Jossain lähettyvillä oli kirkasvetinen lähde... Kuvat Helge Ratilainen.
Neuvokkaita emäntiä, Tyyne Jokivirta ja Mirjam Ratilainen vuonna 1957.
Johdantona on kerrottava, että Uusi-Värtsilän kylällä ei vielä 60-luvun alussa ollut juuri jääkaappeja kotikylmiöistä puhumattakaan.
Tehtaan rautaromukasojen lähellä, rautatien vieressä oli kirkasvetinen, voimakkaasti vettä tuottava lähde. Siitä lähti monien mutkien kautta polveillen kirkasvetinen puro, joka kaartoi tehtaan lähellä olevien työläisten asuintalojen vierestä.
Neuvokkaat perheenemännät olivat panneet merkille tämän mahdollisuuden ja rakentaneet laudoista matalavetiseen puroon kehikoita, joissa oli oiva mahdollisuus ruoka-aineiden ja maitoastioiden kylmäsäilytykseen.
Näissä asioista vähemmän neuvokas ja tietämätön poikajoukko oli juuri päässyt kesälaitumille koulun loputtua ja intoa ja tarmoa oli vaikka muille jakaa. Puron vierustaa kävellessä pälkähti mieleemme Vääränkosken voimalaitoksen pato. Sellaisen me rakentaisimme tuohon puroon.
Näissä voimalahankkeissa ei paljon ympäristölupia kyselty, vaan tuumasta toimeen ja soralapioita hakemaan. Patotyöt lähtivät ripeästi käyntiin kolmen innokkaan pojan voimin ja kohta alapuoli purosta oli kuivillaan ja yläpuolella noin metri vettä, joka levisi puron reunojen ylitse metsään.
No tietenkin kuten oikeassa voimalaitoksessa, piti olla ohivirtaukseen mahdollisuus. Sitä aloimme patoomme kaivaa. Tässä vaiheessa vesi kuitenkin päätti ottaa ylivallan ja purkautui vuolaana koskena kohisten alavirtaan hajoittaen patomme.
No se siitä, ajattelimme, ja kaksitoistavuotiaissa päissämme oli jo uusia suunnitelmia. Patotyö unohtui sen siliän tien.
Muutamien päivien kuluttua kuulimme naisten päivittelevän uskomattomasta tulvasta, joka oli vienyt heidän maito- ja ruoka-astiansa puron kylmäsäilytyskehikoista pitkälle alajuoksulle. Osa oli levinnyt pitkin metsiä tulvan laskettua.
Voi uskoa, että me pojat kuuntelimme näitä tarinoita hiljaa ja vakavina sen kummemmin osallistumatta keskusteluun!
Tehdasalueen portilla.
Erinomaisesti kerrottua historiaa!
”Wärtsilä toimittaa ison voimalan,
150 miljoonaa euroa, Dominikaaniseen
tasavaltaan!” Näin kerrottiin tänään
Itä-Suomen alue-uutisissa.
Värtsilä nimenä ei ole siis painunut vielä
unholaan. Mainio asia, että voimme tunnistaa
”Värtsilän värejä” edelleen.
Näin ne voimalaitoksen rakentamisperinteetkin
jatkuvat.
Johannes ehti ensin toteamaan, että kivasti kerrottuja ovat Jouni sinun tarinasi Uuden-Värtsilän ajoilta – todellisia varmaan, vaikka en itse tiedä niistä U-Värtsilän vanhoista asioista mitään Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Terv. Pusan Mirja
Periaatteessa kerron vain niitä asioita joissa olen ollut itse
mukana tai itsenähtyjä, en yleensä toisilta kuultuja!
Jouni
Näinhän me teemme MP
Alimmassa kuvassa näytti ensin, että Sormusen Einoko se siinä kiikuttaa puisia valumalleja malliveistämöön, mutta tarkemmin katsoen hevonenhan se siinä on ajajineen. Liekö samat länget kaulassa, jotka mulla on muistona Rautavalun ajalta Patrikaisen Vikin lahjoittamana…