Riisin ostossa

Elettiin joulunalusviikkoa jossain Itä-Suomen syrjäkylillä 1950-luvun alkupuolella. Isäntiä oli kokoontunut maitolaiturille maitoja tuomaan. Siinä oli mukava vaihtaa kuulumisia ja poltella muutama piipullinen maitoautoa odotellessa. Useimmilla oli vain pari tonkallista maitoa reessä. Kaikki olivat pientilallisia, muutaman lehmänkantturan omistajia. Iita-leskikin tuli tuomaan maitojaan. Ei hänellä paljon tuotavaa ollut. Vain pieni tonkka vesikelkassa. Iita oli jäänyt yksineläjäksi jo vuosia sitten, kun mies oli jäänyt jonnekin savottareissuilleen. Ei se liene kuollut, mutta leskeksi kuitenkin Iitaa ainakin takanapäin puhuteltiin.

Maitoauto tuntui olevan taas myöhässä. Se ei ollut mitenkään harvinaista. Jotkut lähellä asuvat jättivät maidot laiturille ja läksivät pois, arvelivat hakea tyhjät tonkat eri reissulla. Valehtelija-Ierikkakin teki poislähtöä, mutta jotkut sanoivat, että älähän Ierikka pidä kiirettä, jää valehtelemaan niin aika kuluu paremmin autoa odotellessa. Ierikka oli tunnettu jutunkertoja. Saattoi joskus värittää tarinoitaan, niin että oli saanut ”valehtelijan” lisänimen.

”Nyt ei kerkiä valehtelemaan”, sanoi Ierikka. ”Kirkonkylän  kauppaan on kuulemma tullut jouluksi säkki riisiä ja sitä pitää lähteä itsekin ostamaan ennen kuin loppuu.”

Iita odotteli toisten kanssa maitoauton ja sai tyhjän tonkkansa ja vei sen kelkalla kotiinsa. Kuitenkin Ierikan mainitsema riisisäkki kummitteli mielessä. ”Olisi se mukava saada riisipuuro jouluksi”, ajatteli Iita. Päivä ei ole ihan puolessakaan, joten hän ehtisi vielä hyvin käydä kirkolla. Eihän sinne ollut kuin reilut viisi kilometriä, parissa tunnissahan sinne kävelisi.

”Teille on kuulemma tullut säkki riisiä”, sanoi Iita kaupalla. Toiset ihmettelivät kovasti, ettei täällä mitään semmoisia herkkuja ole. Mistä olet moista kuullut, kyselivät. ”Ierikkahan se tiesi, sanoi itsekin kiirehtivänsä ostamaan.”

Oli jo iltahämärä, kun Iita käveli vihoissaan kotiin. Voi että sappi kiehui. ”Kunhan tapaan sen Ierikan ketaleen, niin kyllä väännän siltä niskat nurin”, puhisi Iita vihoissaan.

Seuraavana päivänä tavattiin taas maitolaiturilla. Yön kostoa miettiessään Iita oli vähän lauhtunut. Olihan se oikeastaan hänen oma vikansa, kun oli taas kerran uskonut Ierikan tarinoita. Otti kuitenkin puheeksi turhan kauppareissun: Että kehtasitkin valehella tuolla tavalla…”

Ierikka sovitteli, että eihän meidän naapurien kannata pitää vihaa. Lupasi lämmittää savusaunan illaksi ja pyyteli kauniisti Iitaa kylpemään. Iita lauhtui päivän mittaan ja meni illalla Ierikan kotiin. Oli paistanut lämpimät ohrarieskat ja vei niitä viemisinään emännälle. Siinä emännät tarinoivat, mutta Ierikkaa ei näkynyt missään. Lopulta Iita kysyi, että missä mahtaa isäntä olla kun ei näy.

”Tuonne Horttanaiseenhan se sanoi menevänsä kylpemään. Eikö tuo kohta tulle pois, kun on ollut jo monta tuntia.”

20 comments for “Riisin ostossa

  1. 😀

    Muistorikas aihe kortissa, pääsee taustakuvaksi!
    Oli ne mukavia miesten juoruilupaikkoja nuo maitolaiturit aikoinaan.
    Ja kyllä sinne muutamaa tonkkaa olen itsekin heivannut nuoruudessa.

  2. Hauska kortti! Mikähän on bändin nimi?

    Minulla oli lähisuvussa valehtelija ja juttujen keksijä.
    Hänellä oli järvessä elättihauki, jolle litrakaupalla piimääkin
    juotti kertomansa mukaan.

  3. Tarinaa lukiessani alkoi päässä soida Aale Tynnin runon Lasinen vuori viimeinen säkeistö:

    Valhetta, valhetta, valhetta on
    kaikki laulut maan.
    Valhetta, valhetta vain ne on –
    mutta ne lauletaan.
    Itsekin laulan, vaikka en
    usko sanaakaan.

    Miltähän vuosikymmeneltä tuo ihastuttava joulukortti mahtaa olla? Entä kuka on kortin tekijä?

  4. Mie en oo tuo valehteleva Ierikka. Miun oikee ja viralline nimi on nimittäi Ierikka Iivari Ikäläene. Mutta ottakee kuitennii oppija opetuslaps Tuomaasta. Hiähä eppäili ennenku kosketti Mestarisa huavoja. Ierikka

  5. Ihan oikein Erkki / Ierikka. Hyvä kun täsmensit kun minä en älynnyt. Tarina ei todellakaan tarkoita ketään. Olen varmaan kauan sitten kuullut tai lukenut jutun valehtelevasta Ierikasta. Sieltä kaappasin jutun idean. Maitolaiturin kyllä keksin itse.

    Mutta vakavasti ottaen, onko meillä kaikilla nykyisin niin kiireellinen elämänmeno, ettei terapeuttisiin tarinatuokioihin ole enää aikaa. Puhutaankin sanan pätkillä ja ajatukset korvataan hymiöillä.

  6. Kaisa oli oikea kyläluuta. Hän istui usein
    keittiössämme ja kertoi äidille kuinka hän oli
    haukkunut myyjättären siellä, toisen täällä.
    Syy haukkuihin oli se että pula-aikana kaupassa
    myytiin useimmiten ei oota.

    Istuimme pöydän alla ja kuuntelimme Kaisan kehumisia
    haukkumisistaan. Kehitimme kauppaleikin. Minä olin asiakas ja
    kaksivuotias sisko oli myyjä. Hän sopi siihen rooliin sillä
    hän osasi sanoa vain yhden sanan ja se oli EI.

    Leikki sujui tähän tapaan:
    – Onko teillä leipää?
    – EI
    – Onko teillä maitoa?
    – EI
    – Onko teillä riisiryynejä?
    – EI

    Sitten pääsinkin jo haukkumaan myyjätärtä:
    Vai työ ootta sellasii, hau, hau, hau!
    Miulle että mittään jätä, hau, hau, hau!

  7. Hauskoja nämä vanhat tarinat. Näitä nykyisiä joulukiireitä seuratessa tuli mieleen nämä kiireettömät isännät maitolaiturilla.. Kuinka he vailla mitään kiirettä siellä juttua iskivät ja sätkää käärivät. Varmasti siellä kotona emännillä oli vähintään yhtä kiire ja paljon työtä kuin nytkin.

  8. Näissä nykyajan supermarketeissa täytyy asiakkaan
    palvella itse itseään. Kävin eräänä päivänä
    asioimassa Joensuun keskustan tavaratalossa, ja tuskin
    kotiin ehdin kun jo pyysivät palautetta liikkeestään
    käyntini vuoksi. Pyöräytin näin todistusten jakoaikaan
    kuutosen. Sen annoin itsepalvelulle, kun osa tavaroista
    jäi palvelun puuttuessa hyllyyn.

  9. Kyllä on hyvä, että saimme palata kolmen vuoden takaisiin joulualusjuttuihin. Onkin oltu viime aikoina – minä varsinkin – aivan liian totisia, jopa äkäisiä. Moni on niin mielensäkin pahoittanut.

    Kiitos, Alpoaatos, aloituksesta ja muut jatkosta!

    Mutta ihan tähän myös – ystävällisesti – olisiko meidän suomalaisten suposittava enemmän ohrapuuroa. Se olisi isänmaallista! Ohra on maukasta, makeaa ja maatalouttamme tukevaa! Maitoa päälle!

    Makeaa Joulua maaseudun maitolaitureiden muistajille!!!

    Toivottaa Ierikka

  10. Ohrapuurolle ehdoton kyllä.
    Meidän kotona käytetään ohraa melko paljon. Ennenhän ohra pyrki turvottamaan ja aiheuttamaan ilmavaivoja, joista koiraa syytettiin aivan suotta. Nyt saa esikypsennettyä ohraa. Pääsee paljon vähemmällä liotuksella. Ja ne suuret ryynit, ne vasta ovat jotain. Murskatut ryynit ovat niin pientä silppua, että tahtovat mennä huuhteluveden mukana viemäriin.

  11. Diabetestä saitastavalta on riisi kielletty.Ohra korvaa riisin mainiosti ja on ekologistakin. Ei ole töytyytetty matkojen päästä.

  12. Vielä korvaushoidosta..
    Venäjän reissuilla opittiin käyttämään tattaria. Nyt sitä alkaa saada jo Suomestakin. Siitä hyvä eväs, että sopii myös keliaatioille. Sehän ei puuroudu, mutta soveltuu lisäkkeiksi monin tavoin, esim lihaliemen kera. Meillä keitetään aamuvelli tästä ”tattaripuurosta” joka ei siis puuroudu.

  13. Olipa hauska juttu, ihan ilokseen sitä luki. Taidetaankin tänä
    vuonna syödä ohrauunipuuroa niin kuin Pussinpohjassa aikoinaan.

  14. Voi kun posti toisi tuollaisen kortin. Tulee hyvö mieli katsellessa. Eikä tarinakaan hassumpi ole, vaikka se itse sanonkin.

  15. Jälleen yksi esimerkki Värtsin erinomaisuudesta: juttu palaa kuudern vuoden takaa takaisin. Asia onkin ajankohtainen. Ohrapuuro kunniaan Irenen kirjoittamin perusteluin.

    Minkä ihmeen takia meidän pitää kantaa kaupasta riisiä, jota on tuotettu ekologisesti epäviisasti ja kuljetettu kaukaa ilmaa saastuttaen? Sitä paitsi ohrassa on kuuleman mukaan ravintoainesta, joka on ihmiselle hyödyksi.

    No, onhan se tietysti hienompaa, kun tarjoilee niin vitivalkoista riisiä, joka on ihan ulkomailta asti tänne joulumaahan tuotu. Mutta kuitenkin…

  16. Näin jouluviikolla on mukava lukaista taas uudelleen tuo tarina. Tuon tarinan voisi kuvitella tapahtuneen vaikkapa niin, että maitolaituri olisi siinä Patsolan mutkassa Sahlstenin luona ja kauppa olisi Niiralassa, Kostamon kauppa.

  17. Laitetaanpa esiin tämä jouluinen juttu.

    Hyvää Joulua kaikille ken tätä lukee!

  18. Hyvän jutun Tuula palautit luettavaksemme. Kiitos! Ja maittavaa ohrapuuroa kaikille! Toivottavasti se maistuu myös Trumpille.

  19. Olipa mukava lukea taas tämä vanha juttu. Ehkä siinä on siemen totuukkakin joukossa. Maitolaiturit olivat ennen kylän ilmoitustauluja. Siinä oli useinkin elokuva ilmoituksia kuinka Pekka ja Pätkä seikkailivat milloin missäkin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *