Päivä: 10.5.2011

Savutupia

  Tellervon savupirttijuttua lukiessa tuli mieleen, että savutupia on säilynyt Ruotsin ja Norjan suomalaismetsissä kymmenittäin. Kuvassa 1800- luvulla rakennettu Ritamäen savupirtti, jossa suomenperäisiä asukkaita asusti vuoteen 1964 saakka. Paikka on Torsbyn kunnassa Norjan rajan tuntumassa. Herttaisesti oli ikkunalaudoilla pelargooneja ja…

Venskin Sepeteus

50-60 -luvuilla vaikutti Värtsilässä paikallispoliisina Venski (Svensk), joka asui jokirannassa Uudenkylän koulun Niiralan puolella. Venski kävi silloin tällöin tapaamassa isäukkoa Sääperillä, varmaankin virka-asioissa. Häneltä kuitenkin liikeni aina aikaa ja tapaistaan huumoria minullekin. Noihin aikoihin oli koulussa ja pyhäkoulussakin opeteltu ahkerasti…

Hiljaisen pojan salaisuus

Timo Saarto: Vaitelias poika, Karisto 2011. Yleensä rikosromaanit alkavat rikoksella. Niin tämäkin. Tapahtumissa on mukana poika, joka on häiriintynyt niin pahasti kokemastaan, että ei pysty kommunikoimaan tai puhumaan. Hänellä on kuitenkin tärkeää tietoa tapahtumista. Poika on laitettu hoitoon poikakotiin, mutta…

Rusokirsikka

Rusokirsikka ( Prunus sargentii ) avasi kukkasensa äitien kunniaksi Mäkelänrinteen uimakeskuksen puistossa Helsingissä. Hyvää loppukevättä värtsiläisille toivottelee Olarin Paavo.