Tulipa mieleeni kertoa hengellisestä urastani. Vaikka se oli lyhyt, oli se silti hupaisa, surkuhupaisa. 50-luvulla käytiin vähintäänkin silloin tällöin Värtsilän kirkossa. Alkuaikoina toimi kirkkoherrana Uski, myöhemmin Hassinen. Joulukirkossa käytiin lähes joka joulu. Hyvät muistot ovat jääneet mieleen kirkkomatkoista, vaikka aina oli vaikeaa joulukirkkoon herääminen kesken sikeiden. Aamukuudeltahan ne joulujumalanpalvelukset muistaakseni alkoivat. Parhaat matkat tehtiin hevosella Karvisesta, ajoreessä ja lammasnahkavällyjen alla, sehän on selvä jos mikä.
Kirkossa oli aikaa ihmetellä sinne liittyviä erikoisuuksia. Pohtia alttaritaulun sisältöä. Seurata Suntio-Kallen toimintaa. Katsella kirkkoväkeä ja kuulostella virrenveisuuta. Sanoman sisältökin hätkäytteli silloin tällöin, kun pappi pikkupojan korvin kuultuna kiroili välillä. Ylitse kaiken oli kuitenkin Uskin persoonallinen tapa avata suunsa ennen puhetta ja pyöräyttää kielellä kosteutta huuliin tai muusta syystä, jota en tiedä.
Pienenä olin ehkä liiankin kiinnostunut seurailemaan ihmisten tapoja, varsinkin niitä, joita en ollut tottunut näkemään päivittäisessä elämässäni. Vähintäänkin koeluontoisesti sitten omaksuin noita kummallisuuksia tai piirteitä omaan toimintaani. Niinpä jonkun kirkkomatkan jälkeenkin oli vuorossa oma jumalanpalvelus ja Uskin saarna. Äiti kysyi, että mitä siinä kieltäsi pyörittelet ja kirositko myös? Sanoin, että Uskihan tässä on kirkonmenoissa. Siitä paikasta tuli sellaista satikutia, että tuskin ennen. Lienee ollut Suomen lyhin ura pappina. Niin oli vahva kieltolaki tässä asiassa, että keskityin muihin juttuihin vähempien tukkapöllyjen toivossa.
Musiikkilinkkinä aiheeseen on tarjolla Jenni Vartiaisen Kirkossa:
http://www.youtube.com/watch?v=L7mxs9EtNyw&feature=related
Sakari H
Pappi olikin hyvin tavoiteltu rooli lapsuuden leikeissä. Toinen oli seppä.
Uskin saarnatessa desibelit taisivat olla melkoiset.
Kun Uski korotti volyymiä, saattoi pikkupoika
pelätäkin hänen jylisevää sananjulistustaan.
Hartaushetket matalissa majoissa – kinkerit hieman
väljemmissä tiloissa – saarnat kirkossa. Tuntui että
äänenkäyttö oli aina yhtä vankkaa, riippumatta kulloisenkin
huonetilan korkeudesta.
<minä tykkäsin Kenraalinkylän koululla asuessamme, kun siellä pidettiin jumalanpalveluksia. Olimme tietenkin aina läsnä –
Juhana Varonen saarnasi paatoksella varsin voimakkaasti – tuntui,että se menee luihin ja ytimiin – ei paha. Terv. Mirjasisko
Kyllä Sakari on ollut tarkkaavainen seurakutalainen, kun on jäänyt kielen pyöräytyksetkin mieleen.. Ihan oikein. Niinhän se LEUski teki. Enpä olisi muistanutkaan.
Ikävä tunnustaa, mutta enemmän minua nukuttaa nykyiset saarnat, vaikka ne eivät kestäkään kuin pienen murto-osan entisaikojen saarnoista. Nyt äänet vahvistetaan sähköllä eikä sananjulistajien tarvitse sen vuoksi korottaa ääntään. Mielestäni Uskin ja Varosen lisädesibelit olivat ihan paikallaan.
Hatarasti muistelin itsekin, että kovasti säikähtelin kirkossa, kun Uski saarnassaan saattoi pitää korostustauon karjaistakseen vaikkapa sielunvihollisen nimen kovaan ääneen. Johanneksen ja Alpon kommenttien perusteella nyt uskallan kertoa asian niin olleenkin, ilmeisesti ihan omaa kotiesitystäni myöten.
Veljeni ilmoitti pikkupoikana pontevasti, että hänestä tulee pappi. Sanojensa vakuudeksi kiipesi sitten tuvan puusohvan kannelle ja sanoi ”veisataan virrestä kakssatoo”.
Ei tullut kuitenkaan pappia, tuli baarimestari. Oli kuulema siinäkin hommassa sielunhoitajan tehtäviä riittänyt.
Kirkossa ollaan tässäkin musiikkilinkissä. Tapio Rautavaara ja Korttipakka
http://www.youtube.com/watch?v=b3Ety7hbPmM
Näyttää asiakirjatietojen mukaan syntyneen Viipurin maalaiskunnan Tiiliruukin alueella kauppias Matti ja rouva Hedvig Uskille 4.10.1906 Lauri Emerik -niminen poika.
Siis L.E.Uski, aikansa väkevä roolimallini. Palaa mieleen helposti näin vahvan ja vakavan juhla-ajan kynnyksellä.