Byrokratian kukkasia

Vanhan Värtsilän raitilla. Sulkeissa olevat numerot viittaavat liitteenä olevan ”Raittikartan” numeroihin

Kartat on lisätty 26.1.2021 ja ne on piirretty muistinvaraisesti, samoin kuin talojen numerointi ja nimeäminenkin.

 

Vuoden 2003 heinäkuu ja ties jo kuinka monennen kerran reissulla kohti vanhaa Värtsilää ja Sortavalaa. Meillä on aina ollut matkoillamme mukana kosolti iloista mieltä ja niin tälläkin kertaa.

Venäjän tullissa oletimme, ettei matkatavaroita enää tarvitse raahata näytille. Mitä vielä, kaikki kamat mukaan. Lisäksi piti vielä täyttää uudenlainen tulliselvityskaavaketta vastaava kapea suilake, josta osa repäistiin passin väliin. Tullessä piti kaavakkeen loppuosa jättää takaisin Sortavalan hotellin leimalla varustettuna. Huh sentään niitä byrokratian kukkasia. Kaikkea ne keksii.

Vihdoin päästiin raja-aidan toiselle puolelle. Venäläinen oppaamme Valentina Antonova tuli Öljymäellä mukaan kertomaan tämän hetken Värtsilän elämästä. Valentina opettaa suomenkieltä lastentarhassa. Palkkaa sanoi saavansa 60 euroa kuussa, joka on noin 900 ruplaa ja sekin 2-3 kuukautta myöhässä. Eipä ihme, jos pitää lisätienestiä tehdä. Hänellä on kesäisin pieni matkailuyritys mökillään Jänisjärven rannalla.

Värtsilään mentäessä ohitettiin erittäin huonokuntoiselta näyttävä rautasilta, jonka venäläiset ovat uudisrakentaneet. Ohitettiin pappilan pellot ja käännyttiin tehtaalle. Konttorin edustalla pysähdyttiin. Valentina kertoi tehtaan tuotannosta: rautalankaa ja nauloja. Mainitsi myös, että muutama vuosi sitten Suomessakin kirjoittelua aiheuttanut huume- ja naiskauppaongelma on laantumaan päin. Tehtaan lastentarha on suljettu. Kisapirtti on erittäin huonossa kunnossa ja silta sinne sellainen, ettei bussilla uskallettu mennä.

 

Seuraavaksi pysähdyttiin kirkonmäellä. Kamerat räpsyivät tiuhaan. Muistomerkki seisoi tukevasti paikoillaan, vaikka jäljistä päätellen aikamoisia juhlia sen ympärillä vietetään. Sankarihauta-alue oli valkean puuaidan ympäröimänä sentään ihan kunnossa. Sitten kohti keskustaa. Ylitettiin postisilta ( 1 )  ja noustiin tohtorin rinnettä ylös. Paikallistamista auttoi Postisillan ja Kylänpään väliltä Matti Sallisen vuonna 1997 tekemä ns. raittikartta.

Pysähdyimme vielä kylän korkeimmalla kohdalla, kansakoulun  ( 26  ) mäellä, jossa Valentina kertoi, että ihmiset ovat hankkineet lehmiä saadakseen maitoa ruuan jatkeeksi. Lehmät pitäisi määräysten mukaan pitää kiinni tai aitauksissa, vaan sielläpä raitilla ja pihoissa ne kävelivät. Lampaitakin näkyi enemmän kuin edelliskesänä.

Koulunmäeltä laskeuduimme Notkolle, jossa entinen työpaikkani Osuusliike ( 40 )  oli suljettu remontin vuoksi, samoin siinä ollut leipäkauppa. Tutustuimme Pussinpohjan tienoihin ja entisen Kansantalon (45) raunioihin. Lähdin Laukkasen Heikin sukulaisten kanssa heidän entiselle kotipaikalleen, joka oli vähän matkaa rajavyöhykeaidan väärällä puolella. Rajalta päin tuli venäläinen mies ja kyseli brobuskaa. No, ei tietenkään ollut, jolloin mies kehotti menemään miliisin luo. Menemättä jäi.

Totta kai minun piti mennä Karinjoen sillalle ja omalle lapsuuden uimapaikalle. Kun harppasin laiturin päälle, se antoi periksi ja upposin nilkkoja myöten. Ake kävi sillä välin Paakkunaisen veljesten kanssa Karvolan mäellä heidän kotimökkinsä pohjilla. Nurkkakivetkin olivat paikalta hävinneet. Vanha vinttikaivo oli paikallaan ja vesi hyvää.

JÄNISJÄRVELLE

Sitten lähdettiin ajelemaan Jänisjärvelle. Tie oli töyssyinen. Väkeä oli uimassa runsaasti, paljon lapsia ja hauskaa näytti olevan. Vielä pysähdyttiin uudella hautausmaalla. Suomen aikaisia hautakiviä on enää vähän jäljellä. Setäni hauta löytyi helposti, koska kivi oli pystyssä. Sitä oli kuitenkin yritetty liikutella. Venäläisiä hautoja sanoisin jopa tyylikkäiksi muoviseppeleistä huolimatta.

SORTAVALAAN

Matka jatkui Sortavalaan, vain pieni pysähdys Kakun kylän kohdalla. Pusikot olivat kasvaneet niin, ettei vielä pystyssä olevia taloja näkynyt.