Hyvää joulua

Joulun alla oli Patsolassa ilmassa suuren juhlan lähestymisen tuntua. Sen aisti monin tavoin. Ihmiset tekivät jouluun liittyviä valmisteluja. Naisväki hääräsi siivousten ja ruokavalmistelujen parissa. Miesväki valmisteli joulua eläimille, niille vaihdettiin parempia kuivikkeita ja paikkoja siivoiltiin. Kaikenlaista puuhaa tuntui riittävän 50-luvun alkupuolen maalaistalossa varsinkin aattoaamun sarastettua. Itsellä melkein sydän hakkasi, kun ajatteli illalla saapuvaa joulupukkia. Mielessä käväisivät monet kuluneen vuoden pikkukolttoset, tahattomat ja varsinkin tahalliset. Tänäänköhän niistä joutuu tilille ja jää lahjatkin saamatta, vaikka tontut olivat toivelistan noutaneet jo aikoja sitten pihalta jonkun aikuisen neuvomasta hyvästä paikasta.

Aattoaamuna Make-eno kävi etukäteen metsästä jo kesällä valmiiksi katsomansa joulukuusen. Liiterissä se sovitettiin omatekoisen, puisen ja ristinmuotoisen jalan keskireikään. Koko komeus rintamamiesmallisen uuden talon kamarin nurkkaan ja kuusen sulettua alkoi sen pelkistetyn kaunis koristelu. Latvaan kimalteinen tähti, oksille pumpulilunta ja valkoisia kynttilöitä kiinni valkoisella kalastajalangalla. Eipä juuri muuta, paitsi ehkä muutama raketti eli sädetikku roikkumaan, mikäli niitä sattui sillä kertaa olemaan. Usein vasta illemmalla lahjapaketista saatuna. Jo ennen kuusen koristelua oli ihmetelty kuusen kauneutta ja tasaisuutta. Ei tarvinnut Maken kuusista valita huonompaa puolta nurkkaan päin laitettavaksi.

Puolilta päivin laitettiin pihan joulusauna lämpiämään. Kylpeminen tapahtui hyvissä ajoin illansuussa, ehkä jo kolmen neljän maissa. Siellä käytiin naistensaunassa ja miestensaunassa. Itse kuuluin tähän jälkijoukkoon, vaikka lauteilla olikin tukalaa, kun vastat viuhtoivat vieressä kuumuuttaan. Sitten vain saippuaa naamaan ja vadillinen vettä pään yli saunan puolen lattialla. Kylmässä ulkoeteisessä ehkä raappahousut jalkaan ja lumista polkua vaatemytty kainalossa kohti tupaa.

Voi niitä ruokien tuoksuja ja määriä. Pöydässä oli juhlaa. Ei näin koskaan arkena, ei likimainkaan. Eipä ruuista tässä tämän enempää. Jokainen muistaa oman joulunsa ruokapuolen. Mutta ne karjan ruuat. Sehän oli ihan hellyttävää, kun kaikki eläimetkin valmisteltiin vielä illalla hyvään jouluun. Sai siat, ne elossa olevat, kanat, hevonen ja lehmät puhtaat ja kuivat olot sekä hyvät appeet ja muut eväät. Vihdoin oli aika alkaa oikein toden teolla ja jännittäen odotella pukin saapumista. Ei oikein enää uskaltanut ikkunastakaan ulos kurkkia, saati mennä oven raosta kuulostelemaan.

No niin. Olli-eno oli tietysti unohtanut antaa hevoselle kauroja ja joutui vielä lähtemään tallille. Nyt ei kyllä uskalla mennä mukaan, ei taitaisi päästäkään. Tuskin oli Olli tallille ehtinyt, kun alkoi jo portailta kuulua melkoista kopinaa. Tosi vanha joulupukkihan siellä kopisteli puinen keppisauva tukenaan. Näytti vetäneen karvahatun läpät alas ja oliko sillä kirjava sisäturkki nurinpäin päällä. Tuli väistämättä mieleen, kuinka oikean näköisiä olivat ne Yhteishyvällä myynnissä olevat punaposkiset pahvinaamarit, miten osaavatkin niin hyviä tehdä. Nehän olivat aivan samannäköisiä kuin oikea pukki. Ehkä tällä oikealla oli kuitenkin hieman pumpulisempi parta. Kumiterät sillä oli ainakin ihan samanlaiset kuin Ollilla, tulisipa heti takaisin, niin saisi vierekkäin verrata.

Pakkohan tässä on mielensä karaista ja sanoa, että kilttinä on oltu. Hyvin meni, näyttää se tuolta juuttisäkistä joitakin lahjoja kaivelevan antaakseen. Näkemiin. Hyvää joulua!

Väsyttäväähän tämä oli. Olli, Olli, et usko miten vanha pukki äsken kävi, ei pelottanut yhtään. Nyt nukkumaan ja aamulla pääseekin hevoskyydillä joulukirkkoon. Onko vielä pitkä aika seuraavaan jouluun?

Sakari H

 

7 comments for “Hyvää joulua

  1. Meidänkin joulupukilla oli kovin tuttu ääni ja tutunnäköiset
    kädet, mutta oikea pukki silti oli. Jouluaamuna saattoi nähdä
    vielä pukin kelkan jäljet pihatiellä.

  2. Tunnelmia tulvillaan oleva joulutarina nosti minunkin mieleni sopukoista ”raketit”. Voi miten kaunis näky se oli, kun kuusen oksassa roikkuva sädetikku oli sytytetty ja tuikkivat tähdet sinkoilivat hetken aikaa palavan tikun ympärillä.

  3. Kyllä, Sakari, palautit lapsuuden jouluja mieleen. Olivat ne ihan erilaisia kuin nämä nykyiset, joita vietämme lastenlasten ja lastenlastenlasten kanssa. Käärepaperit riittivät justjust jouluaamun hellan sytytykseen. Nyt musta muovisäkki tulee ihan täyteen. Ja ennen loppiaista on mentävä lajittelemaan keräyspaikalle paperit, kartongit, muovit ja biojätteet eri astioihin. Joulun jälkeinen siivous on yhtä iso homma kuin sitä edeltänyt. Tätä se on nyt tämä ”kuluttajien” ihan joulu, ihan toisenlaista kuin sotien jälkeisten Suomen kansalaisten Patsolan mäellä ja Uudenkylän laaksossa.

    Mutta ei hätää. Kyllä Trump laittaa maailman asiat kuntoon. Onhan hänret valittu virkaan demokraattisilla vaaleilla. Niinkuin aikanaan Hitlerkin.

    Oikein hyviä aikoja teille kaikille värtsiläiset, olittepa missä päin planeettaa tahansa!!!!ee

  4. Palattuani nuoremman polven kulutusjuhlasta omaan arkeen, muistui mieleen lapsuuden joulut Kaustassa.

    Kotijoulut kaikkineen olivat kaikin puolin ihania eivätkä ollenkaan niin karuja kuin nykyaikaa mittapuuna pitäen saattaisi ajatella. Kaikkea oli yllin kyllin ja joulumieli aina korkealla.

    Ensi kosketukseni joulun ruumiillistumaan eli joulupukkiin koin naapurissa, jonne menimme sitä isän ja sisareni kanssa ihmettelemään. Kaikki tiesivät, että nurinpäin käännetyn turkin sisällä ja pahvinaamarin takana oli naapurin vanha Kusti -isäntä (nimi muutettu intimiteettisyistä). Muistini mukaan risukimpuilla varustautuneen ja selkäsaunoilla uhkailevan pukin käytös oli äärimmäisen pelottavaa, vaikka saattoi joku perheen pienimmistä saada häneltä muitakin lahjoja.

    Tällaisen kauhuohjelman jälkeen oli todella mukava palata kotiin emmekä siellä sittemmin jouluna vierailletkaan.
    Aikuisiällä olen lukenut, että tällaiset ankarat pukit olivat osa aikansa joulukulttuuria. Tämä tieto ja oikean Korvatunturin sekä vieläkin aidomman ja iloisemman Coca-Cola-pukin astuminen areenoille lievensivät merkittävästi lapsena koettuja traumoja.

    Mutta kuten huomaat: siellä ne vieläkin kummittelevat. Lasten lapsiani en tietenkään ole näillä jutuilla pelotellut jouluna enkä muulloinkaan.

  5. Tässä nykyisessä asuinpaikassani on aikoinaan ollut myös tuollainen pelottelu meininki. Joulupukki on tullessaan ollut aina pahalla päällä ja vitsoja heristellen huutanut jo ovelta, että onko tämä se Surakan talo !? Kaikki olivat olleet kovin peloissaan ja sanoneet, että Surakka on vasta seuraaava talo. Siitä pukkikin on leppynyt ja jakanut lahjojakin ihan leppoisasti.

    Mukava lukea näitä Värtsin vanhoja tarinoita.

  6. Sellaisethan ne oli pukin asusteet ennen vanhaan,
    Nurin käännetty turkki ja naamari. Usein selässä kontti,
    jonka päällä saattoi olla risukimppukin. Olen tainnut nähdä
    sellaisen pukin jossain joulukortissakin tai ainakin vanhojen
    joululehtien kuvissa.

    Jotkin lapset pelkäsivätkin pukkia, tottakai. Mutta harvalle
    lienee siitä jäänyt ikuiset traumat, varsinkin kun myöhemmin
    selvisi että pukkihan onkin satuhahmo. Turha ottaa siis huolta naapurin
    pukista, kun se ei ollut edes oma.

    Jos Leo tarkoittaa pelkäämällään pukilla erästä minunkin tuntemaani
    Kustia, niin ainakin siviilissä hän oli mitä kohteliain sääkerismies.
    Kuten nimimerkki ”Jälkipolvi” toivoo, tämän asian voisi varmaan
    haudata muistojen arkkuun ja jäädä odottamaan seuraavaa joulua.
    Sehän on niin sanotusti nyt paremmalla puolella.

  7. Kaikki ikäpolveni ihmiset tietävät, että kuri, järjestys ja rautainen moraali, omaa aikaamme ankarampi kasvatus olivat sodanjälkeisen ajan kantavia arvoja. Kurilla kasvatettiin pienistä ihmisistä yhteiskuntaan omalla vahtivuorollaan vastuunsa tuntevia kansalaisia.

    Kouluttajia olivat niin isät kuin opettajatkin ja laajemmin ottaen oikealle tielle ohjasivat kirkon ja oikeuslaitoksen edustajat. “Koivuherra” oli kotien yleistä ojennusvälineistöä. Äidit, mummot ja kummit edustivat tavallisesti kasvatuksen pehmeämpää puolta.

    Joulupukin ottaminen osaksi kasvatuksen keinovalikoimaa oli luontevaa. Jouluna rankaisutoimet lienevät useimmiten jääneet pelkäksi pelotteluksi. Kovakalloisimmille oli opettavaista ja armollista jo pelkästään lahjoitta jääminen. Katse siis tiukasti tulevaisuuteen ja seuraavaan jouluun!

    Toivotan iloista ja rauhaisaa joulunjälkeistä aikaa kaikille Värtsin lukijoille – niin tämän- kuin tuonilmaisillekin!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *