Perinneradiotapahtumasta vielä

Sota-aikaiset Suomen kuvalehdet kiinnostavat nuoria. Kuva EiraV

Vielä muutama tarkennus Itsenäisyyspäivän tapahtumista Värtsilän Kylätalolla. Ei ne mitkään Linnanjuhlat olleet, mutta 50-60 vierailijaa kuitenkin kävi paikalla.

Seppeleitten lasku sankarivainajien muistomerkille oli klo 9. Tämän jälkeen Värtsilän pitäjäyhdistys tarjosi kirkkokansalle Kylätalon ”yläsalissa” täytekakkukahvit.

Samaan aikaan ja paikkaan Alpo Rummukainen Pohjois-Karjalan radiokerhosta oli järjestänyt esittelyn sota-aikaisesta viestitoiminnasta. Paikalliset partiolaiset järjestivät ulos nuotiotapahtuman nokipannukahveineen ja makkaroineen.

”Yläsalissa” voi seurata videota, joka oli taltioitu Mannerheimin kotipaikalle perustetun Ritaripuiston vihkiäistilaisuudesta, tai esitelmää Kyynel-radion kehittämisestä

Radionäyttelyssä oli mm legendaarinen ”Kyynel” radio lainassa eräästä kotimuseosta. Sitten toimintakuntoiseksi entisöity ”Raili” radio  Paloaukean museolta. Tällä radiolla pidettiin muutamia sähkötysyhteyksiä etelä Suomeen. Puheella olisi saanut yhteyksiä vain muutaman kilometrin päähän, mutta vasta-asemia ei lähiseuduilla ollut.

Paikalla oli nykyaikainen puhe- ja sähkötysradioasema Päämajan viestiverkon yhteyksiä varten.

Tähän perinneradiotapahtumassa useimmat radioamatöörit osallistuivat kotoaan käsin, mutta monta radioasemaa perustettiin jonkun yleisötapahtuman yhteyteen historiallisesti merkittäviin paikkoihin, kuten Päämajamuseoon ja Päämajan Viestikeskus Lokkiin Mikkelissä, sekä Mannerheimin Ritaripuistoon Turun lähellä. Näihin paikkoihin oltiin myös Värtsilästä yhteydessä.

Ulkona oli partiolaisten järjestämät nuotiokahvit ja grillimakkarat. Minä olin toivonut räiskäleitä, mutta onneksi niitä ei ollut. Räntäsade olisi luultavasti tehnyt lättytaikinasta vetistä. Ehdin käydä nuotiolla vain pari kertaa. Räntää satoi välillä melkein taivaan täydeltä, mutta en kuullut yhdenkään valittavan huonoa säätä. Hauskaa oli silti. Tällaisia tapahtumia täällä kaivataan, kuului sieltä ja täältä.

Sisällä radiopöydällä oli laitteet sähkötyksen kokeilua varten. Pitkin päivää siinä kävikin moni harjoittelemassa. Myöhemmin pidettiin partiolaisille pieni sähkötyskilpailu. Sovittiin, että kevätpuolella opetellaan lisää.

Kuulin jonkun kysyvän, että miksi kannattaa sähköttää kun on opittu jo puhumaan. Tässä muutamia vastauksia.

–          Aina on mukava osata jotain mitä toiset eivät osaa, ja paremmin

–          sähkötys on hauskaa

–          radioyhteydellä sähkötys kantaa paljon kauemmas kuin puhe

–          paljon pienempi teho riittää

–          puhuessa tarvitaan kielitaitoa

–          sähkötyksessä käytetään kansainvälisiä muutaman kirjaimen englannin kielestä lyhennettyjä lyhenteitä

esimerkiksi

TNX  = kiitos

PSE = ole hyvä

YL   =  neiti ( young lady)

XYL = arvatkaapa mitä tämä tarkoittaa

CU agn  (nähdään / kuullaan taas)

 

Alpo opettaa Ella Jumppaselle sähkötystä. Tuukka Saukkonen katselee. Kuva EiraV

 

Sähkötystä kokeillaan. Kuva Timo Hietanen.

 

Erkki Raerinne morsettaa. Kuva Timo Hietanen.

1 comment for “Perinneradiotapahtumasta vielä

  1. Lisätään tähän vielä pari ajankohtaista viestiliikennelyhennettä, joita ammattilaiset ja amatöörit käyttävät ympäri maailman.

    XMAS = joulu
    HNY = Hyvää uutta vuotta (Happy New Year)
    Niitähän voisi käyttää vaikka tekstiviesteissä

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *