Ale ( Aleksander) Hynynen
Kuva lisätty 20.11.2020.
Alpo Rummukainen
Tuli mainituksi Hynysen Alen mökki Sääperin rannalla toisena järven rannan tasakattoisista Airolan huvilan lisäksi. Tästä Alen mökistä on käytettävissäni laadultaan surkea valokuva, jonka lähetän ohessa.
Kuvasta selviää tämän pienehkön mökin päädyn muoto. Pohjaltaan rakennus oli kutakuinkin neliön muotoinen. Kuvassa oikealla, rakennuksen etukulmassa oli keittiö ja oikealla takakulmassa sauna. Vasemmalla oli olohuone, jonka päätyikkuna erottuu kuvassa. Muita huoneita ei tainnut ollakaan. Vasemmalla sivulla oli ikkunoita ja avokuisti.
Sääperin rantaan oli ehkä noin 30 metriä. Sääperin rajavartion tontti sivusi Alen tonttia etu- eli katsojan puolella ja oikealla reunalla. Tontin takana oli Kejosen maita ja vasemmalla siis Sääperinjärvi. Vartion tontti oli suurempi ja lohottu Kunnaksen maista.
Ei Ale tuossa mökissä tainnut elellä kuin 1950-luvun puoliväliin, jonka jälkeen hän muutti pois, ehkä kuoli. Ilmeisesti kiinteistö siirtyi samalla valtiolle, joka purki mökin ja tontti yhdistyi vartion maihin. Hän jäi kuitenkin mukavana, persoonallisena ja rauhallisena kalastajapappana pikkupojan mieleen ikuisesti. Säikäytin kerran hänet pahanpäiväisesti, kun laskea jysäytin suksilla suoraan mökin seinään; molemmat puusukset menivät täysin poikki ja Alen ettoneet häiriintyivät tähän pikaherätykseen.
Tietysti olisi kiva kuulla Alesta ja mökistänsä enemmänkin, jos lie ketä tietämässä ja kertomassa.
Terv. Sakari H
Miehenikään ei muistanut tuota Alea eikä hänen mökkiään.
Lienee ollut niitä ”maan hiljaisia”, jonka musto on kuitenkin
jäänyt elämään, kuten Sakari H:n kirjoitus osoittaa.
Tuli mieleen ensimmäinen juttuni Värtsissä (tämä ei ole
mainos), kerron siinä kolmesta Marista joista itse
en tuntenut ainuttakaan.
Eteen päin on katsottava, tottakai. Kuitenkin nuo
viehättävät tuokiokuvat menneisyydestä, ajasta ja
ahertajista ennen meitä, ansaitsevat mielestäni
kunnioituksemme!
”Kalastajapapan” perinteet samalla tontilla jatkuvat nykyisenkin ranta-asukin toimesta, tämän kalamiehen mukavuudesta, persoonallisuudesta ja rauhallisuudesta en menisi sitten enää takuuseen:)
Vai on nykyinen tonttilainen toista maata. Hyvä murjaisu Eero-Matilta. Huumori on siinä mielessä hauskaa, että se naurattaa.
Alla kuitenkin haastetta vaikkapa nykytonttilaiselle, jos haluaa pitää tiukasti perinteistä kiinni tai jopa ylittääkkin ne.
Ale, tämä verraton kalamies ei käyttänyt onkia järeämpiä välineitä. Paitsi turoja. Kesällä hän oli järvellä ehkä noin kaksi kuuden tunnin rupeamaa päivittäin turonsa kupeessa. Pari kolme onkivapaa ja pari kolme pohjaonkea. Kerran pääsin mukaankin. Se oli Alen tahdosta myös kimppakalastuksen viimeinen kerta, sillä en jaksanut riittävän kunnolla ja hiljaa istua veneessä kuutta tuntia. Ale ei koskaan soutanut venettään. Istui vain perätuhdolla ja eteni meloen.
Talvella Ale kävi pilkillä. Turojensa luona tietysti. Talvella ei kuitenkaan tehnyt kahta vuoroa päivässä.
Seinää törmäämiseni saattaa herättää lukijoissa kysymyksiä, joita ei ehkä kehtaa esittää, joten vastaan kysymättä. Olin tuolloin alle kouluikäinen. Jalassa olivat isäukolta luvatta käyttöön otetut 2,5 metriset, painavat koivuiset ja leveät eräsukset, jotka olin saanut raahattua mäelle keväthangen ansiosta. Hyvän vauhdinhan niillä sai, mutta kääntämään en pystynyt. Pam, pam ja räiskis.
Sain ainakin itseni nyt siinä määrin kiinnostumaan Alen historiasta, että tein pienen virtuaalisen sukuselvityksen.
Kirkonkirjojen mukaan Värtsilässä talossa nro 19 on syntynyt 17.7.1890 Aleksander Hynynen talollisen Samuel Hynysen ja vaimonsa Maria Turusen lapsena. Alen sisarukset kuolleet jo lapsena.
Alen vanhemmat Samuel ja Maria vihitty avioon 1874 Värtsilässä. Samuel oli muuttanut Värtsilään avioitumisensa myötä Kiihtelysvaarasta 1874.
Alen äiti Maria oli syntynyt Värtsilän Patsolanvaaralla 23.3.1855 Yrjö Jussin poika Turusen ja Anna Matin tytär Lintusen lapsena.
Jos noin on, miltä näyttää, on rannan nykyasukki mies oikealla paikalla, sukunsa mailla ja turoilla.
Mielenkiintoista! Kiitos Sakari tiedosta:)
Laitanpa tähän lisää mielenkiintoista eli pari vahvistamatonta nimiketjua, joissa samoja geenejä:
Matti Lintunen (Matts Matsin poika Linduin, kuten tuohon aikaan kirjoitettiin, synt. 1791 Uusikylässä, Johan, Erik, Eerik, Toivo, Matti, Eero-Matti.
Matti Lintunen, synt. 1791, Anna Lintunen, Maria Turunen, Aleksanteri (Ale) Hynynen.
Kiitos Sakari H! Jatkaaksen sukumme nimiketjua, vanhin lapseni on Erik Matias (1993), nuoremmat Anniina Emilia (1995) ja nuorin Marcus Anthony (2004).
Löytyi vasta nyt tämä juttu, siihen muutama kommentti. Ale kuoli 1956. Asui tällöin vaimonsa kanssa Patsolassa. Alella oli veli elossa aikuiseksi ja perheelliseksi asti. Kotitila Värtsilässä nro 19 ulottuu myös nykysuomen puolelle ja on suvun omistuksessa.
Alen isän tiedot on oikein mutta äiti taitaa olla toinen, Maria Heikintytär Turunen s. 6.5.1853. Tohmajärvellä. Eli ei taida Lintuset olla samaa sukua.
Itse vierailin Alen huvilalla alle kouluikäisenä ja muistelen että vettä haettiin järven takaa lähteestä veneellä. Oliko omaa kaivoa ollenkaan?
Muistaako Sakari H oliko itsetehdyt käpyeläimet leikeissä mukana, muistanko väärin?
Ja oliko aikoinaan rajavyöhykkeen raja maantiessä? Jostain ymmärsin että asuit viereisellä tontilla ja näin olisimme mahdollisesti tavanneet 60 vuotta sitten.
Hienoa että löytyi! Värtsiin on kertynyt melkoinen määrä juttuja vuosien varrella! Miten löysit? Googlettamalla vai..?
Olisi mielenkiintoista tietää miten ko. juttu tuli vastaasi.
Kyllä hakuohjelmalla löytyi, muistaakseni hakusana oli hynynen.
Näillä sivuilla olin kyllä poikennut joskus aikaisemminkin. Nytkin kiinnostaisi Värtsiläpäivien ajankohta ja ohjelma. Vain muutaman kerran olen Värtsilään sattunut päivien aikaan.
Onpa hyvä, että Lauri ilmestyi palstoille muistoineen ja lisätietoineen.
Eihän siinä Alen tontilla kaivoa liene ollut, mutta jos veneellä haitte vettä järven takaa, niin sitä ihmettelen. Tai sitten Ale on vetänyt samalla reissulla uistinta ja uskotellut soutajalle, että täytyy hakea vettä kaukaa ja kaartaen.
Oli niitä käpylehmiä tikkujalkoineen tuohon aikaan vanhan vartion nurkan takana. Ja lumpeen ulpukoista tehtyjä potseja. Ja puusta tehtyjä autoja.
Rajavyöhyke oli maantien (Ilomantsintien) reunassa. Asuin siis viereisessä talossa ja olemme mitä ilmeisemmin tavanneet, kuitenkin unohtumatonta vaikutusta tekemättä 😉
Onpa mukava kun joku silloin tällöin nostaa esiin näitä vanhempia artikkeleita. Minäkään en ole varmaan ennen törmännyt tähän juttuun.
Hynysestä tuli mieleen kysymys; Patsolan koulun lähellä eli Hynysen mummo, vähän koulusta Tervavaaraan päin.. Mahtaako olla samoja Hynysiä. Muistaakseni tämän mummon Urho niminen poika oli rajamiehenä Tohmajärvellä niin kuin minäkin.
Alpo
Kiva, kun Sakari H. kirjoittelee. Kaiken asian mukana tuo aina hymyä huuleen, ihan väkisinkin!
Alen vakiasunto oli tietääkseni juuri tuossa Alpon mainitsemassa paikassa Patsolanmäellä Suntio-Kallen naapurina. Hynysen mummo lienee ollut Alen rakas kalasopan keittäjätär, jonka en muista Sääperin mökillä käyneenkään.
Alen äiti Maria Heikintr. oli virkatodistuksen (1990) mukaan syntynyt 6.5.1853 mutta Hiski-hakuohjelma tuntee vain 10.10.1854 syntyneen Marian, isä Henrik Turunen ja äiti Liisa Niiranen ja talo Värtsilä 19. Sama talo jossa myös Hynyset asuivat.
Saattoi olla että tilalla oli useita alustalaisia tai mökkiläisiä ja jossain vaiheessa tila oli jaettu useaan osaan niin että kapeat tontinosat tänäkin päivänä ulottuvat rajan tälle puolelle.
Toisaalta täältä löysin tiedon että Alen huvila olisi opettaja Helmi Kokin rakentama ja myyty keskeneräisenä Hynysille. Luulisin että huvila oli Alen ja vaimonsa Ainon (os. Laukkanen) asuntona evakkomatkojen jälkeen ehkä vuosien 1945 -1955 välisen ajan.
Kävin huvilalla joko 1954 tai 1955. Ale kuoli 1956 ja silloin he asuivat Patsolassa, talo oikealla ennen Kolehmaista. Nyt siihen on rakennettu uusi omakotitalo.
Kyllä heidän yhden lapsen nimi oli Urho vastauksena Alpon kysymykseen.
Huvilan omistusajoista en tiedä mitään, oliko se hankittu jo ennen sotaa vai sota-aikana vai sodan jälkeen. Opettajahan muutti kaiketi Joensuuhun koulun mukana ja ei ehkä tarvinnut enää huvilaa.
Lähde josta on voitu hakea vettä veneellä on saattanut olla Kunnaksen kohdalla Sääperin rannasta noin 20 metriä. Siihen kohtaan on karttoihin merkitty lähde. Jos vedenpinta on ollut ylempänä on lähteelle päässyt veneellä.
Ehkäpä joku lukijoita on kuullut tästä paikasta. Kartassa pellon reuna kiertää lähteen/kosteikon tällä kohtaa ja ranta lienee pusikkoa.
Valitan jos pitkästytän lukijoita näillä vanhoilla asioilla, pitäisi kaiketi siirtyä jo ajassa eteenpäin. Aika entinen ei koskaan palaa.
Kyllä täällä kiinnostusta riittää muillakin Laurin mainioille oivalluksille ja tiedon tarpeille. Samassa Alen onkiveneessä ollaan ihan myötämielin 😉
Hei,
Olen Aleksander Hynysen pojan, Teuvon, nuorimmainen neljästä pojasta.
Sattui tuo juttu 16.3.2011 Alen mökistä silmään ja tulipa mielenkiintoista tietoa isänisästä. Laitan tähän toisen kuvan Sääpärin mökistä. Voi laittaa sinne jutun jatkoksi.
Teuvo oli naimisissa Eeva o.s. Kolehmainen kanssa, joka asui siinä Patsolan mökin naapurissa.
Löytyy kyllä kuvaa Alesta ja taitaa olla Alen vanhemmistakin.
Terveisin Jouko Hynynen
Olipa miellyttävä yllätys, että Jouko löysi palstoille ja täydentämään tätä juttua ihan kuvan kanssa. Kertailin jutun ja kommentit. Hyvin on täydennetty jo aiemminkin.
Itse toivon, että jos vaikka saisimme kuvan Alesta Värtsin ja Joukon avustuksella nähdäksemme ja kunnioittaaksemme jutun päähenkilöä.
Ale oli ahkera onkimies, kesät veneessä, mutta ei koskaan soutamassa. Perätuhdolta vain meloi ja hyvin ehti niin järvelle kuin rantaankin.
Äidin kirjoittamana Alen perheen evakkotarinaa ja Sääpärin mökistä:
Talvisodan päätyttyä Hynyset joutuivat evakkoon Pielavedelle (Jylänki). Tämän välirauhan ajan perhe asui siellä Pielavedellä. Sitten kun jatkosota alkoi ja rintama eteni eteenpäin Värtsilän ohi, lähtivät tietysti kaikki takaisin koteihinsa. Värtsiläiset oli määrätty ensisijaisesti Nurmoon, mutta tietooni jäi sellainen, että ei kovin monta perhettä tullut tänne. Ehkä niille niskuroiville etsittiin sitten lähempää paikkoja, niin kuin näillekin. En tiedä.
Sitten jatkosodan jälkeen jäi paljon Värtsilän kylän asukkaita siihen tynkä Värtsilään, joka jäi Suomen puolelle. Melkein joka mökissä oli useita perheitä. Meitäkin oli kolme perhettä ja asuinpinta-alaa oli tupakeittiö ja pieni kamari. Hynyset asuivat meidän naapurissa, Niirasessa, kunnes ostivat Sääperin järven rannalta huvilamökin ja muuttivat sinne. Se asunto oli talvella kylmä, kun oli rakennettukin vain kesäkäyttöön. Teuvon isälle, Aleksille se oli mieleinen paikka asua, kun sai kalastaa Sääperillä. Sitten vapautui meidän perheen entinen koti, joka oli myyty Turusen Pentille. Pentti lähti työn perässä Lappeenrantaan perheinensä ja vuokrasi tupansa näille Hynysille. Tämä tapahtui 1955 syksyllä ja seuraavan vuoden alussa Aleksanteri sitten jo kuolikin sydänkohtaukseen naapurista Niirasesta tullessa.
Värtsiläpäivien ilmakuvanäyttelyn kuvassa Sääperi/Onkilampi, joka on otettu 24.11.1939, näkyy Helmi Kokin rakennuttama huvila/mökki, jonka omistus siirtyi Alelle joskus evakkomatkan jälkeen. Ehkä joskus 1940-luvun lopulla.
Mökin muodot tunnistaa, kun katsoo isolta näytöltä tietokoneella.