Ilves Lauri Piiroisen kellarissa 1960-luvun lopulla. Kuva EJ
Ilveksiä ammutaan tänäkin talvena. Pohjois-Karjalaan on myönnetty 30 lupaa. Metsästysaika on joulukuun alusta helmikuun loppuun. Pyynti tulisi kohdentaa vahinkokohteen tai asutuksen läheisyydessä liikkuvaan yksinäiseen ilvekseen.
Värtsilässä on melkoiset ilvesperinteet. Täkäläiset metsästäjät hiihtivät niitä elävinä kiinni 1960-luvun alkuvuosina. Lehdet uutisoivat tuolloin ahkerasti ilvestapahtumia.
”Kolme kovaa suksimiestä hiihti eilen Värtsilässä ilveksen kiinni ja vangitsi sen elävänä. Usean tunnin kiivaan ajon jälkeen miehet tavoittivat ilveksen Kukkovaaran maastossa”, kertoo lehtileike.
Jäljillä olivat Piiroisen veljekset Lauri ja Alpo sekä Erkki Niiranen. Ilves oli maksusta nähtävänä Piiroisten kotona. Tarkoituksena oli kerätä varoja Värtsilän Kisan urheilutoimintaa varten.
Toinen ilves ehti livahtaa valtakunnan rajan taakse Mökkivaaran maastossa, mutta pian Piiroiset tavoittivat uuden kissan Saarivaarasta. Porukkaan kuuluneista viidestä miehestä kolme varmisteli, ettei ilves karkaisi rajan taakse.
”Ei kaksi kolmannetta” luki pian lehtiotsikkossa. Kolmas tavoitettiin Kälkäjärven ja Puravaaran välisestä maastosta Tuupovaarasta.
Alpo ja Lauri Piiroinen.
”Ilveksen vangitseminen alkaa muodostua jo perinteelliseksi pohjoiskarjalaiseksi tavaksi. Sen vuoksi ei ole ihme, että televisiokin on tuntenut mielenkiintoa niin ilveksenhiihtäjiämme kuin itse saalistakin kohtaan”, kirjoitti Karjalan Maa.
Alpo Piiroinen kertoi lehdelle, että ”näitä ilveksiä olisi nyt vaikka myytäväksi asti – mikäli joku haluaisi kotikissan”. Ilveksen hiihdosta hän totesi, että ”ensin ajetaan väsyksiin ja sitten sidotaan köysiin”. Muutama tunti piti hiihdellä, vaikka ”eipähän sitä tule kelloa katsoneeksi”.
Lauri Piiroinen oli noihin aikoihin kovakuntoinen. Hän voitti Pohjois-Karjalan ensimmäisen maratonsuunnistuksen Enossa. Matka oli 25 kilometriä ja maasto suota ja ryteikköä. Lähtijöitä oli 22, joista kahdeksan selvisi maaliin. Laurilla meni aikaa neljä ja puoli tuntia, toiseksi tulleella runsaat puoli tuntia enemmän.
Yhden kerran olen kohdannut tämän upean eläimen nokakkain keskellä korpea. Todeksi en tapaamista uskoisi, ellei muistoksi olisi jäänyt parikymmentä valokuvaa. Sydämeni menetin loppuiäksi.
Noita ilveskuvia on muitten luontoaiheiden joukossa esillä Hoilolan kyläkaupalla vuodenvaihteeseen saakka.
Komeat tassut. Tarkoitukseen sopivat!
Noin helppoa se on kun osaa. Hiihdetään vain niin kauan perässä että saadaan kissa kiinni. Ellei ensimmäisenä päivänä niin ehkä jo toisena. Sitten vain tyytyväisenä kehräävä ilves olalle ja sama matka takaisin. Siinä saattoi tulla eräskin peninkulma umpihankihiihtoa.
Tuota menetelmäähän voisi käyttää hirven metsästyksessäkin. Juostaisiin perässä kunnes hirvi väsyy ja eikun panta kaulaan ja talutetaan kotiin. Säilyisi lihakin tuoreena kotvasen.
Olisiko siitä kymmenisen vuotta kun sanomalehti
Karjalaisessa kerrottiin ilveksen vierailusta
erään talon vintillä Kaustajärven Ahvenvaarassa.
Talonväki kuuli epämääräistä metelöintiä asuntonsa
ympäriltä ja luuli ensin että jotkut huligaanit ovat
tulleet pihamaalle riehumaan.
Sitten kuului kuinka tikapuita pitkin kiivettiin talon
ullakolle ja sieltä alkoi kuulua jympsähdyksiä.
Selvisi että ilves jahtasi talon kissoja ullakolle
asti. En muista kuinka kissoille kävi.
Tapahtumapaikalta olisi ollut noin kilometri Lassi
Piiroisen kesämökille, sitäkään en muista ryhdyttiinkö
seudulla ilvesjahtiin.
Kirjoitin Piiroisen veljesten innoittamana kirjan ”Tappajailves”.
Kirjan ilmestymisen aikoihin oli erään talon pihassa emäntä
joutunut ilveksen kanssa vastatusten. Siitä uutisoi myös Ilta-
Sanomat. Taisi emäntä saada siinä yhteenotossa naarmujakin.
Ilves-kuva on niin tutunoloinen, että varmaankin muistan (tai luulen muistavani) sen jotenkin silloisen Karjalaisen sivuilta.
Muistelen kerrotun, että kiinni hiihdetyn väsyneen ilveksen lopullinen pysätys tapahtui painamalla ilves lumeen pitkien eräsuksien kärkipuolella. Siitä vain sitomaan.
Melkoisia sankareita sanon hattuani nostellen.
Aivan 1960-luvun lopulla, jolloin aloittelin lehtitöitäni, alkoi yleinen mielipide kääntyä ilveksille myönteiseksi. Tämä vaikutti myös useitten lehtien suhtautumiseen. Niinpä itsekin metsästystä harrastava Karjalaisen päätoimittaja kielsi ilvesjahteja ihannoivien juttujen teon. Oheinen valokuva oli ensimmäisiä hyllytettyjä. Rajamme vartijat -lehteen se sentään vielä kelpasi. Epäilen, ettei nykyisin enää.
Jo hieman aikaisemmin jätettiin Karjalaisessa julkaisematta mm. kuvia karhujen pesältä ampumisesta. Julkusen Jaska antoi myöhemmin kuvansa Hesarin käyttöön. Siellä ne palvelivat luonnonsuojelujutuissa.
Tuosta ilveskuvasta vielä sen verran, että ilves yritti kuvaustilanteessa tulla päälle, ja syystäkin. Piiroisen Lassi sai kuitenkin kenkänsä väliin ja eläin rauhoittui. Se alistui täydellisesti Lassin eli ”voittajansa” edessä. Varmaan monet villieläimet näin tekevät.
Eräällä metsäretkellä meidän mäyräkoira meni vaistonsa vetämänä
kallioröykkiössä sijaitsevaan ilveksen luolaan. Useita tunteja
kestivät taistelun äänet. Olimme varmoja, että koira ei selviä
elävänä, mutta se tuli ulos vain pikkuinen reikä korvanlehdessään
muistona ilveksen sivalluksesta. Ilves pakeni ”takakautta” luolasta ulos.
Hei Sakari! Itse asiassa olet nähnyt tuon ilveksen ihan livenä.
Me Patsolan koulun oppilaat kävimme nimittäin eräänä koulupäivänä katsomassa niitä Piiroisilla. Vai olitko juuri sinä päivänä poissa koulusta?
Yksi kiinnihiihdetyistä ilveksistä oli kuljetettu ihmisten ilmoille naapurin isännän tukkireessä. Kesken matkan oli ilves sidottunakin päässyt läppäämään tassullaan tukin päällä olleeseen rukkaseen. Kynnet olivat meneet pihkarukkasen läpi syvälle jäiseen puuhun.
Ja taas Matti muistaa, ilvestä tosiaan kävimmekin katsomassa, mutta tuskin tuota kuvassa näkyvää, Erkkihän kuvasi sitä noin vuosikymmen myöhemmin kameran saatuaan.
Olen katsonut suurta suosiota saavuttaneen elokuvan Poika ja ilves. Vuonna 1998 valmistuneen elokuvan ohjasi Raimo O. Niemi. Wikipedian mukaan se keräsi yhteensä 400 000 katsojaa Suomessa, ja vuonna 2003 elokuva oli myyty jo 41 maahan.
Piiroisen veljeksillä oli samanlainen metsästystapa kuin ilveksilläkin, paitsi että ilves syö saaliinsa, Lassi ja Alpo ei.
Läällä Liperin suunnalla on kauriitten ruokintapaikkoja. Olen seurannut erästä niistä. Joskus talvella nälkäinen ilves tulee myös ruokintapaikalle. Ei se siitä automaattisesti saa paistia, mutta siitä voi tulla parin viikon takaa-ajo. Jos heikoin kauris väsyy ennen kuin ilves, niin kaurislauma palaa yhtä pienemmällä joukolla syöttöpaikalle. Jos lauma palaa täysilukuisena niin ilves on väsynyt ensin tai sitten saanut jotain välipalaa matkan varrella.