Mitähän yhteistä voisi olla allekirjoittaneella ja eräällä maamme pitkäaikaisella presidentillä? Ei ehkä muuta kuin se, että molemmat ovat jossain elämänsä vaiheessa käyttäneet kirjainta u vokaalin y sijasta. Kaikki lienevät kuulleet Tamminiemen saunassakin lauletun ”Tuttoni, tuttoni mun”, ja jos eivät ole kuulleet, niin sen voi näin jälkikäteen kuunnella netistäkin. Alkuperäinen sävelmä on nimeltään Kulkurin kaiho.
Olen syntynyt pimeimpänä vuodenaikana, keskellä yötä ja keskellä sota-aikaa. Kaksi joulua ehdin viettää kotona Karjalassa. Serkkuni muistaa, kuinka olin keinutellut kotini kiikkustuolissa ja laulanut kovalla äänellä: ”Kuusen pienet kunttilaiset.” Itse en muista tuota tapausta, mutta sen muistan, kuinka äiti yritti iltaisin opettaa minulle y-kirjainta: ”Sano tyyny!” Toistin tuota mantraa urhooollisesti illasta toiseen hokemalla ”Tuunu, tuunu.”
Luutnantin tähdet
Valokuvaamo Laatokassa Pitkärannassa otetussa kuvassa on vasemmalla Tauno Holopainen.
Näissä ajatuksissa otin käsiini isän mustan, vahakantisen vihkon, jonka etusivulla lukee Lauluja ja Muistoja. 2/SR. Pitkäranta 22.6.35. Tarkoitus oli etsiä sieltä sota-aikainen iskelmä Kodin kynttilät ja tehdä Värtsiin kynttilä-aiheinen tarina. Muutin kuitenkin suunnitelmaani, sillä tuo isän sotaväki-ajoilta peräisin oleva vihkonen aukesi sivulta, jossa oli Kulkurin valssin sanat muunneltuna ajan henkeen sopiviksi. Jäljennän vihkosta Alokasvalssin ensimmäisen säkeistön:
”Kasarmilla monnien häät vietetään / on monnilla keritty pää. / Ei virtaa siellä viini, ei samppanjakaan / sydän kersantin kylmä kuin jää. / Siks mieluummin kentällä tanssin / kun korpraalin ääni se soi. / Tuon monniparan maahanmeno valssin / Tule iltahuuto, ohoi!
Alokasvalssia laulettiin Kulkurin valssin sävelellä. Ennen Tuntemattoman sotilaan valmistumista 1941 filmattu Kulkurin valssi oli katsotuin suomalainen elokuva.
Vapaus on ruusu
Ajan iskusävelten lisäksi vihkossa on isän ja hänen alokastovereidensa muitakin kirjoituksia ja piirroksia. Vihkon lopussa luetellaan tark.ampujakurssilla Kajaanissa 1936 olleet asevelvolliset. Joukosta löytyy kaksi, joiden kotipaikaksi on merkitty Värtsilä. Toinen on Hämäläinen Arvo Wärtsilä Kaustjärvi ja toinen Heinonen Mauno Wärtsilä Kuhilasvaara.
Pälkjärveltä on isän lisäksi ollut Immonen Y, Luukkainen Hemmi, Vasko Otto, Hukka Veikko ja Nousiainen Toivo.
Neljänkymmenen miehen joukossa on ollut lapinpoikiakin, esimerkiksi Utsjoelta, Rovaniemeltä, Kuusamosta ja Inarista.
Voi niitä makeita soppia
Vaikka olikin kyse vakavista asioista, ovat kirjoitukset usein huumoripitoisia.Tässä Sotaväen Ruokajärjestys, kyllä huomaa että on syöty muutakin kuin lotinaa ja perunoita.
”Kuuluisa vaneri = näkkileipä / syliväliharvennus = riisivelli / haulipanos = hernerokka / rynnäkkö = kaurapuuro / ohimarssi = ohravelli / painimatto = pannukakku / piikkilankaeste = silakkalaatikko / aluna-öljy = marjasoppa / ensi lempi = rusinasoppa / taistelukenttä = vesikakku (?) / matosatsi = makaroonilatikko / velttohyppely = kauravelli / sahajauhoannos = ohrapuuro”.
Vihkossa on hyvin paljon Pitkäranta-aiheisia tekstejä, mutta eniten puhutaan kuitenkin, kuten arvata saattaa, naisista! ”Nainen 18 v, viaton kuin Hawaijin saaret / Nainen 20 v, villi kuin Aasia / Nainen 30 v, kuuma kuin Afrikka / Nainen 40 v, teknisesti kehittynyt kuin Ameriikka / Nainen 50 v, rappiolla kuin Eurooppa / Nainen 60 v, kylmä kuin Siperia / Nainen 70 v, auttamattomasti syrjässä kuin Australia”! Nämä viisaudet on kirjattu muistiin yöllä kello neljältä.
Elämä on taistelua kehdosta hautaan
Eipä isä arvannut vakinaisesta vapautumispäivänään 17.4.1936, että edessä ovat vielä raskaat sotavuodet, haavoittuminen Lemetissä ja kotiseudun jättäminen ikiajoiksi. Viimeisen itsenäisyyspäivänsä isä vietti 1990, seuraavan aamun sarastaessa hän siirtyi Tuonpuoleisiin. Tässä vielä runo Muistojen Kirjan viimeiseltä lehdeltä, se on päivätty Kajaanissa 30.3.36.
”Tässä on muistojen kultainen kirja, tässä vietetyt hetket on. Tässä ilojen ja murheiden muistot ja rajat auringon. / Surupilvet jos mieltäni painaa ja syömmeni pauhaten lyö. Kun aukaiset muistojen kirjan, niin haihtuu vaikea yö. / Tämä kirja on aarteista parhain, ja se paljon kertoa voi. Sen lehdillä muistoja varhain tämä paikka kertoa voi. / Vaan päivät kun siviiliin vaihtuu, ja vuodetkin taakseni jää. Kun kuplat tyhjiksi haihtuu, niin muistot vain mieleeni jää.”
Tellervo
Veikko Ahvenainen (instrumentaali) Kulkurin kaiho
http://www.youtube.com/watch?v=3v89_rYsPZc
Mittaamattoman arvokas aarre tuo isän mustakantinen!
Omalta isältäni jäljellä on vain sotilaspassi. Sota-arkistosta olen löytänyt jotain tietoja isäni sotaväki- ja sota-ajalta.
Isäni on suorittanut asevelvollisuutensa samassa paikassa kuin Tellervon isä, mutta vuotta aikaisemmin. Hän on oli Kajaanissa taistelulähetti ja tähystyskurssilla 1½ kuukautta syksyllä 1934.
Talvisodassa Tellervon ja minun isät taistelivat monen muun pälkjärveläisen kanssa Erillinen pataljoona 8, 3.komppaniassa. Itsenäisyyspäivänä 1939 sotapäiväkirjaaan ei ole tehty yhtään merkintää.
Pari päivää aikaisemmin komppanian tappiot olivat neljä kaatunutta, yksi kadonnut ja yksi vaikeasti haavottunut. Päivän viimeinen merkintä on tehty klo 21.15: ”Saapui komppania Mustajoen kämpälle, jonka tienoolle majoittui telttoihin ja havumajoihin. Mieliala alakuloinen. Väsymys kova. Ilma onneksi lauha.”
Tässä kertomuksessa päästiin kurkistamaan nuoren miehen päiväkirjamerkintöihin. Huomasin, että Eurooppa on edelleen rappiolla,kuten nainen 50v, nuoren sotilaan näkökulmasta katsottuna!
Katsoin äsken telkkarista Tuntemattoman sotilaan, ties monennenko
kerran. Isäni on ollut sotilaspassin mukaan siinä komppaniassa mukana.Minulla on yksi ruokalusikka sieltä, jossa on samat merkinnät. Talvisodassa isä oli Raatteen tiellä. Täytyisi käydä
katsomassa nuo sota-arkistot.
Sotapäiväkirjat ovat nykyään luettavissa Arkistolaitoksen digiarkistossa. Ei tarvitse välttämättä enää matkustaa niitten takia Helsinkiin.
Itsenäisyyspäivän tanssiaisten jälkeen mieleeni nousee tuosta Tellervon kertomasta muistikirjasta kuva kauniista tanssiparista ja alla oleva replikki: ”Miltäs se neitistä tanssiminen tuntuu?” ”No tämähän tuntuu kuin ei tuntuiskaan!”
Jarin piirros sanomalehti Karjalaisessa
6.12.2012
”Yle myöhentää Tuntematonta sotilasta”
Kuvassa veteraani istuu sohvalla kissansa kanssa
ja tv:tä katsellessaan tuumii:
”Kyllä minullekin olisi aikoinaan myöhentäminen
sopinut, mutta se oli suora lähetys”.
Kirjoitan tähän jatkoksi pienen pätkän pälkjärveläisen Aarne- enoni sotamuistoja vuosilta 1942- 1945
Välirauhan aikana, 1942, Pälkjärvi kuului sotatoimialueeseen. Niinpä nuoret pojatkin joutuivat IS- joukkoihin. He joutuivat vartioimaan sotavankeja, jotka olivat erilaisissa työtehtävissä.
Aarne oli silloin vasta 16- vuotias.
Tehtäviin kuului lisäksi rautatiesillan vartiointi. Satoi, ja pojat olivat kaikki vartiokopissa, eikä ketään ollut varsinaisella vartiopaikalla. Paikalle tuli vänrikki tarkastuskäynnille ja ”pauhuja” tuli. Kävi myös ilmi, että kyseisellä vänrikillä oli kanttinauhat mukanaan, joista piti tulla Aarnelle korpraalin natsat. Aarne sanoi hänelle, että vänrikki voi viedä nauhat takaisin, koska sanomista tuli vartioinnista. Pois lähtiessään vänrikki kuitenkin antoi nauhat ja kehotti ompelemaan ne paikoilleen.
Heinäkuussa pojat saivat myös uudet sarkahousut, joissa kesähelteellä tarkeni!
Perääntymisvaiheessa pojat tekivät uusia puolustuslinjoja Loimolassa. Olivat siellä jonkin aikaa, jonka jälkeen olivat Soanlahdella. Jänisjärven takana näkyi kotipaikka. Jänisjärvelle
päästyään 4 poikaa päätti lähteä vielä kotona käymään. Saattoivat
mennä omin luvin, joka tapauksessa käynti jäi viimeiseksi. Oli
jatkettava matkaa.
Korpiselässä oli varmistelua Ilomantsin eteläpuolella. Varsinaista taistelua ei tullut ja sitten tulikin jo rauha.
Rauhan tultua pojat joutuivat Kontiolahden varuskuntaan, josta
tuli komennus pohjoiseen. Alkoi Lapin sota.
Varsinainen sotaväki alkoi hänen kohdallaan 1945, koska katsottiin edeltävän ajan kuuluvan reserviaikaan. Vaasaan menivät
syyskesästä 1926 syntyneet. Hän pääsi siviiliin jouluksi 1945.