Muistomerkki

Thelma Varosen albumeista löytyi kuvia sankarivainajien muistomerkin paljastustilaisuudesta.

Ystävyyttä 3

Venäjän Värtsilässä paljastettiin suomalaisten sankarivainajien muistomerkki elokuun 9. päivänä 1992. Se tuli vuonna 1941 palaneen luterilaisen kirkon vieressä olleen sankarihautausmaan paikalle. Tilaisuuteen osallistui 200 suomalaista ja 300 venäläistä.

Hanke virisi, kun paikalle suunniteltiin urheilutalon rakentamista. Värtsiläinen kauppias Oiva Tikka kävi naulanostomatkoilla Värtsilän rautatehtaalla ja sai kuulla asiasta. Tällöin ilmeni, että paikkakunnalla ei tiedetty sankarihaudoista, suuri osa asukkaista ei edes kirkosta.

Paljastustilaisuudessa puhuivat muistomerkkitoimikunnan puheenjohtaja Sulo Varonen, kunnallisneuvos Uuno Matikainen ja kirkkoherra Erkki Lintunen.

Asukkaat suhtautuivat myönteisesti, esimerkiksi rautatehtaan johtajan sihteeri Irina Ivanova uskoi muistomerkin parantavan Värtsilöitten suhteita. Rajan takaiset värtsiläiset olivat alkaneet saada uutta tietoa sodista.

 

5 comments for “Muistomerkki

  1. Muistomerkin teksti.

    Tällä paikalla ovat sijainneet sijainneet Värtsilän kirkko 1868-1941 sekä sotien 1918, 1939-40, 1941-44 suomalaisten sankarihaudat.

    ”Aika on sodalla ja aika rauhalla”
    Saar 3:8

  2. Tänä vuonna tuli siis kuluneeksi 70 vuotta rautatehtaan rakentaman, sotia edeltäneen Värtsilän kirkon palosta. Viime vuonna 60 vuotta nykyisen kirkkomme rakentamisesta. Viime mainittua tapahtumaa juhlittiin, ensin mainittu ei ole juhlan väärtti. Ehkä kuitenkin Värtsissä voisi julkaista kuvan tuosta palaneesta kirkosta. Olisiko mahdollista jollakin tietotekniikan keinolla julkaista myös luettelo niistä ihmisistä, jotka muistavat/tietävät käyneensä tuossa kirkossa. Minä muistan vain yhden sankarihautauksen. Mutta silloin kirkko oli jo tuhkana. Ierikka

  3. Ierikka pyysi julkaisemaan Värtsissä kuvan palaneesta kirkosta. Värtsissä on ollut useampikin juttu kuvineen kyseisestä kirkosta. Markus Kontiaisen tekstin ”Värtsilän kirkossa näkyy paikallisten ihmisten kädenjälki” 5.8.2010 yhteydessä kuva, joka näkyy aukeavan melko suureksikin ruudulle. Erkki Lintunen esittelee kirkon kuvaa 14.1.2011 jutussa ”Elävä kirkko elävässä kylässä”. Hilkka Partasen tekstin ”Kirkon muistomerkki” 18.2.2011 yhteydestä löytyy myös sisäkuva kirkkosalista.
    Kätevimmin näitä pääsee katsomaan kun kirjoittaa oikealla olevaan haku ruutuun sanat Värtsilän kirkko ja napauttaa haun päälle.
    Mitä tähän toiseen pyyntöön tulee, Värtsillä ei ole aihetta luetteloida kirkossa käyneitä. Lukijat voivat kertoa muistojaan vaikka tällä palstalla.

  4. Kiitos, Seppo, opastuksesta! Tietotekniikka ei ole leipälajini. Sitä paitsi muisti pettää, niin että omatkin jäljet unohtuvat. Pitääpä etsiä noita kuvia saadun ohjeen mukaan. Kiitos! Ierikka

  5. Sattumalta tuli ruutuun tämä vanha juttu. Ehkä se ei ollut pelkkä sattuma sittenkään, sillä kannattaa palauttaa mieleen tuo tapahtuma. Erityisesti siksi, että Oiva Tikka on avainhenkilö sankarihautausmaan pelastamisessa käyntipaikaksi vielä tänäänkin. Kun vain eivät venäläiset nyt pelaisi rajavyöhykeluvillaan. Kesäkuussa eivät vielä sellaista minulta kyselleet.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *