Seitsemän ajokoiraa

Apteekkaria muistellen, osa 2/3

Ville Helve 60-vuotiaana 1952.

Isä oli aikoinaan pojan lähtiessä koulutielle epäillyt, ettei ”tule sinusta koiran elättäjää”. Apteekkariksi päästyään poika hankki seitsemän jäniskoiraa ja muutaman lintukoiran. Aina niitä oli vähintään seitsemän.

Helve metsästeli viikonloppuisin muiden Värtsilän herrojen kanssa Järventakana, Tervavaarassa, Härkövaarassa, Kaustajärvellä ja Kakussa.

”Muistan jo lapsesta alkaen apteekkarin mustan Ford-auton, koirat takapenkillä, torvet ja pyssyt sekä paksua sikaria polttavan miehen”, muisteli

Aino Jormanainen. Hän pääsi apteekkarille kotiapulaiseksi 1942.

Irja Helve 50-vuotiaana 1952.

”Hän oli ystävällinen kaikille, vilkas, temperamenttinen, asiallinen ja kohtelias, mutta vaativa ja suoraluonteinen. Hän vaati, että työ oli tehtävä huolellisesti. Tarkkaan hän valvoi lääkkeet.”

Silloin valmistettiin apteekeissa kaikki pillerit, salvat, nestemäiset lääkkeet ja pulverit. Yleislääkkeitä tehtiin aina, kun apteekissa oli hiljaista, purkitettiin, pullotettiin ja liputettiin.

Jos lääke ei ollut valmiiksi tehtynä, sai asiakas odottaa. Apteekkari ei tarvinnut suppiloa, kun hän muutaman litran pullosta kaatoi 10 gramman pulloon valeriaanaa tai kamferitippoja. Yksikään pisara ei valunut yli.

Helve tunsi jokaisen värtsiläisen. Sota-aikana hän antoi lääkkeitä velaksikin eikä kaikilta perinyt maksua lainkaan. ”Muisti kai omia aikojaan, kun oli itsekin puutteessa.”

Värtsilän apteekkarilla oli oma reumalääke, sisällisesti nautittava. ”Ja moni parani, varsinkin jos sitä useamman pullon joi.”

Luontoa Helve rakasti, tunsi linnut nimeltä ja niiden äänet. Kaikki kasvit hän osasi nimetä latinaksi. Hän osasi monia kieliä.

2 comments for “Seitsemän ajokoiraa

  1. Helveen koirat
    Opettaja: Eero Siitonen, kartoi minulle eräällä metsästysretkellä tosijutun. Hän kohtasi Helveen yllättäin eräällä metsästysretkellä, hänen ”Hekku” koiralla oliparastaaikaa ajo käynnissä, Helve oli kuunnellut koiran ajoa ja sitten kysynyt:kenen koira tuolla ajaa?, se on minun, oli Siitonen vastannut.-mitä se maksaa,sanoin – ei se ole myytävänä. En minä sitä kysynyt, sanoi Helve, vaan mitä maksaa… Siitonen sanoi nokittaneensa hinnan, mutta Helve maksoi. Hekusta tuli koistava ajaja ja niitti lukuisia palkintoja, Maakunnakin ajokilpailuissa.

  2. Mielenkiintoista on lukea aikalaisten muisteluja Vanhan Värtsilän elämästä. Näitä toivoisi lisää, joko kommentteina tai erillisinä sähköpostitse lähetettyinä juttuina.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *