Päivä: 1.5.2011

Vappukukkia

Tuli tuossa mieleeni, että ennen vanhaan myytiin sellaisia pieniä muovisia vappukukkia. Koetin juohutella, että minkä hyväksi niitä myytiin. Piti ottaa google avuksi. Wikipedia kertoo asian kolmella lauseella: ”Vappukukka on pieni muovinen rintaneula, joita myydään keväisin vapun alla. Sen myynnistä saaduilla…

Vappuna Vapunkivellä

Kuuluisa Loch Nessin hirviö näyttäytyy useimmiten mätäkuussa, mutta Kaustajärven Vapunkivi paljastaa salaisuutensa jo jäitten lähdön aikaan. Silloin kun ilmastonmuutos ei vielä sotkenut asioita, oli järvi joskus ylitetty vappuna hevosella. Vastapäisellä rannalla asunut Janne-isäntä oli tullut kylättelemään varhain vappuaamuna. Jää oli…

Vappujuhlia

Juhlittiin sitä vappua Vanhassa Värtsilässä jo ennen sotiakin. Tätä nykyistä vappuun liittyvää krääsää ei ollut silloin. Ilmapallot tulivat mukaan paljon myöhemmin, niin kuin vappuviuhkatkin. Silloiset työväen vappumarssit ovat jollain tavalla muistissani. Väkeä oli tien laidoilla mustanaan. Työväen laulujen laulaminen kuului…