävällisesti
Sinikka Kaskinen
Toivottavasti Sinikka Kaskinen saa lehtemme palstoilla vastauksen mieltänsä askarruttavaan kysymykseen kunniataulun nimistä, kuin myös havaintoihinsa ”yhdeksän miehen hautojen” hoidosta.
Minulla on itselläni Pro Patria – taulun tietojen pohjana olevat nimiluettelot; sekä Värtsilän oma että Tohmajärven ja Värtsilän yhteinen. Jos saisin vaikka tämän verkkolehden kautta tiedon, mikä on ollut Sinikka Kaskisen isän täydellinen nimi ja syntymäaika, niin selvittäminen olisi jo aika helppoa. Sillä, onko jokin vainaja kuollut sodan aikana vai sen jälkeen, ei sinänsä ole taulumerkinnän kannalta ehdottoman ratkaisevaa. Selvää on, että tämänkaltaista luetteloa on mahdoton saada täysin aukottomaksi, koska esimerkiksi sodassa vammautuneitakin on yhä keskuudessamme. Tauluun on mahdollista lisätä nimiä jälkeenkinpäin, mikäli tarvetta ilmenee ja epäselviin tapauksiin löytyy todisteita.
”Yhdeksän miehen hautariviin” en pysty tältä istumalta vielä ottamaan kantaa; selvitän kyllä mielelläni asian.
Varsinaiset nimet tähän tauluun työsti allekirjoittanut, työtä johti toimikunta jossa oli edustajia veteraanijärjestöistä, reserviläisjärjestöistä sekä puolustusvoimista ja rajavartiolaitoksesta. Lähtökohtana oli vuosien 1939-1945 sotasurmat sivusto, kenttätyö kaikilla kunnan sankarihaudoilla, Värstilän kirkon seinässä olevat nimet ja tarvittaessa sota-arkisto. Varmaankaan tässä taulussa tai paremminkin tauluissa, niitä on 7 kappaletta ei ole kaikkia sodissa 1939 – 1945 kaatuneita ja surmansa saaneita. Emme eritelleet kuolinsyytä, koska mielestämme kaikki ovat sodan uhreja, tavalla tai toisella. Ainoa rajoite joka meillä oli, käytännön syystä, oli että kuolinaika piti olla sodan aikana, siis 31.11.1939 – 27.4.1945. Toki tämän jälkeenkin kuoli sodan urheina vielä ihmisiä, mutta perustelumme tähän aikajanaan oli, että jos odotamme kaikki sodan uhrit, meidän pitäisi odottaa että viimeinenkin sotainvalidi poistuisi keskuudestamme. Kun henkilö on kuollut sotavammoihin 1947, nimi on meidän tiedossa, koska kävimme läpi jokaisen sankarilaatan niin varsinaisella sankarihaudalla, kuin myös sivummalla olevat, niin hänen nimeään ei valitettavasti ole tässä taulussa, koska jouduimme rajaamaan päättymisen tuohon Lapin sodan päättymiseen. Tämä päätös tehtiin yhteistyössä paikallisten veteraanijärjestöjen kanssa, eikä se herättänyt kritiikkiä.
Kunnioitamme suuresti kaikkia sodan uhreja ja tämän taulun yhteyteen tulee tuleville sukupolville taustatietoa näistä henkilöistä, tässä yhteydessä tulee myös maininta ettei kaikki entisen Tohmajärven ja Värtsilän uhrit ole näissä tauluissa, vaan uhreja on todellisuudessa enemmän. Halusimme jättää tämän viestin tuleville sukupolville.
Ystävällisin terveisin
Tapani Timoskainen
puheenjohtaja
Tohmajärven-Värtsilän reserviläiset ry
Kiitoksia Tapanille ja Jussille nopeista ja asiallisista vastauksista kunniataulujen nimiä koskevassa kysymyksessä. Odottelemme myös seurakunnalta vastausta ”yhdeksän haudan” hoidosta. Niinikään olisi asiallista saada seurakunnan kannanotto Värtsilän hautausmaan ruumishuoneen kunnostustoiveisiin, joista Värtsissä kirjoitettiin tammikuun lopulla. Myös hautausmaan kolmesta sähkölyhdystä on kerrottu yhden olevan sammuksissa. Onkohan toiveita sen korjaamisesta?
Olen käynyt Tohmajärven hautausmaalla kesäisin
mutta en ole sattunut kiinnittämään huomiotani
tähän ”yhdeksän haudan riviin”. Alkuperäinen kirjoitus
ja siihen tulleet kommentit ovat olleet seikkaperäisiä
ja asiaa valaisevia, mutta itseäni jäi vielä askarruttamaan
kysymys miten tälläinen muista sankarihaudoista erillään
oleva rivi on alunperin muodostunut? Ovatko kaikki siihen
siunatut kuolleet vasta sotien jälkeen?
Kiitos vastausistanne Erkki Jormanainen, Tapani Timoskainen, Eira Varonen sekä Markku Kontiainen suoraan sähköpostiini sekä tämän julkaisun palstalla. Kiitos erittäinkin T.T.:lle pitkästä selvityksestä ja E.J.:lle sankarihautausmaan hoitovastuukyselystä.
Sitten siihen nimi asiaan. T.T. antoi kysymykseeni varsin selkeän ja ymmärrettävän vastauksen, aikajana on rajattu: Talvisodan alkamisesta Lapin sodan päättymiseen. Kellotapulin edessä oleva muistopaasi mainitsee vuosiluvut 1939-1944. Eikö siis Pohjois-Karjalan miehiä osallistunut Lapinsotaan tai ainakaan kaatunut siellä? Toisekseen pitää muistaa, että tuo aikajana sodan alusta sodan loppuun sisälsi myös välirauhan ajan, joten voitanee olettaa, että myös välirauhan aikana on tapahtunut haavoittuneiden ja sotainvalidien kuolemisia. Sitten vielä haluan jatkaa ja kertoa oman näkemykseni. Nämä yhdeksän hautaa Kirkkoniemessä ovat kuitenkin saaneet samanlaiset sankarihautapaadet, kuin isolla puolellakin on. He kaikki ovat kuolleet sodan loppumisen jälkeen, viimeinen kuolinvuosi niissä hautakivissä on muistaakseni 1956. Sitä tietoa, miksi heille ei ollut sijaa veljiensä vieressä, ei minullakaan ole, mutta olisi näin jälkeenpäinkin mielenkiintoista tietää, jos sellaista tietoa enää mistään löytyy.
Ja vielä. T.T. mainitsi nuo 2 perustelua kirjoituksessaan, joihin minäkin ensilukemalta olin ”suostua”, – ei niin, että nyt rupeaisin riitelemään, – mutta kerron tapauksen tuolta Pohjois-Suomesta, Simosta. Oli ollut ”tällainen samanlainen tapaus joitakin vuosia sitten. Siellä eräs Vanha-Isäntä oli ottanut asian niin raskaasti, että järjesti ”semmoisen jutun” siitä asiasta, kun hänenkin veljensä ja muutama muu nimi oli jäänyt pois, myös siis siitä samasta syystä, että eivät kuolleet rintamalla, vaan kotona sodan jälkeen, niin että nimet lisättiin tauluun jälkeenpäin”.
Sitäkään en tiedä, milloin, siis minä vuonna on lopetettu sotavammoihin kuolleiden siunaaminen sankarihautoihin. Onko siitä olemassa peräti joku laki tai asetus? Nykyisellään kai heidät siunataan normaaliin perhe- tms. hautaan, mutta hautakivessä voi olla veteraani- tai sotainvaliditunnus.
Varmaan on Kirkkoniemenkin hautausmailla näitä viime vuosina ja vuosikymmeninä sotavammoihin kuolleita invalideja, eivät kuitenkaan sankarihaudoissa tai ainakaan vastaavanlaisen sankarihautapaaden alle siunattuna, kuin tämä ”yhdeksän miehen rivi”. Kunnia ja kiitos kuuluu heille kaikille, riippumatta siitä onko nimi taulussa tai missä heidän viimeinen leposija on.
Kaikesta tästä ”purnauksesta” huolimatta kiitän Tohmajärvi-Värtsilän res.ups.liittoa ja lahjoittajia velvollisuudentunnosta tämän arvokkaan ja arvostetun Pro Patria – Isänmaan puolesta- kunniataulun aikaansaamisesta. Se osoittaa, että kalleimman uhrin Isänmaan puolesta antaneita sankarivainajia ei ole unohdettu.
Kommentoin omaa kirjoitustani. Olin lukenut huolimattomasti kirjoitukseni saamat vastaukset, joten Jussi Raerinteen vastaus (klo 12.17) on mennyt ohi huomiokykyni. Pahoitteluni. Siinä oli hyvää tietoa joka minun olisi kannattanut huomioida ennen yöllisen viestin lähetystä. Olen myös saanut sp viestin J.R:ltä, joten asian selvitys jatkunee.
Vaikka ”sana on vapaa”, niin toivon, että pitkä kirjoitukseni, jossa vuodatin mietteitäni, ei pahoittaisi kenenkään mieltä.