Juuret Kenraalinkylässä

Kenraalinkyläläisiä.

Kertoilen tässä vähän omista sukujuuristani. Isäni puolelta ne ovat jo 1850-luvulta alkaen Kaustajärveltä, jossa siskossarjat kasvoivat ja tietoni mukaan ottivat kantaa kylän asioihin sekä oman kunnan kehitykseen laajemmaltikin. Äitini on taas syntyisin Soanlahdelta Saarivaaran kylästä, jonne suku oli muuttanut jo 1800-luvun lopulla. Vaimoni isä oli syntyisin Värtsilän Notkolta ja äiti Pälkjärveltä.

Se alkujuurista. Kun 1960 alussa muutin Etelä-Suomeen, niin sen jälkeen yhdeydet Kenraalinkylään ja Värtsilään tapahtuivat lähinnä kesäisin. Kun perustettiin Helsingin Värtsilä-Seura, olimme siinä jäsenenä. Vaimoni isä oli kotiseutu-ihminen. He tulivat aina seuran vuosikokouksiin Tikkalasta. Niinpä me olimme tietysti mukana kokouksissa.

1980 -luvun alussa muutimme Joensuuhun. Sinne perustettiin Joensuun Värtsiläisten Seura ry. Olimme vaimoni isän kanssa perustavassa kokouksessa mukana. Kun matka Kenraalinkylään lyheni 360 km ja äitini pääsi eläkkeelle, oli hän siellä koko kesän. Kävimme häntä katsomassa viikonloppuisin.

Yrittäjän aika oli kiireistä ainakin kesäisin eikä pitkiin lomiin ollut mahdollisuuksia. Kun omaan sukuuni perustettiin sukuseura 1995, alkoivat juuret kiinnostaa entistä enemmän. Pääsimme käymään kaksi kertaa Kaustajärvellä rajan takana ja näimme, missä esi-isämme olivat asuneet ja tehneet kovaa työtä leipänsä eteen sekä koko yhteiskunnan hyväksi. Kiitokset tästä sihteeri-Matille.

Seurassamme on tehty perustyötä sukukirjaa varten. Kun meitä on suhteellisen pieni aktiivinen joukko mukana, ja kun alkuinnostuksen jälkeen on pidetty vähän matalampaa roolia, niin on jäänyt tehtävää tuleville sukupolville.

Työ-elämä on ollut aikalailla kiireistä, mutta vastapainona kiintoisa järjestöelämä on ollut auttamassa ajatuksia pois päivän rutiineista. En malta olla kertomatta heinäkuun 19. päivänä 2009 Kenraalinkylän koululla järjestetystä muistelupäivän tapahtumasta, jossa olin yhtenä mukana järjestelyissä. Kutsukortteja lähetimme noin 140, paikalle saimme väkeä lähes saman määrän. Tämä on osoitus lapsuuden juurien olemassa olosta.

Sitten muutama asia Värtsiläisten Seurasta. Nyt kun omalta osaltani työelämä on hiljentynyt, olen aktivoinut itseni mukaan toimintaan. Kirja Muistojen Värtsilä julkaistiin 2009. Kun on aloitettu valmistelu uudesta kirjasta, joka kertoo valokuvin Värtsilän kunnan historiasta, toivoisin siinä kylien olevan myös esillä. Näin lukijoille tulisi näkemys koko kunnan toiminnasta, jossa kylien rooli oli tärkeässä osassa.

Myöhemmin kerron sitten näkemykseni enemmän tästä päivästä ja siitä, mikä on pienten kuntien ja kylien osa tässä muuttuvassa maailmassa.

Ilmari

Kenraalinkylän kansakoulun oppilaita vuonna 1945.

18 comments for “Juuret Kenraalinkylässä

  1. Kiitos, Ilmari, kirjoituksestasi. Luin sen lauantaipäivän alkajaisiksi. Sain eilen sähköpostia Asko Pesoselta. Kaikille tiedoksi, että hän oli ennen Seppo Pusaa Kenraalinkylän opettajana. Olemme olleet aiemminkin yhteydessä, jo silloin kun olin Lemillä. Viime aikoina on erakkoelämä iskenyt sieluuni. Mutta eilinen sähköposti ja nyt Sinun kirjoituksesi lämmittävät vanhoja jäseniä kuukauden ikäistä lonkan tekoniveltä myöten. Värtsilä sykkii veressä sydänjuuria myöten, ja olen varma, että sen menneisyyden maineelle voidaan luoda uutta nykyaikaa, ikäänkin harjoittaa tuotekehitystä, yritysmaailman kielellä asian ilmaistakseni. Tässä on Värtsiläisten Seuralla merkittävä osuutensa. Meidän pitäjäyhdistyksemme on varmasti tästä yhteistyöstä hyvillään. Onhan sellaista ollutkin. Mutta jos saamme kylätalon – olkoon sen nimi tässä vaiheessa vaikkapa Wärtsilä-talo – niin yhteistyö voi entisestään lisääntyä.
    Otetaan yhteyttä, kumpi vain kerkiää ensin. Veljellisesti Erkki.

  2. Pakko jatkaa! Olen muistellut usein Matin järjestämää kotiseutu-matkaa rajan taakse jääneelle Kaustajärvelle. Ajoimme omilla autoillamme kohti Kaustajärveä, kunnes oli pakko jättää autot ja jatkaa jalan. Mauno sai istua venäläisen maastoauton kyydissä perille asti. Kaksi pariskuntaa erkanimme eräässä vaiheessa porukasta ja kävelimme Valkosen pihapiiriin. Hyvä ettemme pudonneet talon kaivoon, joka oli kätkeytynyt lakoon taittuneen heinikon alle. Palattuamme joukkoon, olimme työväentalon raunioilla aivan venäläisten näkötornin juurella. Kumarsin Ullalle pyytäen tanssiin. Rami lauloi valssin säveltä, ja me tanssimme työväentalolla. Sitten menimme retken järjestäneen suvun kotipihalle,ja siellä korkkasimme shampanjapullon. Venäläinen upseeri kätki tyhjän pullon talon vanhaan kukkapenkkiin. Tapaus ei ikinä häviä mielestäni! – Paluumatkalla poikkesimme äitini kotipihaan Atinpolveen, joka on Juvanjoen loppupäässä vähän ennen Terävääniemeä, jossa se tunkeutuu Jänisjokeen jatkaen matkaa kohti Laatokkaa. Atinpolvessa olin käynyt viimeksi vähän ennen jatkosodan päättymistä. Kaikki rakennukset oli hävitetty. Kävelin rantaan, jossa oli ollut sauna. Pyysin luvan poimia mukaani yhden tiilen, jossa oli palanen saumalaastia. Siinä näin muurari- ukkini työn jälkeä. Martiskaisen Martti muurasi tiilen Ullukan saunan muuriin. Se on siinä vähän koholla kuin koru. Hyvä tuikun tai kynttilän paikka pukuhuoneen tunnelman luojaksi.
    – On se vain aika jännää, että tähän Verkkovärtsiin voi lörpötellä vanhoja muistoja sen enempää itsekritiikkiä rajoittamatta. Lukee kuka lukee. Ilmaan mahtuu valinnanvaraa. t.E

  3. Ilmarille kiitokset Kenraalinkylän
    ”kuulumisista.” Jään odottamaan jatkoa
    tarinoillesi.

  4. Kaustan kierrokseni kesti monta viikkoa,
    pelkäsin lukijoiden jo kyllästyvän. Siksi
    olikin hienoa avata Värtsi tänä aamuna ja
    lukea toisesta entisen Värtsilän pikkukylästä.
    Kiitokset Ilmarille!

    Vaikka minulta puuttuneekin itsekritiikki niin
    vierastan ”lörpöttely” sanaa enkä halua että
    kukaan jättää Värtsiin kirjoittamisensa
    sen takia..
    Mutta nimellä kirjoittajathan vastaavat aina
    sanomisistaan!

  5. Kiitän myös Ilmaria juuret Kenraalinkylässä kirjoituksesta.
    Koska itselläni on juuret myös siellä.
    Kylläkin eri suvusta.
    Sinulla oli aarre hallussasi, kun katsoin tuota kuvaa missä oli
    kyläläisiä.
    Löysin siitä mummon ja ukin, sekä iso-mummon ja ukin ja monta muuta tutun näköistä. Kaikkien nimet vaan ei tule mieleen.
    Odotan mielenkiinnolla jatkoa kertomukseesi.

  6. Olen saanut jonkinlaista huomiota käyttämästäni ilmaisusta ”lörpöttely”. En ole tarkoittanut sillä ketään muuta kuin itseäni. Ihan totta! Tietysti voisi valita muitakin verbejä, kuten tarinoida, jutustella, pagista, tuumailla jne. Lörpöttely on minusta niin maalainen, että se tuntuu mukavalta. – Mitä tulee nimimerkin käyttöön, se tietysti on kunkin oma asia. Mutta ei pidä myöskään estää, jos kommentissaan kertoo kirjoituksen sisällöstä kuoriutuneen esille nimimerkin takana olevan henkilön.
    – Värtsin toimitukselle kysymys: Voiko toimitus panna syrjään myös tälle Vastaa-palstalle lähetetyt kirjoitukset tai niitä korjata? Pitää varautua siihen, että ikäihmisestä voi tulla vanhus, jonka olisi pidettävä suunsa kiinni. Fågeli (nimen antoivat v. 1964 Hämeenlinnan ikimuistettavat nuoret). Silloin en tosin osannut lörpötellä. Olin vähän tosikko. Mutta nuoret näkivät jo silloin minut oksalla ylimmällä kesäisen koivun.

  7. Mitenkähän tähän vastaisi, ettei turpiinsa puolelta tai toiselta saisi. Tuo kyseessä oleva sana on toistaiseksi ainoa, joka tuhansista sanoista on Värtsissä aiheuttanut hämminkiä. Eräissä muissa viestimissä närää aiheuttavat kokonaan toisenlaiset sanat. Mutta sanalla on melkoinen mahti. Melkein sanoisin, että kannattaa olla käyttämättä sellaisia, jotka kokemuksen valossa saattavat ärsyttää. Värtsi on sentään perhelehti.

    Toimitus voi tehdä Värtsissä melkein mitä vain. ”Sensuuritoimiin” ei ihan hevillä ryhdytä, ja oikeastaan olen ihmetellyt lehtemme kommenttien hyvää tasoa. Värtsilässä ei näköjään haukuta edes naapuria. Hieman värikkäämpikin kielenkäyttö olisi mielestäni sallittua, varsinkin jos kyse on merkittävistä asioista. Mutta hyvä näinkin.

    Eikö lukijoilla ole mahdollisuutta korjailla omia kommenttejaan jälkikäteen Vastaa-laatikossa, esimerkiksi tahattomia kirjoitusvihreitä oikoa? Minulla ainakin näkyy Muokkaa-sana joka ainoan kommentin yläpuolella, niin oman kuin muitten. Ehkäpä se on tässä systeemissä vain toimituksen oikeus, en tiedä. Omiani olen joskus oikonut, muitten virheisiin en hevillä kommentointivaiheessa puutu.

  8. Taitaa olla vain toimituksen oikeus tuo muokkaaminen. Ei minun vastaa-laatikossa ainakaan näy Muokkaa-sanaa.

  9. Kommentteja pystyvät tällä hetkellä muokkaamaan tosiaan vain Värtsin toimittajat kun ovat kirjautuneet järjestelmään omalla käyttäjätunnuksellaan.

    Värtsiin olisi myös mahdollista kytkeä päälle rekisteröityminen niin että halutessaan lukijat voisivat rekisteröidä lehteen oman tunnuksensa ja käyttää sitten sitä keskustelussa (vrt. esimerkiksi Karjalaisen verkkolehden keskustelupalsta). Näin myös omien kommenttien muokkaus tulisi mahdolliseksi.

    Nythän kommentointiin ei tarvitse mitään erillistä käyttäjätunnusta, vaan nimi(merkki) ja sähköpostiosoite riittävät. Rekisteröitymismahdollisuus ei myöskään sulje pois tätä nykyistä kommentointikäytäntöä pelkällä nimellä tai nimimerkillä ja sähköpostiosoitteella.

  10. Kunhan ei vain mitään monimutkaisia kehiteltäisi. Minusta yksinkertainen on kaunista ja muutenkin, säkeyvyn aina päiviini kun jonnekin pitäisi rekisteröityä.

  11. Tämähän toimii näin oikein hyvin. Haitanneeko nuo pienet kirjoitusvirheet, jos niitä pääse putkahtamaan kommentteihin?

  12. Palaan ”Juuret Kenraalinkylässä”-aiheeseen. Itsellänikin on juuret kyseisen kylän kivikkoisessa maaperässä. Joskus tulin kirjoittaneeksi runontapaisen kylän menneistä ajoista. Runossa seurataan vuodenaikojen mukaan kylän tapahtumia. En löytänyt Värtsistä runo-osastoa, joten tyrkkäsin ”runoni” tähän. Koettakaa kestää!

    ELETTIINPÄ MUINOIN KENRAALINKYLÄSSÄ
    Oli ajat vaikeat, raha ”tiukassa”
    mies ja hevonen ahersi paksussa hangessa.
    Kahlasi talviseen Verkkolammen savottaan
    työkaluina kirves, saha ja tukkisakset vaan.
    Pirtissä öljylamppu valon antoi
    kun kotiväki puita tupaan kantoi.
    Kääntyi katse mäelle, kohti koulua,
    siellä jo kiireesti valmisteltiin joulua!

    Kevät koitti jälkeen talven
    sulatti jäät myös Ryösiön salmen.
    Kukki ”kullerot” Leikkausnotkossa
    näsiät kenraalien haudoilla.
    Kukkui koivikossa komeasti käki
    kevättöihin kiirehti kylän väki:
    Kynti peltoa kivikkoista
    tai raivasi peltoa soista.

    Kesähelteessä heiluivat viikatteet ja haravat
    heinätöissä urakoi perheet ahkerat.
    Yöttömän yön kokko kun paloi
    se nuorille uskoa tulevaisuuteen valoi.
    Oli nykyistä ”stressinpoistoa” se kai
    kaloja kun Syvälammesta narrata sai.
    Ukkosella Kanajoki ahvenen ”körmyjä” antoi
    niitä ”pojankossit” innokkaana kotiin kantoi.

    Kun kylään syksy saapui
    vilja kypsä viikatteella kaatui.
    Perunat ja lantut nostettiin
    ”kuoppaan talvenvaraksi” ajettiin.
    Kohta navettaan kerättiin kylän karjat
    ja luonnossa kypsyivät syksyn marjat.
    Väki puolukoita keräsi Tuomilammen saloilla
    sinne kiirehti mummot kipeilläkin jaloilla!

  13. Tutunomaista tunnelmaa ”Pöytälaatikko-
    runoilijan” säkeissä. Kovin samalaista
    oli naapurikylässä Kaustajärvelläkin!

  14. Runossasi oli kaikki tärkeä! Hienoa, että Kullerotkin. Lisää runoja Värtsiin.

  15. Kulttuurilehdet lopettavat, mutta Värtsi sen kuin porskuttaa. Olemme perustamassa runopalstaa. Toivoisimme kuitenkin, että lukijat kirjoittaisivat muutakin kuin runoja.

  16. Hei!

    Olipa mukava yllätys tämä juuret Kenraalinkylässä.Tuo Kansakoulu kuva oli kiinnostava.Löysinpä oman isäni(Unto Vepsäläinen) ja muita Vepsäläisen lapsia.Itse olen syntynyt Värtsilässä,mutta asunut
    siellä Pyykkölässä(Vepsäläinen)pari vuotta.Kesäisin kyllä tulee käytyä Kenraalinkylässä.

  17. Olipa mukava lueskella Ilmarin tekstiä. Minunkin suku on lähtöisin Kaustajärveltä,ja omaamme jonkinverran valokuvia 1920–1944 väliltä kylän tapahtumista. Yksi kuva on otettu joskus 1920 tai 1930 luvun alussa äitenpäivänä Kaustajärven koulun seinustalla. Meistä kukaan ei tiedä keitä kuvassa on, kun ei aikoinaan tullut kyseltyä mummolta eikä tädeiltä.

  18. Eero Tarvainen.

    Katso kirjoittamaani tarinaa ”Lumpeenkukka”,
    se kuuluu juttusarjaani Kaustan kierros, osa 4
    ja on julkaistu Värtsissä 5.2.2011.

    Jutun mukana on kaksi Kaustajärven koulun
    seinustalla otettua valokuvaa, kyse lienee
    alemmasta kuvasta. Mieheni voisi tunnistaa
    kuvasta joitakin henkilöitä jos kuva on sama
    kuin sinulla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *