Hellin huomassa

Minulla on ilmiömäinen taipumus joutua sotkuihin, joissa asiat menevät poskelleen, jos se vain yleensä on mahdollista. Tässä taannoin piti mennä lääkärin määräyksestä Kiteelle terveyskeskuksen labraan antamaan verinäytettä. Hyvissä ajoin olin paikalla ennen ajanvarauksesta annettua aikaa.

Siinä katselin, miten henkilökunta pyöri huoneesta toiseen. Kiire oli kaikilla, melkein puolijuoksua painattelivat. Kun olin puoli tuntia yli sovitun kellonlyömän penkillä istunut ja ihmetellyt, pysähtyi tuttu sairaanhoitaja ohi kulkiessaan ja kysäisi, mitä kuuluu. Kerroin huoleni, jolloin hän meni tarkistamaan ajanvarausta. Ihan oikein se oli, tieto ei ollut vain kulkeutunut labran puolelle. Kohta istuin siellä valuttamassa verta purkkiin.

Sitä ei labrassa osattu kertoa, miten saisi varattua lääkärin soittoajan, jotta tuloksia kuulisi. Sitä tietoa menin jonottamaan neuvontatoimiston eteen. Jonotin ja jonotin. Tiskin ääressä kertailtiin edellisen asiakkaan elämäntilanteita, eikä loppua tullut millään. Jono takana kasvoi. Viimein eräs ohi kiiruhtanut sairaanhoitaja kysäisi, ilmeisesti epätoivoisen ilmeeni nähtyään, millaista asiaa minulla mahtoi olla. Jossain sivuhuoneessa järjestyi lääkärin soittoaika.

Muutaman päivän kuluttua soi kännykkä, tuntematon numero näytti pyrkivän puheille. Tavallisesti en vastaa sellaisiin puheluihin, mutta liekö joku vaisto sanonut, että nyt saattaisi olla asiaakin. Lääkärihän siellä, olin jo unohtanut koko soiton, muisti tuppaa reistailemaan tässä iässä. Edellisen kerran, kun keskussairaalasta soittivat, luki kännykässä, että ”lääkäri soittaa”. Suosittelen sellaista käytäntöä Hellillekin.

Nyt odottelen soittoa, joka kertoisi ajasta hammaslääkäriin. Siitä pirauttelin Hellille lokakuun – vai olikohan syyskuun – alussa. Lupasivat ottaa yhteyttä. Etuhammasta ylhäällä ei edelleenkään säre, mutta se alkaa olla niin murentunut, että jäljellä on kohta vain aukko hammasrivissä. Pian en uskalla avata suuta ihmisten nähen.

Onhan minulla jonninjoutavalla eläkeläisellä aikaa odotella, voi tokkiisa. Sitä vain ihmettelen, miksi minun pitää maksaa valtakunnan korkeimpiin lukeutuvia veroja. Siksikö, että Hellissä on parikymmentä hallinnollista päällikköä, jotka suunnittelevat ja johtavat.

4 comments for “Hellin huomassa

  1. Hyvä, mutta rivien välistä aistittuna kohteliaan kesy juttu.

    Tuo on ihan valtakunnallinen ihmetyksen aihe, että kun käyt labran tutkimuksissa, niin kenelläkään ei ole mitään velvoitetta ilmoittaa tuloksista potilaalle itselleen. Mitäpä se sille terveydenhuollon riesalle kuuluu. Pääasia, että on koneella tiedot, ja hyvässä lykyssä myös pysyy.

  2. Ihan alkaa itellekin mahaan koskemaan Erkin puolesta se kun Helli ei helli.Muuten Enossakaan ei kuulema ole hammaslääkäriä.

  3. Hyvässä lykyssä pysyy, jos tietokoneohjelmia ei vaihdeta. Näin kävi 9-kymppisen isäni kohdalla. Oleellisia tietoja ei viety koneelle. Minulta kysyttiin, oliko isäni sotaveteraani. Se tieto oli ohitettu veteraanikuntoutusta järjestellessä. Sitten valkoiset veteraanit heräävät. Lupaavat kuoltua havuseppeleen haudalle. Kerroin isälle lupauksesta.
    – Ehtiihän tuon sittenkin, sai isäni sanottuksi ymmärrettyään yskän.
    – Pitäisikö se minun vielä pyytää? En pyytänyt eivätkä veteraanit saaneet osoittaa oman arvonsa tuntoa. Jos ei eläessä ei kuoltuakaan tarvitse kumarrella haudalla.

  4. Paranee vain, kun se karttakirja tulee virallisesti näkyviin. ”Kaikkihan sen tietävät, että…” sanoo ”ylipappi” ja joku toinen: ”Kyllä kansa sen tietää!” Tietää, tietää, nahoissaan, vaan ei korviensa välissä, kun ollaan niin kallupuskovaisia, että…Ennen vanhaan kun tultiin koolle haukuttiin ensin herrat ja sitten alettiin puhua asiaa. Nyt ollaan niin niin epäpoliittisia, niin fiksuja, niin fiksuja, että… uhoaa pykäläläinen Fågeli

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *