Uusi-Värtsilä 50 vuotta sitten

Kylänraittia, Oiva Leppänen mopoilee. Kuvat Helge Ratilainen.

Jos nyt palaisimme muistoihimme ja siirtyisimme ajassa 50 vuotta taaksepäin ja astelisimme Uusi-Värtsilän raittia pitkin, mitkä olisivatkaan näkymät?

Peijonniemen koulu seisoisi yhtä ylväänä kuten nytkin, mutta pihamaalla kirmailisi noin 150-päinen koululaisten joukko. Heti vastapäätä, risteyksen tuntumassa on Aleksi Miininin kioski, josta sen ajan koululaiset eivät suinkaan rynnänneet välitunnilla karkin ostoon siitä yksinkertaisesta syystä, ettei ollut rahaa ja toisekseen koulun sääntöjäkin toteltiin vielä jotenkin.

Matkan jatkuessa oikealla on Frans Väänäsen sekatavarakauppa ja parturi-Eevan salonki, noin 50 metriä koulusta eteenpäin. Tietä reunustavat tehtaan vuokratalot, kuusi perhettä kussakin. Näitä taloja kylällä oli kaikkiaan 21. Katuvalot tai niinkuin silloin sanottiin tievalot loistivat pimeän tultua, lähimmät tavattiin Joensuussa.

Kerhotalo.

Taival jatkuu ja oikealla näkyy jo kerhotalo. Tämä talo ei ollut tyhjänpanttina, elokuvat kaksi kertaa viikossa, tietenkin tehtaan järjestämänä, partiotoimintaa viikottain, uskonnollisia tilaisuuksia, ensiapukursseja, eri järjestöjen kokouksia ja tietenkin iltamia tunnettuine esiintyjineen kerran viikossa.

Muistan elävästi eräät iltamat, joissa pikkupoikana olin vanhempieni mukana. Pääesiintyjät olivat Tapio Rautavaara ja Reino Helismaa. Minä uteliaana seisoin lavan edessä, kun Tapsa yllättäen kysyi, että ”mitäs poika lauletaan”. Vastasin, että ”laula se huputi hummani”, ja sehän sieltä sitten tuli.

Juhlissa.

Tauno Huuskonen onnettomuuspaikalla.

Jatkamme raittia eteenpäin ja huomaamme, että laki järjestys on kylällä olemassa, nimittäin konstaapeli Tauno Huuskonen yleensä tarkkaili menoa seisoen talonsa kohdalla ja piti näin jo olemuksellaan asiat järjestyksessä. Vasemmalla tien vieressä on Kauppisen Väinön kioski, josta ensimmäiset jäätelöt oli mahdollista ostaa vappuna.

Vieressä siitä vasemmalla on Tolvasen Maunon radiopaja. Edessä näkyvän mäen päällä seisoo ”kulkurinkuusi”, jossa palaa jouluvalot ja vieressä Haarasen (myöhemmin Kuittisen) kauppa. Joulun aikaan tämän kaupan näyteikkunoiden avaus oli suuri tapahtuma, oli joulupukki ja karamelleja. Vappuna tässä samassa paikassa soitti puhallinorkesteri tehtaan kuorma-auton lavalta.

Nyt yksityiskaupat on nähty. Kuten ajankuvaan kuului, työväestö asioi omassa kaupassaan, otk:laisessa Sisä-Karjalassa, joka sijaitsi loivasti kaartavan tien oikealla puolella. Sata metriä eteenpäin oli sok:lainen Yhteishyvä, kylällä vähän paremman väen kauppa. Hierarkia tehdasyhteisössä yleensäkin oli kaikille selvää.

Rautatien vieressä seisoo vanha suuri puutalo lempinimeltään ”Elman baari” tai ”Saluuna silver nugget”, kuten joku oli oveen kirjoittanut. Rautatien ylityksessä oli syytä olla varovainen, henkilöjunia liikennöi kuusi ”lättähattua” vuorokaudessa ja lisäksi epämääräinen määrä tavarajunia.

Rautatien jälkeen askel muuttuisi varovaisemmaksi, lähestymme jo puutarhan ympäröimää valkoista taloa, kylän päähenkilön asumusta, johon vain harva oli siihen aikaan jalallaan astunut. Tehtaan johtajan K. G. Åhmanin talo seisoo mäenrinteessä, josta hän keppi kädessään heiluen astelee koivukujaa pitkin tehtaan konttoriin.

Päätän nyt matkani tähän tehtaan viereen. Tehdas antoi silloin leivän ja toimeentulon noin 700-800 kyläläiselle ja huolehti monista asioista, joita tämän päivän kuntapoliitikot joutuvat pähkäilemään.

Nämä olivat muistikuvia noin 50 vuoden takaa, näkymät ovat tänään erilaiset. Liekö kehitys mennyt eteenpäin, sitä voi jokainen mielessään pohtia.

Tehtaan vuokrataloja.

Share

Post navigation

26 comments for “Uusi-Värtsilä 50 vuotta sitten

  1. Sakari H
    17.12.2011 at 10:16

    Mainiota ajankuvaa.
    Mahtoiko aikalaisista tulla E Piipponen tutuksi poikavintiöksi?

  2. Alpoaatos
    17.12.2011 at 10:55

    Kiitoksia Jouni Ratilaiselle hienosta kylän kuvauksesta.
    Olen kauan ihaillut tämän tyylistä teollisuuden hoitoa. Esimerkiksi Möhkössä ja täällä Värtsilässä. Kun luodaan työpaikka kuten Möhkön Ruukki aikoinaan, niin luotiin myös työläisten perheille elinmahdollisuudet. Asunnot, koulutus, jopa koulujärjestelmä luotiin, kun sellaista ei ennestään ollut. Uusivärtsilässä samoin. Rakennettiin asunnot työläisten perheille jne.

  3. 17.12.2011 at 13:07

    Vertailen tässä Värtsilän Kaustajärveä ja Tohmajärven
    Uutta-Värtsilää 50-luvulla.

    Kaustajärvellä ei ollut sähköjä, ei aurattuja teitä
    ja koulumatkaakin oli rajan sulkeuduttau 7 km
    suuntaansa.

    Tuupovaaran Saarivaara (nykyistä Joensuuta) oli silloin
    lähin paikka jossa sykettä oli enemmän kuin Kaustalla,
    Saarivaarassa oli nuorisoseuran talo jossa esitettiin elokuvia,
    kauppa, josta kävin ostamassa ensimmäisen radion jne.

    Uusi-Värtsilä olikin sitten jo oikea ihmemaa, kun sitä katseli
    Ruposen ruskeen ikkunasta Joensuun käynneillä. Autohan kävi
    kääntymässä Haarasen kaupalla.

    Nenä ikkunassa ihmeteltiin mahtavaa, tien varressa olevaa
    koulua, maalattuaja taloja, aurattuja teitä, tievaloja ja
    monia kauppaliikkeitä. Sehän oli kuin unelmien Klondyke.

    Jouni Ratilaisen kirjoitus avasi elävästi mielikuvat
    menneeseen maailmaan!

  4. Esa Piipponen
    24.12.2011 at 10:21

    Jounille kiitokset! Herätti mukavia muistoja.Terveiset myös Sakari H:lle

  5. Tuula-Riitta Kärkkäinen
    1.1.2012 at 22:10

    Todella hyvin kerrottua, lisää vaan muisteluksia, näitä lukee mielellään. Kylänraittina oli jo uusitie, kun mieheni muutti sinne syksyllä 1970 valimokurssille, ja minä tammikuussa 1971. Kävin Joensuusta viikonloppuisin lättähatussa ”riijuulla”, ja pianhan jo saimmekin vuokrattua tehtaanasunnon, ja näin yhteinen elämämme alkoi. Alimmaisen kuvan maisema tuli oikein tutuksi, joskin alempana, ostettuamme Mökkikyläntieltä talon 1972, ja juuri nuo talot näkyivät ikkunaamme v. 2007 saakka.

  6. Lissu
    1.1.2012 at 22:58

    Tunnistaako joku juhlissa kuvan henkilöitä? Onkohan neljäs tyttö vasemmalta (katsoo ikään kuin kameraan päin)Kuosmasia? Kuosmasia asui Uusi -Värtsilässä useampi perhe ja he ovat minulle sukua.

  7. Pirjo
    2.1.2012 at 0:01

    Onko tuo alimmainen kuva otettu aikoinaan tästä meidän talon portailta.Tässähän on asunut ennen meitä Hassiset.Sitä ennen Joku muna Iita.Nimeä enb tiedä.Sormunen on tämän aikoinaan rakentanut ja en ole varma,mutta onko tässä ollut aikoinaan puutarhakin.Olisi mukava tietää mitä tämä paikka on kokenut ja millaisia asukkaita tässä on ollut.

  8. Jouni Ratilainen
    2.1.2012 at 22:05

    Lissulle vastaus ”juhlissa” kuvasta, kolme vasemmanlaitimmaista
    tyttöä ovat kaikki Kuosmasia mummonsa kanssa, seuraavat tytöt
    Jaatisen, Kuosmasen,Lahden ja taas pari Kuosmasen tyttöä.
    Huomattava on etteivät kaikki Kuosmasen tytöt ole suinkaan samasta
    perheestä!!!

  9. Lissu
    3.1.2012 at 0:13

    Kiitos Jounille kuvatiedoista. Siinähän on sitten melkein koko eturivi serkkutyttöjä!

    Uudessa-Värtsilässä asui Kuosmasen kahdeksan veljeksen sarjasta Viljo, Tuovi, Martti, Uuno ja Lauri sekä veljesten ainut sisko Tyyne Kuikka. Samoin siellä asuivat sisarusarjan vanhemmat Hilma ja Antti Kuosmanen. Elossa ovat enää ainoastaan Tyyne ja Uuno.

    On ollut kiinnostavaa lukea tarinoita Uudesta -Värtsilästä. Toivottavasti jatkoa seuraa vielä.

    Tässä tarinassa mainitaan Kuittisen kauppa. Keijo Kuittinen oli ennen Uusi-Värtsilään tuloaan Järventauksen Yhteishyvän myymälänhoitaja. Kuittisilla oli kolme lasta Keijo, Erkki ja Riitta. Tietääkseni Erkistä tuli isänsä manttelin perijä. Kauko kuoli muistaakseni aika nuorena.

  10. rape
    9.7.2012 at 16:20

    Hei
    Toinen Kuittinen kuoli juna-onnettomuudessa vuotta en muista mutta olin silloin pikku tyttö. Muutimme pois Uusi-Värtsilästä vuonna 1969 kun äiti oli Lukkotehtaalla töissä ja sinne meni myös aika monta paikallista asukasta kun valimo lopetettiin.

  11. Lissu
    9.7.2012 at 21:14

    Rape mainitsee toisen Kuittisen kuolemasta. Kauko kuoli 24-vuotiaana auton ja junan yhteentörmäyksessä ylittäessään rataa lähellä Uusi-Värtsilän asemaa. Vuotta en muista, vaikka just eilen olen kulkenut Kuittistenkin haudan ohi Tohmajärven hautausmaalla.

  12. Tuula-Riitta Kärkkäinen
    10.7.2012 at 18:44

    Se onnettomuus on tapahtunut -60-luvun lopulla, ja siitä puhuttiin kylällä paljon -70-luvun alussa, kun muutimme sinne. Todella ikävä tapahtuma koko taajamalle perheestä puhumattakaan.
    Tasoristeys oli ylitettävä varovasti ennen turvalaitteita, ja kerran Rauta-Valun talonmies olikin hilkulla jäädä junan alle autoineen. Kuulimme junan jarrutuksen, ja juoksimme jännittäin malliveistämöstä oikopolkua pitkin katsomaan tilannetta,ja muistan vieläkin Niilon tuhkanharmaat kasvot, kun hän käveli kanssamme takaisin Valulle. Onneksi vain auto kärsi vaurioita.
    Rauta-Valu ja pesula oli radan takana, ja liikenne vilkasta -80-luvulle saakka. – Myöhemmin hoitolasten kanssa meillä oli tapana silloin tällöin käydä radanvarressa katsomassa junan kulkua ja vilkuttamassa veturinkuljettajille.

  13. Pauli Puustinen
    24.8.2013 at 21:38

    Olipa hauska lukea tapahtumia vanhoilta ajoilta .Olisikohan ollut veljeni Anssi Puustinen joka kuoli tapaturmaisesti paikalla jossa Huuskonen on kuvattu . Terveisin Pauli Puustinen Brevensbruk Ruotsi

  14. Tuula-Riitta Kärkkäinen
    24.8.2013 at 23:48

    Kyläläiset muistelivat paljon Puustisen poikain mäenlaskua ja kuolonkolaria, ja saattaapa kuva ollakin siitä. Toinen kuolonkolari .- silloin jo uusitulla tiellä, – sattui, kun eräs mummo jäi auton alle -70-luvulla. Liikenne oli vilkasta ja voi vaan kiittää varjelusta, kun minäkin yli 20 vuoden aikana olin vähän väliä lapsilaumoineni tien päällä – milloin suuremman, milloin pienemmän katraan kanssa. Kuljetin seurakunnankerhoon kerran viikossa, ja -80-luvulla oli kylällä lapsia sen verran, että ei kerralla mahtuneet samaan ryhmään, vaan olivat kahdessa ryhmässä, ja kerhopaikka oli pesulan yhteydessä vanhan kerhotalon vastapäätä. Sinne meiltä oli reilu puoli kilometriä. Myöhemmin kerho muuttui koululle,kuten esikoulukin oli koululla ja matka tuplaantui, ja lähes joka vuodelle riitti eskarista haettaviakin parina päivänä viikossa. Kun lähdimme pihastamme, niin yleensä matkalauluna oli: Matkustan ympäri maailmaa… – ja liikennekasvatustahan sai koko ajan lapsille jakaa, ja olla tarkkana, ja koettaa ennakoida, – ja pienimmätkin rattaista komensivat isompia: laitaan, laitaan…

  15. Pera Keränen
    25.8.2013 at 8:49

    Pauli Puustiselle lämpimät terveiset yhteisistä vuosista mm Uusi-Värtsilän ajoista.Olis paljon muisteltavaa noista ajoista.Samoin Terveiset Jounille Sinulla On paljon kuvia varmasti myös vanhan Värtsilän ajoilta,kuin Uusi-Värtsilän ajoilta isäsi kuvaamia.terv Pertti (Jallu)Keränen

  16. Erkki Jormanainen
    25.8.2013 at 11:53

    Uuden-Värtsilän tytöt ja pojat, jatkakaahan aikoinaan hyvin alkanutta kirjoittelua kotikylästänne. Juttuja olisi mukava Värtsistä lukea.

  17. Kalevi Tikka
    25.8.2013 at 20:38

    Samoin lisää tarinaa pyytää myöskin Kalevi.

  18. Maija Matikainen
    4.10.2014 at 21:39

    Heippa, olipas kiva löytää tämä sivu, parempi myöhään…
    Isovanhempani Siiri ja Väinö Matikainen asuivat Miilin kioskin vastapuolella olevalla korkeahkolla mäellä. Kun nousi maitolaiturin kohilta ylos mäkeen, oli ensin ”Ihalaisen mäki” sitten notkelma ja
    sitten pieni tila ”Matikkalan mäki”
    Siellä asuin usein lapsena kesät ja kävinpä 2.luokankin kylän koulussa.
    Matikkalan mäellä oli hevonen ”santtu” vanha Suomen hevonen! Santun mukana haettiin talvella jäitä Nenosen lammilta, jäät laitettiin varjoisaan navetan sivukomeroon, sahanpuruihin peittettynä, kesällä ne jäähdyttivät maitotonkia, ennenko ne aamusella vietiin maitolaiturille. Sinne tuli maitoauto hakemaan ne ja samalla sai ostaa maitotilillään autosta esim. juustoa.

    Olin pieni, en muista miten maitotili kertyi ja miten sitä ostamiseen käytettiin.

    Koulusta oli perunan-nostovapaa, että lapset pääsi mukaan perunan nostoon. Sekin tehtiin yhteistyössä muiden kyläläisten kanssa.
    Naapuri oli ostanut jonkinlaisen hihnan jolle multaiset perunat kaadettiin, se tärisi liiat mullat pois ja kuljetti perunat eteenpäin. Lopulta ne pudotettiin puuränniä pisin kovaa punaista hietaa seinissä olevaan maakellariin. Sieltä laareista niitä ja muita juureksia sitten talvella syötiin. Kirjoitan myöhemmin lisää 🙂

  19. tapio muttonen
    11.8.2015 at 15:22

    Mitenkähän saisin yhteyttä Reija Saukkoseen ja Heli Lahteen, aikaa on vierähtänyt. Yst.vast. tapio.muttonen@luukku.com

    Kiitos.

  20. anne
    29.9.2015 at 12:01

    Minun mummi omisti ukin kanssa tuon niin sanotun Elman Kuppilan 😊 minkä nimi oli isäni mukaan kahvila ruokala.on kyllä aivan ihana lukea historiaa sieltä suunnalta.paljon on kuulemma ihmiset käyneet siellä tuoreilla munkeilla

  21. Eino Haapala
    27.2.2016 at 11:29

    Muutimme vuonna 1966 Ihalaisten paikalle asumaan ja taisi samana vuonna muuttaa Laatikaiset isovanhempiesi paikalle. Silloin kylä oli tosi vireä ja Peijonniemen koulussa oli noin 200 oppilasta , kun myös Muskon koulun palettua oppilaat siirtyivät Peijonniemen kouluun. Vielä 1970 luvun alussa myös kylällä oli vilskettä ja kesätöissä kävin ensin Myllyniemen sahalla ja sahan palettua oli yhden kesän Rautavalulla ennen Ruotsiin muuttoa. Nuorin veljeni asuu vielä nykyisin siellä Haapalan mäellä. Nimi on kylällä muuttunut Ihalaisten mäestä Haapalan mäeksi.

  22. Lapsenlapsi
    10.3.2017 at 21:24

    Elman baari❤tulipa taas ikävä mummoa.

  23. Martti Sistonen
    10.1.2018 at 14:43

    Sattumalta katselin löytyisikö jotakin luettavaa Uusi-Värtsilästä ja yllätyin hieman Jouni Ratilaisen kuvauksesta joka ajoittui lähelle sitä aikaa kun perheemme muutti sieltä Ruotsiin. Syksyllä 1966 isäni saatuaan tiedon valimon lakkauttamisesta matkustin hänen kanssaan Ruotsiin ”lomalle” tervehtimään isäni siskoa. Siitä lähdöstä on nyt vierähtänyt yli 51 vuotta. Kaikki vuodet täällä Ruotsissa. Isäni Vilho kuoli jo yli 47 vuotta sitten oltuaan vasta 52-vuotias. Äitini Eila sai elää 79-vuotiaaksi. Hän kuoli 2001. Perheestämme ovat vanhempieni lisäksi taivaltaneet maallisen polkunsa päätepisteeseen pikkuveljeni Reijo vuonna 2016 vain muutamaa päivää ennen 60-vuotispäiväänsä sekä siskomme Raili joka kuoli maaliskuun alussa 2017. Itse elelen eläkepäiviäni keilailun sekä muun liikunnan parissa Taalainmaalla tääłlä Ruotsissa. Haluan lähettää terveiset kaikille 50 vuotta- takaisille Uusi-Värtsiläläisille. Ja kiitokset Jounille kuvauksesta.

  24. Kirsi Kauko
    18.2.2018 at 2:38

    Kyllä menee myöhään, kun innostuu tutkimaan vanhoja asioita. Ukin perhe muutti Uudesta-Värtsilästä vuonna -59 muistaakseni työn perässä tiettävästi etelämpään. Lahden seudulle. Miinalaisia, joita tuo pois lähtenyt perhe oli, seudulta löytyy paljon ja joskus nuorena on tullut sielläpäin käytyäkin. Oli kiva lukea paikasta juttua. Olen usein miettinyt, kun isä hyppäsi saunasta löylystä Jänisjokeen ja makoili jossain vintillä varmaan salaa lukien Tarzania, niin millaista se onkaan nelkytluvun lopun ja viiskytluvun puolella mahtanut maisema ja kylänraitti silloin ollakaan. Toivottavasti pääsee joskus taas käymään ja katselemaan ympärilleen. KK

  25. Mari Nurminen (Kervinen)
    12.6.2018 at 13:34

    Olipa kiva lukea tarinoita kylältä, jossa minäkin lapsuudessani 7-8 vuotta vietin. Perheemme muutti Joensuusta v. 1967 kylälle Peiponniemeen, olin tuolloin 6 vuotias perheen nuorimmainen. Isä Kalervo Kervinen oli jo jonkun aikaa Joensuusta käsin pyörittänyt valimoa (Tohmajärven Rautavalu), jonka ympärillä tuntui koko kylän elämä pyörivän, ainakin lapsen silmin katsottuna. Muistan kun kävimme ennen muuttoa äidin kanssa katsomassa uutta tulevaa kotia, tehtaan läheltä entisen tehtaanjohtajan taloa. Syystä tai toisesta äitini ei halunnut muuttaa ko. taloon, vaan vanhemmat ostivat talon Peijonniemestä, koululta Tohmajärvelle päin. Urheilukentän jälkeen olevassa talossa asui tai muutti tuolloin joskus postijakajana mopolla ajellut eronnut rouva lapsineen, seuraavana Koffertit 6 lapsensa kanssa punaisessa mökissään, sen jälkeen oli Sormusten mökki, jossa oli asukkaita vain kesäisin, seuraava vaalea talo olikin jo meidän. Kylältä muutimme takaisin Joensuuhun v, 1975, kun isäni lopetti sairastelujen vuoksi valimon pidon ja nyt en muista myytiinkö valimo tuolloin muille, vai oliko se joitakin vuosia hiljaiselossa jatkaakseen myöhemmin toimintaa. Lapsen silmin katsottuna ja nyt muisteltuna kylä oli tuolloin kovin viriili, koulu, kolme kauppaa Kuittinen, ja kaksi muuta, en muista oliko E ja OKO:n kauppoja muut, posti, Rajaseudun baari, Elman baari, työnväentalo, ja mitähän kaikkea lie ollutkaan. Koululla oli pienelle tytölle paljon harrastusmahdollisuuksia koulupäivän jälkeen, ja opettajat olivat kovin aktiivisia tuolloin. Oli paljon kerhoja, mahdollisuus kulttuurin harrastamiseen, itse soitin opettaja Länsirinteen opastuksella viulua, sekä kävin piano tunneilla koulun ruokalan aulassa, kunnes opettajaa (nimi unohtunut) alkoi kaljoittelu kiinnostaa enemmän kuin opetustunnit. Opettaja Länsirinne kuskasi kylän lapsia kulttuurikilpailuihin Tohmajärvelle, sekä usein lasten teattereihin Joensuuhun. Uurtiot toimivat koululla tuolloin talomiehenä. Pitkän tien molemmin puolin oli tiiviisti ”tehtaan taloja”, luulen ettei yhtään asuntoa ollut tuolloin tyhjillään. Uimassa kävimme lammella, jossa oli myös joka kesä uimakoulu, tai uimme myös paljon Tohmajärven rannalla, istuimme kallioilla ja muovailimme savesta ”taidetta”. Muistan kuinka sodan käynyt isäni omistautui tehtaan pyörittämiseen, Timo Ronkainen toimi tuolloin konttoripäällikkönä, ja hoiti siten paperihommat. Monta kiperää tilannetta ja vastoinkäymistä tuli noina vuosia isälleni vastaan ja se näkyi tietysti kotona ei aina niin hyvänä käytöksenä. Puheluita tuli usein keskellä yötä, uuni (isompi tai pienempi) tai jotain muuta lapsen silmin kauheaa oli tapahtunut. Työmiesten palkan maksu ajallaan oli isälle äärimäisen tärkeää, muistan ilmapiirin kotona kun tilipäivä miehillä lähestyi, mutta tavaran vastaanottajilla oli maksu myöhässä, ei rahaa palkkoihin ollut, en tiedä miten isä nuo tilanteet hoiti. Kaksi vanhempaa veljeäni (Jouko ja Jorma Kervinen) olivat myös Rautavalulla töissä armeija ikäisinään. Jos haluatte kysyä minulta jotain ko. ajalta, vastaan mielelläni, toki lapsen silmin katsottuna.

  26. Erkki Jormanainen
    12.6.2018 at 14:56

    Uusi-Värtsilä on hyvin oleellinen osa Värtsilän historiaa. Olin onnessani, kun sain Jouni Ratilaisen siitä jotain kirjoittamaan aikanaan. Enemmänkin tarinoita ja hänen isänsä ottamia kuvia toivoin.

    Marin kirjoitus on hieno jatko näille muisteluille. Tunsin isäsi Kalervo Kervisen, uutisoin Karjalaisen toimittajana hänen tulonsa valimolle. Se antoi paikkakunnalle uskoa elämän jatkumiseen.

    Toivottavasti Uuden-Värtsilän jutut jatkuvat.

    Erkki Jormanainen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *