Lämmittelen mökkini kyökissä olevaa Kastor-hellaa talvisaikaan päivittäin. Mukavan nopeasti se luovuttaakin lämpöä. Siinä kiireettömällä kiehuvat kahvit, potut ja valmistuvat monet pöperötkin.
Päivänä muutamana pidin hellassa perinteisiä iltatulia. Lisäilin puita ja välillä katselin telkkaria. Huomasinpa kohta, että aiemmat puut olivat ehtineet palaa loppuun. Harmillista. No, laitoin uutta sanomalehden kera ja sytytin. Jonkun ajan kuluttua katsoin, syttyivätkö. Eivätpä olleet ottaneet tulta.
Hellan luukun avattuani kuulin kuitenkin valtavan kohinan ja huminan, aivan kuin olisi hyvä veto päällä. Kuuntelin ja ihmettelin, ensimmäiseksi tuli mieleen ajatus, että ulkona on alkanut tuulla kovasti, ihan piipun kautta kuuluu…
Kohta tuli uusi ajatus, pelko ja hätä: jospa hormissa palaa!Viivana ulos ja piippua tähystämään! Ei näkynyt lieskoja, savua kylläkin erittäin runsaasti.
Hätänumeroa naputellessa tuli mieleen, että jospa en vielä soittaisikaan palolaitosta paikalle, jospa odottelisin liekkejä… Savuntulokin väheni, joten päätin soittaa Värtsilän VPK:lle konsultaatiota varten.
Ystävällinen ja avulias kylänmies, myös VPK:ssa toimiva Teemu Koljonen tuli katsomaan tilannetta. Ei piipaa-autolla sentään.
Palopesäke löytyi Teemun ahkeran etsinnän jälkeen hellan uumenista, ei onneksi sieltä piipusta. Säikähdyksellä siitä selvisin. Hormit on nyt nuohottu ja tuli-isäntä on jälleen rengin hommissa.
Tapahtuneesta kerroin tutuille ja kylänmiehille, jolloin kävi ilmi, että joillain toisillakin oli nuohoojan käynnistä vierähtänyt vuosi jos toinenkin. Helposti ajattelee kuten minä, että hyvinhän tuo uuni vetää, tilaan sitten ensi kesänä nuohouksen.
Palotarkastaja kävi viime vuonna ja suositteli nuohoojan tilaamista. Ei pakottanut tai antanut määräpäivää.
Pakkasia on nyt luvassa, joten uuneja lämmitellään entistä ahkerammin. Toivottavasti tämä juttu toimii muistinvirkistäjänä, ehkä jopa ehkäisee vahinkojen tapahtumista.
Hormipalovaarasta kuulin ensimmäisen kerran viime vuonna, jolloin sellainen sattui Niiralassa. Varmaankin sen ansiosta tajusin heti, mistä voi olla kysymys.
Lieneekö nuohouskäytäntö muuttunut menneiltä vuosikymmeniltä. Tutut kertoivat nuohoojan saapuneen vuosittain kutsumatta ennenvanhaan. Nykyisin kiinteistön omistajan on kai itse huolehdittava palvelun tilaamisesta.
Tässä linkki pelastustoimen neuvontapalvelusta löytyvään artikkeliin Hormipalosta.
Kiitos vielä Värtsinkin välityksellä Teemulle avusta!
Tuosta linkistä löytyy tosiaan nuohouksen aikavälit.
Mökille olen joka kolmas vuosi kutsunut nuohoojan ja Jorma on uskollisesti kiivennyt katoille, jopa savusaunan räppänähormin on nuohonnut. Kerran tekaisi näreriu’uista uudet kattotikkaatkin, entiset kun olivat tulleet tiensä päähän.
Pärekatosta tulee mieleen ne sodan jälkivuodet, kun oli niin paljon rahanreikiä, ettei kattopäälysteitä ehditty uusimaan ja päreet hellejaksoina käpristyivät. Uunin lämpiämisen aikana äiti lähetti lapset ulos ”tisuriin” kyttäämään, ettei kipinä pääse katolle.Homma kuin homma;).
Tulipaloilta vältyttiin, paitsi kuivaamo, joka kerran syksyllä roihahti liekkeihin rannalla. Koira haukullaan herätti meidät ja pian jo tuli naapureita, m.m. Lötjösen Hnerikki sankot pyörän sarvissa kolisten sammutustalkoisiin. Palokunta oli tulossa saunapalosta ja ajoi harhaan, viipyen sen verran, että kuivaamo ehti palaa poroksi.
Minäkin olen ollut ymmärtävinäni, että nuohous on etenkin nykyisin pääsääntöisesti ”tilaustavaraa” eli ohjeen mukaan kiinteistön omistajan on sen suorittamisesta itse tavalla tai toisella huolehdittava. Täällä Värtsilässä on kyllä opittu tässä(kin) asiassa ”hyvälle”. Olemme asuneet tätä omaa maatilakiinteistöä parikymmentä vuotta ja kertaakaan en muistaakseni ole tarvinnut nuohoojaa kutsua enkä itse ruveta hormeja rassaamaan. Tämä mainittu Jorma on ilmestynyt kutsumatta vuosittain jonakin myöhäsyksyn aamuna ja hoidellut hommat ketterästi vuosikymmenten ammattitaidollaan. Samalla olemme päivittäneet kalajutut ym. tarinat eli tämä ns. sosiaalinen puoli, josta olemme jokainen enemmän tai vähemmän riippuvaisia, tulee samalla hoidetuksi.
Niin kuin tiedämme, poikkeus vahvistaa säännön; toissa syksynä miestä ei näkynyt. Kerkesin jo ajatella, että vietiinkö kaiken jonninjoutavan byrokratian myötä jo tämäkin etuus, että sutarikaan ei saa enää kutsumatta tulla, mutta pelko osoittautui onneksi aiheettomaksi. Sinä syksynä jäi nuohoamatta, mutta viime vuonna Jorma ilmestyi jälleen entiseen malliin paikalle. Kerroin hänelle ”säikähdyksestäni”. En enää muista, mikä oli tähän välivuoteen syypää, mutta ymmärsin homman kyllä toimivan jälleen tästä eteenpäin vanhalla kontrahdilla. Erinomaista huolenpitoa!
Pärekattoaikaa muistan sen verran, että kotipihani ulkosaunan katto piti kesäpoudilla kastella kauttaaltaan kunnolla märäksi, ennen kuin tulta uskalsi laittaa kiukaaseen/muuriin. Saunahan palaa -niin kuin tiedämme- joko ensimmäisellä tai viimeisellä lämmityskerralla. Kyseinen rakennus seisoo yhä ryhdikkäästi paikallaan, tosin katto pellillä vuorattuna, vaikka ikää on reilusti yli sata vuotta. Perimätiedon mukaan se on käsittääkseni ollut joskus vanhan Lintulan eli Erkki L:n kotipihan riihi.
Kantapää ja Siperia opettaa! Yöllä oli lämpömittari takonut talven pakkasennätyksen -31,2. Ja aamulla ei Onkamossa tullut kunnan vesijohdosta vettä aamukahvia varten kuin vähän lirisemällä. No, vika korjautui tunnin sisällä ja vesi alkoi virrata. Mielessä kävi nykyihmisen vieraantuminen arjessa selviytymisen aakkosista – mitä teet, jos sähköt on poikki, vettä ei tule, kännykän akku on loppu, auto ei pakkasessa starttaa ja tupa alkaa jäähtyä.
Ongelmiin kannattaa varautua etukäteen – ja pitää tulisijatkin toimintakuntoisina.
Kalamestarilla on sulattelusta huolimatta vesiputki jäässä, järeämpiä vehkeitä saadaan vasta iltapäivällä. Jälkiviisautta tai ei, olisi kannattanut jättää lauantaina hanat tippumaan:(
Turvatekniikan keskuksen tilastossa, tulisijojen aiheuttamien tulipalojen syttymissyyt:
– 10% Halkeama savuhormisssa tai uunissa
– 14% Nokipalo
– 24% Riittämätön suojaetäisyys palavaan rakenteeseen
– 30% Kipinä savuhormista tai uunista
Tilasto vuodelta 2004.
Onko lukijoilla kokemuksia häkävaroittimista?
Eira on saanut hyvän opetuksen, ja Hänen välityksellään myös me lukijatkin. On terveellistä saada tuollainen opetus kerran elämänsä aikana.
Joskus lapsena säikähdettiin aikalailla kun pimeänä syys- tai talvi-iltana naapurin savupiipusta suihkusi taivaalle usean metrin korkuinen tulisuihku. Aika tavalla säikähdettiin, mutta katsomaan sattuneet ohi kulkijat rauhoittelivat että se on ihan tavallinen nokipalo ja sammuu itsestään. Eikä se kauan palanutkaan.
Tuolla linkkisivulla on hyvät neuvot nokipalon välttämiseksi. Eli jos poltat liedessä tulta, polta kunnon tulta eikä mitään pieniä tunnelmallisia kynsitulia.
Hämärästi muistan -50 luvulta kun Keräsen Alvin ja Alpon talo paloi Kenraalinkylässä.Oli pääsiäisviikko ja kova pakkanen.Naiset olivat ruvenneet piirakan paistoon ja todennäköisesti piisistä oli lentänyt kipinä pärekatolle.Palokuntaa vaivasi vesipula, Löytölampeen oli matkaa 150-200 m(voi olla väärämielikuva)ja lunta paljon.Talo paloi muistaakseni kokonaan.
Onko kellä parempaa tietoa ko.tapahtumasta.
Häkämyrkytyksestä kyllä on, ei tainnut ennen olla varoittimia.
Ennenvanhaan on laskettu kylän tms. alueen asumustojen lukumäärä talojen savujen mukaan, katsomalla ja laskemalla savut, joltain mäeltä tai korkealta paikalta. Tietääkö kukaan tästä historiasta enemmän? Liittyikö jotenkin veronkantoon tai muuhun sellaiseen..?
”Montako savua Värtsilän kylällä”? Tähystyspaikkoja riittää!
Ei savua ilman tulta.
”Ei tulta ilman savua”, sanoi satunnainen tanssipartnerini
kerran Loma-Kolilla kun tuikkasi koristetakassa olleet
koivutuohet tuleen.
Eira, sinulla on hyviä juttuja, kirjoittele vain useammin…
—-
Kotonani Utrassa oli liiterin seinässa komea
kyltti ”Palokalusto”. Kun palotarkastajat tupsahtivat
pihapiiriimme olimme sydän kylmänä. Kaikki tuon ”kaluston”
ämpärit olivat juuri silloin perunapellolla tärkeämmässä
tehtävässä. Onneksi eivät avanneet tyhjän varaston ovea,
kunnon kyltti seinässä vakuutti heidät.
Jussille:
Perimätiedon mukaan myös kotitalosi jokin osa on siirretty Lintulasta. Siis ennen kotitalosi laajennusta. Holopaisen Antti Ja Lintusen Ierikka (Erik) olivat hyviä ystäviä. Antti kaivoi ojiamme vielä isäni aikana, ja ennen oja-auran hankkimista. Minulle on jäänyt lämmin muisto ison viemäriojan penkalta. Vein äidin kehotuksesta Antille iltapäiväkahvit. Antti joi ja sytytti sitten tupakan. Hänellä oli oma tapansa pitää sätkää kädessään ja tukea tupakkakättään toisen jalan päällä. Sitten tarinaa harvakseen. Tuona kertana hän kertoi, että ukkini oli hyvä mies. Vapaussodan jälkeen käytiin Joensuussa oikeutta punavankien kohtalosta. Ukkini edusti Värtsilää. Hän ei saanut pelastettua kolmea punavankia, muut saivat vapautensa.
Ukkini oli osannut puhua. Pidän hänen kertomustaan totena, vaikka kertojaa nimitettiinkin Satu-Antiksi. Kososen Kirstissä on ukkinsa geeniperintöä. – Muuten, luulen että minun yhteiskunnallisessa ajattelussani on paljon suomalaista multaa, osa ihan ojan pohjasta asti kaivettua. f.
Kirjastoissa on varsin tuore Tohmajärven historia. Tarkkaa nimeä en muista, mutta se on ilmestynyt 1995 paikkeilla. Noin 5 cm paksu kirja. Siinä on lueteltu varmaankin kaikki savut Tohmajärven kyliltä. Varmaankin verotietojen perusteella laskettu. Tohmajärvihän oli aika iso Liperin rajoilta jonnekkin Suojärvelle asti
Alpoaatos tarkoittanee kirjaa nimeltä Vanhan Tohmajärven historia, jonka on kirjoittanut Jaana Juvonen. Ilmestymisvuosi on 1990.
Omani löysin eräästä antikvariaatista täältä Helsingistä. Vielä viime kesänäkin kirjaa oli myytävänä Pitäjäntuvalla Kirkkoniemessä, hinta muistaakseni 35 euroa.
Muistan 50-luvulla Holopaisen Antin(liekö sama Antti, josta Erkki L kertoi)meillä käydessään sanoneen, että Värtsilän kunta ei liity, eikä tule koskaan liittymään Tohmajärven kuntaan.
Toisin kuitenkin kävi.
Ei niitä kantojaan pitäisi kovin tiukasti naulata, joutuu sitten sanojensa päässä käymään.
Eri asiahan on se sanan syönti ja takin kääntö (esim.vaalilupaukset).
Kokemuksia Eiran kyselemistä häkävaroittimista on. Tuossahan niitä on jopa kaksin kappalein. Toinen on semmoinen jossa on yhdistettynä palo- ja häkävaroitin. Hankin sen aikanaan kesämökille jossa oli vähän huonovetoinen avotakka. Siellä laite kyllä melkoisen herkästi kiljahti oikein ameriikan kielellä oliko häkää vai muuta palovaaraa. Jos pikkuisen takasta tuli savua niin heti piippasi ja alkoi kuulua FIRE – FIRE – FIRE tai CARBON MONOXIDE – CARBON MONOXIDE – CARBON MONOXSIDE. Aika herkästi toimi mielestäni. Täällä kotona tuo on ollut melko hiljaa. Ei vissiin ole ollut tarvetta kiljahteluun. Toinen on pelkkä häkävaroitin ja se piippaa samalla tavalla kuin normaali palovaroitin jos havaitsee häkää. On hyvä turvalaite jos ja kun tulisijoja lämmitetään.
Asetelma valkoinen/punainen lienee vieläkin
tulenarka aihe monissa perheissä?
Varmasti sekin sukupolvi oppi monet asiat
katkerasti kantapään kautta.
Jospa antaisimme esi-isiemme levätä rauhassa.
”Me ollaan sankareita kaikki,
jos oikein silmin katsotaan,
me ollan sankareita Elämän…”
Hyvistä esi-isistä kelpaa kirjoittaa. Siinä on kansallista kasvun ainesta. Ja mielipiteen vapaus antaa sille kanavan myös meidän jälkeemme tuleville sukupolville. Kantapään kautta oppimista sittenkin vielä riittää. Häkää voi olla sekä piipussa että päässä. Ja aina on muitakin kuin minä jotka poikkeavat asiasta sivuraiteelle korvasyyhynsä mukaan. Moi!!! eläkkeensaaja-f.
Savuista puheenollen, taas sammui Niiralasta viikonloppuna yksi savu, Seppälän Matin mukana. Rauha hänen muistolleen.
Vai on ikäviä uutisia. Seppälän Matti oli mukava ja vaatimaton mies. Rauha hänen muistolleen.
En malta olla puuttumatta tuohon Erkin mainintaan hyvistä esi-isistä ja kansallisen kasvun aineksista. En tässä ollenkaan aio arvioida kenenkään hyvyyttä, mutta asialla on usein ainakin kaksi puolta, jopa useampia. Se on vähän niin kuin kauneudestakin sanotaan, että kauneus on katsojan silmässä. Mitä kansallisen kasvun aineksiin tulee, näen asian koko lailla laajempana kokonaisuutena.
Tämä nyt oli Erkin johdattama sivuraiteelle poikkeama vaikka jossakin määrin kantapään kautta opittua saattaa ollakin.
Nyt sitten erityisesti Eero-Matille! ( ja muillekkin tiedoksi)
Minulla oli toimisto aikoinaan tuossa vr,n pihalla Niiralassa ( sellainen elementtipaloista koottu) Olipa sitten kova pakkasyö tulossa ja joku neuvoi että jätä vähän keittiön hana vuotamaan niin ei pääse jäätymään yön aikana. Yllätys oli aamulla melkoinen kun menin työpaikalle ja avasin oven niin lattiat lainehti vettä! En vielä uskonut silmiäni vaan menin ja vetäisin vessanpöntön,ja kaikki pöntössä oleva vesi tuli kintuille ja siitä lattialle! Enpä ollut ajatellut että myös poismenoputki voisi jäätyä! Se on Siullakii samanlainen elementti rakennus, joten varaudu uimaan aamulla jos jätät vesihanan auki! Yrittäjän arki voi olla yllätyksellinen.
Luin juuri muistelijan kommentin yhden savun sammumisesta. Muistelen lämmöllä tapaamisiamme Matin kanssa, joskus kyläkaupalla, joskus joella soutelemassa. Rauhaa.
Matille Keräsen talonpalosta 1958. Olin ajamassa teidän metsästä
isäsi tekemiä riukuja maantien varteen talonne ohi. Olin käynyt sisällä syömässä kun tulin hevosen luo. Sattumalta vilkaisin Keräsen talolle päin ja huomasin juuri syttyneen liekin pärekatolla. Juoksin äidillesi sanomassa, että Keräsen katto on tulessa. Jätin hevosen teille ja lähdin juoksemaan palopaikalle.
Osalla matkaa ei tainnut olla suksenlatuakaan. Kun olin perillä katto oli jo palanut seinien tasolle. Alviina oli ulkona, Alpo oli mennyt maantien varressa olevalle autotallilleen ja ajanut Kaustajärven rajavartiolle hälyttämään palokuntaa. Pesosesta oli Helmi ja Toivo tullut paikalle. Palo oli niin raju, ettei kaikkea irtaimistoakaan saatu pelastettua. Ennenkuin palokunta oli paikalla ja letkut Löytölammilla ei ollut muuta tehtävissä kuin suojella muita rakennuksia, sekä jälkisammutus.
Sen liekin olen nähnyt monta kertaa mielessäni! Pienenä seurasin meidän ikkunasta kun rakensivat sitä taloa, köysillä vetivät hirsiä ylös. Tapahtuma oli kylälläkin melkoinen järkytys!
Sivuraiteille otsikkoon nähden taitaa jälleen vahvasti mennä, mutta en malta olla muistelematta erästä juttua, jonka parissa kommentissa mainittu isoisäni Antti Holopainen eli pappa on kuulemma joskus kertonut.
Papasta lyhykäisesti ensin henkilönä sen verran, että hän on siis ollut äitini isä, syntynyt v.1895 ja kuollut v.1966. Olen ollut hänen kuollessaan iältäni 2v.3kk. joten varsinaisia omia muistikuvia minulla ei hänestä ole. Hän on joutunut nuorukaisena sosiaalidemokraatteihin kuulumisen vuoksi punavankileirille Tammisaareen, josta hän on kuin ihmeen kaupalla vapautunut ennen nälkäkuolemaa tai teloitusta. Tämän vapautumisen järjestymiseen on käsittääkseni merkittävästi vaikuttanut – niin paljon kuin siihen voi ihminen vaikuttaa- Erkki L:n isoisä Erik Lintunen.
Pappa on tehnyt päivätyönsä eli elättänyt itsensä ja perheensä pienviljelijänä, Värtsilän Rautatehtaan työntekijänä ja ojurina. Hänet on tunnettu erinomaisena tarinoiden kertojana, josta hänelle on tullut tuo mainittu korkonimi Satu-Antti.
Sitten itse tarinaan:
Rautatehtaalla oli luonnollisesti töissä niitäkin kavereita, jotka suhtautuivat jopa pilkallisesti papan juttuihin. Eräänkin kerran papan luo oli tullut kiteeläinen työmies, joka oli ivalliseen sävyyn pyytänyt tätä kertomaan taas niitä ”satuja”. Pappa oli katsonut kysyjää silmiin, miettinyt hetken ja alkanut sitten kertomaan:
”Näin tässä eräänä yönä merkillisen unen. Olin saapunut Taivaan portille Pyhän Pietarin juttusille ja siinä tarinoidessamme minulle tuli aivan hirmuinen vessahätä. Kysyin Pietarilta, minnekkä voisin mennä asiani toimittamaan. Pietari vastasi, että pyllistä vain tästä pilven reunalta. Katsahdin alas ja näin juuri kohdallamme maanpinnalla suuren ihmisjoukon. Sanoin Pietarille, että enhän minä voi tarpeitani noiden ihmisten niskaan tehdä. Pietari naurahti ja vastasi: ”Katsohan tarkemmin ja anna mennä, nehän ovat vain kiteeläisiä!”
Tässä tämä suppea henkilöhistoria ja pieni välähdys sanavalmiudesta. Kun ajattelen monia muita hänen kommenttejaan ja yleensäkin hänen elämäänsä kaikkine vastoinkäymisineenkin ja miten hän on Luojaansa ja Vapahtajaansa turvaten tästä elämästä lähtenyt, voin vain todeta että olen ylpeä, kun ”minulla on ollut tuollainen pappa”!
Tuohon Eno-Matin (Majoinen) kirjoitukseen ”mitä teet, jos sähköt on poikki, vettä ei tule, kännykän akku on loppu, auto ei pakkasessa starttaa ja tupa alkaa jäähtyä.”…
Olisi meidän nykyihmisten tai ainakin nuoremman sukupolven koettava elää hetki tai vaikkapa vähän kauemminkin em. tilanteessa.
Oppisimme entistä enempi ymmärtämään ja erityisesti kunnioittamaan menneitä sukupolviamme, eläessämme nyt tässä teknisessä nykymaailmassa.
Kiva kun ”hölmöläisen” juttu nuohouksen laiminlyönnistä kirvoitti mukavasti kommentteja, myös ”sivuraiteineen”. ne kuuluvat asiaan!
Anteeksi, Kirsti! Anttihan oli isäsi eikä ukkisi. Senkin takia tykkään sinun leipomistasi piirakoista ja kukkosista. Ierikka
Eiran jutun säikäyttämänä pyysin nuohoojan käymään. Hän tuli tänä aamuna. Utelin, mahtoiko piipun päässä palella. Ei kuulemma yhtään. ”Siihen on niin tottunut.” Minua huimasi jo alhaalta katsellessa.
Video nokipalosta (löysin youtubesta) http://www.youtube.com/watch?v=MmkmEWn50Zc
Kyllä siellä liekit näkyy.