Mokkuroita

Eipä ollut isäukossa liiemmalti huushollerskan vikaa. Taisi kahveja lähinnä keitellä joskus, ainakin äitienpäivänä. Eikä hänellä ollut kokkailuihin tarvettakaan, äiti kun teki ruokia ihan ammatikseen. Sitä en ollenkaan epäile, etteikö tarvittavat särpimet olisi isältäkin syntyneet eräretkillään ja jotoksillaan, kun ei ollut pääsyä valmiiseen pöytään.

Jostakin satunnaisesta syystä pidimme isän kanssa majaamme Patsolan latotalolla ihan kahdestaan muutamana yönä 50-luvun puolivälin seutuvilla. Hänellä löikin äkkiä päälle huoltovelvollisuudet ja kysyi minulta, haluanko kaurapuuroa vai mokkuroita. En halunnut puuroa, joten valitsin mokkurat, vaikka en tiennyt, mitä ne ovat. Ukon naamasta näki heti, että vastaukseni oli oikea. Kohta selvisi ruokareseptikin. Sian kylkilihasta noin sentin paksuisia, tuuman levyisiä ja viiden sentin pituisia paloja valurautaiselle paistinpannulle käristymään. Suolaa tietysti P-K-projektin tarkoittama määrä. Kun palat olivat saaneet sopivasti rapeutta pintaansa ja rasvaa sulanut mukavasti pannulle, oli ruoka valmista.

Mokkuroita ja sularasvaa kaadettiin matalalle lautaselle, sekaan ruisleipäsiivusta palasia. Hyvää oli. Mokkuroita oli joka kerta ruokana. Tykkäsi varmaan isä itsekin niistä yli kaiken, sillä ei puurovaihtoehtoa ollut enää kertaakaan tyrkyllä. Tiedä vaikka olisi tehnyt mokkuroita puuropyynnöstä huolimatta. Kyllähän minä tuohon ruokaan sitten tykästyinkin ikiajoiksi.

Joskus ovat mokkurat onnistuneet itseltäkin. Useimmiten ei. Enimmäkseen laitan epäonnistumiset lihan laadun syyksi. Tuppaa nykyajan sianrasvat olemaan vähäisiä ja valkoisen rasvan sijasta enemmänkin harmaata ihraa. Mutta mikä pahinta, lihasta tuppaa tulemaan keitettyä, vaikka paistaa yrittäisi. Ovat usein pakasteperäisiä ja suolavedellä kyllästettyjä. Tuota sulavettä sitten valuu pannulle niin, että paistos muistuttaa kalatonta rantakalaa. Mutta on se verratonta, jos onnistuu saamaan pakastamatonta viljapossun kylkeä. Kyllä sen jälkeen kelpaa aloittaa huomenna laihduttaminen ja salaatin syönti. Ja huomennahan tuleekin jo uusi huomenna. Näinhän tässä on kitkuteltu vuosikymmenestä toiseen. Hyvässä lihassa.

 Sakari H

 

19 comments for “Mokkuroita

  1. On minullekin tuttua jo lapsuudesta tämä mokkurapaistos, johon
    leipää topattiin. Meillä taidettiin kutsua sitä sirripaistiksi.

    Amerikan pekoni on tähän paistokseen ohuen ohutta, tulee varmasti
    rapeaa.

  2. Minäkin söin näitä erinomaisia paistoksia niin paljon, että sytärihän siitä seurasi.

  3. Meillä ko.apetta kutsuttiin tirripaistksi. Söin sitä niin, että rasva tirisi suupielistä.

  4. Mokkurahan on sukua leipäressu- nimiselle appeelle,jota suurena
    herkkuna olen ikäni syönyt. Pohjosen savotoilla sen nimi on
    jankki. Oulussa on ihan Jankki- seura, joka pitää yllä kaikkea
    vanhaa ja katoavaa ja jossa herrat ylentelevät iltaisin toisiaan.

  5. Syötiin sitä lapsena meilläkin ”särryytyspaistia”. Myöhemmin Kainuussa Sissikomppanian kouluttajana ollessa se oli viikon jotoksilla parasta pakkasajan ruokaa – pakin kanteen läskiä, leipää ja nuotiolle käristymään. Mutta vasta loppuviikosta.

  6. Ei oole outo asia minullekaan nuo syömiset – oma isäni oli oikein
    kunnon läskin ystävä – minä tykkään liemestä. Pusan Mirja

  7. Leipäressissä tuli käytetyksi kuivahtaneetkin leipäpalat ja
    kannikat. Kattilanpohjalle laitettiin hyvänkokoinen ”könttä”
    voita, johon lisättiin leipää murennettuna ja sen annettiin
    hellalla hautua makoisaksi.

  8. Kyllä siihen sianlihaan ja läskiinkin tuli elinikäinen kiintymyssuhde. Kun sota-aikana ja sen jälkeen korttiannoksella sai kyljyksen kokoisen kokkareen -vai pitäisikö sanoa mokkuran-kerran kuussa, nousi se arvoon arvaamattomaan. Yleensä siitä tehtiin läskisoosi, perunat oli omasta takaa.Se ateria oli 3-henkisen perheen juhlaa. Samasta syystä ei kakut vedä pullalle vertaa.

  9. Tästä ”perinneruoasta” tuli mieleen ruoka nimeltä penkkivelli. Valmistus oli nopeaa ja helppoa. Kylmään maitoon vain sekoitettiin kaurahiutaleita ja hienoasokeria ja penkkivelli oli valmis. Onnistui lapseltakin ja me lapsethan sitä makean mielitekoon teimmekin, siis joskus 60-luvulla. Tämä ruoka oli kuin nykyisen myslin riisuttu versio, ei pähkinöitä tai kuivattuja hedelmiä herkullisina sattumina joukossa.

  10. Kerttu Kerttu nyt veit jauhot suustani.
    Seuraa lähipäivien pääuutisia Värtsissä!

  11. Nämä perinneruuat on minullekin tuttuja,paitsi tuo penkkivelli.Kunnon vanhanajan ”tirripaisti” olis poikaa,mutta ei nämä nykyiset läskinpalat ole sen veroisia.Leipäressua olen myös tehnyt sekin on tosi hyvää!

  12. Mokkurasta yhä !
    Googletin hakusanalla : jankki, niin sain ”Virallisen jankki reseptin”. Se kyllä täsmää hyvin ylläoleviin respteihin, kun
    valmistetaan leipäressua ja mokkuraa sekä tirriä.

    Eikun syömään !

  13. Ken kertoo, miten valmistetaan muttia?

  14. Omasta mielestäni arvuuttelen puhutuista ruoista seuraavaa:

    Mokkurat ovat mokkuroita. On tällä ruoalla varmasti joku oikeakin, yleisempi nimi. Mokkura-nimike on enempi paikallisesti aito ja Värtsiläissyntyinen. Lähinnä sianlihamokkurat muistuttavat käristystä ja on aina pannulla paistettua.

    Tirripaisti on paremminkin pataruokaa, vaikka siinä käristettyä lihaa olisikin. Liemi on kuitenkin vedellä jatkettua ja pippurilla ja sipulilla maustettua.

    Jankissa kuumennetaan leipä sianlihakäristyksen mukana.

    Leipäressissäkin on versioita nimestä lähtien, mutta sianliha ei kuulu koskaan joukkoon.

  15. Mutti.
    Eerolle tiedoksi mutin resepti :
    – kuivaa ohrajauho huttua,
    – läskistä käristystä liemineen,
    – puolukkahilloa

    Olen ollut Ruotsin ja Norjan Suomalaismetsissä ja siellä
    kuuluu metsä- kaski suomalaisten rukakulttuuriin aina mutti.
    Sitä on tarjolla perinnepaikoissa ja on syntisen hyvää, namnam.

  16. No mutta mihinkäs se savottajätkän sirveli on unohtunut ?

  17. Unohtui niin. Luulisin, että sirveli on samaa kuin tirripaisti, mutta sirveliä valmistetaan vain pannulla, ehkä nuotiolla myös sopivassa valurautapadassa, mutta ei koskaan uunissa, edes loppumuhinoita.

    Sirveli ei ole kunnon karppia, siihen kun tulee kasviksia, siis sipulia ja pippuria. Kannaksella päin myös potattia.

  18. Sirveli oli savottamiehen sapuskaa. Raaka-aineena
    sianliha, (sipuli, pippuri), suola.

    Jauholla suurustettuna ja veden kanssa siitä olisikin tullut läskisoossia.

    Osaisikohan vaimo valmistaa sirvelin jos toivoisin isänpäivä-
    lounaaksi?

  19. No voihan… sirveli! Oli pakko osallistua kun sotketta PIPPURIA sirveliin! Mie oon tehny monet kerrat äidin antaman ja opettaman ohjeen mukaan sirvelin ja siihen ei laiteta mitään muuta kuin sianliha siivuja, ( niitä on vaikka missä kaupassa- kylkisiivuja) sipulii, suoloo ja vettä! Ja ehottomasti valurauta pannulla! Mie tien sitä nykysin silloin kun sisarukset tuloo vierailulle! Oon suanu kehut joka kerta..ja sitten muistellaan männeitä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *