Päivä: 18.7.2011

Vähältä piti

Värtsi uutisoi aamulla auton suistumisesta tienoheen Ilomantsintiellä. Rusinaksi mennyttä ajoneuvoa katsellessa tuli mieleen, että onnettomuudessa on ollut rutkasti onnea mukana. Vain sen turvin on vältytty samantapaiselta murhenäytelmältä kuin pari viikkoa sitten samoilla kulmilla. Silloin kuoli neljä ihmistä. Nyt onnettomuusautossa oli…

Taas rysähti

Värtsilässä Ilomantsintiellä suistui henkilöauto tien oheen maanantain vastaisena yönä. Autossa oli viisi henkilöä, kolme 15-17-vuotiasta tyttöä Värtsilästä ja kaksi parikymppistä poikaa Savonlinnasta. Kaikki selvisivät vähäisin vammoin. Sen verran nuoret kuitenkin säikähtivät, että lähtivät karkuun tapahtumapaikalta. Heitä etsittiin aamuyön tunteina poliisin,…

Ismon tekstejä

Ismo Alanko: Sanat, Johnny Kniga 2011. Ismo Alanko on rokkareiden kunkku, siitäpä ei kenelläkään liene vastaan sanomista. Homma alkoi Hassisen koneesta ja niitä tekstejä Ismon pankinjohtajaisäkin säilytteli auton hansikaslokerossa Ismon yllätykseksi. Lieneekö sitten ”Rappiolla” – biisi hyvinkin omakohtainen. Se ei…

Räsymaton tarina

Erään perheen keittiön lattialle levitettiin uusi räsymatto. Perheen äiti kehui iloisen raidallista mattoa kauniiksi. Hän ihasteli, kuinka se korosti tapettien sinistä, ja sopi erinomaisesti verhojen ja kaapistojen väreihin. Maton on oltava jaloillekin mukavan pehmeä, hän jatkoi samalla kun varoitti muita…

Naistenviikolla

Entisaikaan naistenviikolla säätä seurattiin erityisen tarkkaan, sillä se ajoittuu heinäntekoaikaan. Vanha kansa väitti, että naistenviikko ei mene ilman sadetta, sillä naiset ovat kovia itkemään. Sanottiin esimerkiksi, että ”Mataleena itköö mielellään”. Sadepäivänä selailin jälleen kerran kirjaa ”Pälkjärvi oli pieni pitäjä”. Aivan…