Kodin kynttilät

Sota-ajan musiikkia, osa 2/3

Teemu Grönberg

Teemu Grönberg, Värtsilästä lähtöisin oleva laulaja levytti 21 levyä, joukossa ”Kielon jäähyväiset” ja ”Säkkijärven polkka”. Hänet tunnettiin myöhemmin mieskuorolaulajana.

Lukuisista laulusolisteista mainitsen vielä Matti Jurvan, Veli Lehdon ja Kauko Käyhkön. Reino Hirviseppä eli Palle lauloi myös. Hän oli kapteeni ja kirjailija ja suosittujen asemiesiltojen luoja. Näyttelijä Einari Ketola muistetaan korpraali Möttösenä.

Iskelmälaulajattaria oli vähän miehiin verrattuna. Birgit Kronström levytti Tauno Palon kanssa ja lauloi myöhemmin yksin ”Katupoikien laulun”. Valtosen sisarukset muodostivat lauluyhtyeen Harmony Sisters. Amerikkalaisen Joe Lyonsin sävellys ”Kodin kynttilät” tuli Usko Kempin suomalaisin sanoin vuonna 1942. Se kuului rintamasotilaiden eniten toivomiin levyihin.

Säveltäjistä on tuotava tässä esiin Arvo Koskimaa, Toivo Kärki ja Matti Jäppilä, jonka ”Rantakoivun alla” soi aikoinaan radiossa jatkuvasti.

Kaunista musiikkia saatiin levytetäväksi myös sodan toiselta osapuolelta ikään kuin sotasaaliina. Mustat silmät, Hiljaa soivat balalaikat ja ennen kaikkea Elämää juoksuhaudoissa, jonka sävelsi Venäjän Itämeren laivaston kapellimestari G. Dobriansky.

Kirjailija F. E. Sillanpää kirjoitti runon ”Marssilaulu”. Yleisradio järjesti sävellyskilpailun, jonka voitti siihen asti tuntematon Aimo Mustonen. Asemieskuoro levytti ”Sillanpään marssilaulun”, joka nousi heti ainutlaatuiseen suosioon päihittäen tanssi-iskelmätkin. Sitä laulettiin tuolloin ”aina ja joka paikassa arvoasteisiin, puoluekantoihin, ikävuosiin, aikaan ja paikkaan katsomatta”, kuten Palle ilmaisi.

Share

2 comments for “Kodin kynttilät

  1. Sakari H
    24.10.2011 at 8:25

    Harmony Sisters v 1942 Kodin kynttilät:

    http://www.youtube.com/watch?v=tTsfK7Np8ss

  2. Sakari H
    24.10.2011 at 8:30

    Ei valitettavasti löytynyt juutuupista Matti Jäppilän tulkintaa Rantakoivun alla.

    Sallittakoon tähän kohtaan uusvanhaa eli Dallape´-orkesteri solistinaan Topi Sorsakoski:

    http://www.youtube.com/watch?v=w_B6EQj1XKw

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *