Aili Vänttinen on kirjoittanut seuraavanlaisen runon, jonka Hilkka Partanen, os. Vänttinen on tallettanut tuleville sukupolville.
Savusauna,
ajan painamana,
harmaana, ikävässä
olet kauan kyyhöttänyt
viettävällä kumpareella,
luisut olkapääsi
tuessa pönkäpuun,
hatarin kattolaudoin,
auki ammottaissa ovisuun.
Keväällä
kun kurjet viluansa
suolla huusi,
vajosi laho seinähirsi,
mutta kesällä
kukki aina koiranputki
nokisen ikkunasi alla.
Ja nokkoset heilimöi
ja väkevästi tuoksui
kissanminttu.
Syksyisin
kun raskaat sateet
pieksi seinää
ja räystäät valui,
nurkassansa pilkkopimeässä
kyyristeli saunaukko,
kuin tuikkulamppu silmä
ikkunasta tirkisteli.
Talvella
pakkaspäivinä
ja purkuöinä
ukko jäätä raaputti
joutotöinään
päreellä paikatusta
ikkunasta tietämättä:
hankeen hautautunut oli
koko savusauna
ikkunoineen päivineen.
Yksinänsä
lauteilla, ikävässä päivät
rötkötteli saunaukko.
Huokaili ja makasi,
kunnes saunaan
toinen ukko kantoi
suuren sylillisen koivupuita.
Tuliseksi
tuli pian kivitukko,
karstaseiniin loimotteli
tervaksen ja koivun hiilto.
Ja ikkunasta tuikki
tielle asti
kutsuvasti kirkas kiilto
kun saunaan peräkanaa
kilvan lapset juoksi
saunaukon nokinaaman vuoksi.
Vaan ukkopa oli
painunut lauteen alle
vauvain itusia paimentamaan.
Sieltähän ne löytyy pienet,
siellä itäneet kuin sienet.
Savusauna.
Sieltä lauteen alta,
sieltä minäkin olen
löylyjäsi haistanut.
Kitkerät ja katkeratkin,
joskin terveelliset
tervassavut ihan
lääkkeekseni maistanut.
Joten terveisiä
vanha savusauna,
kiitoksia!
Kirjoittanut Aili Vänttinen
Savusauna on syvällä suomalaisten sisimmässä. Kuva EJ
Wautsi !
Näin vanhaksi olen elänyt enkä ole tiennyt että saunatonttu se idättelee vauvojen ituset lauteen alla. Kyllä minäkin laitan kylvyn jälkeen vielä saunatontulle muutaman klapin uuniin että saa rauhassa nauttia pehmeistä jälkilöylyistä. Tietysti savusauna olisi mieluisampi, vaan kun ei ole.
Näin saunapäivänä syyskuun ensimmäisenä lauantaina muistellaan savusaunaa ja sen leppeitä löylyjä.