Saukot ovat yöeläimiä. Kisailuaikoina niitä kohtaa sattumoisin myös päivällä. Kuva EJ
Tohmajärven kirjastossa on helmikuun ajan esillä Luonnon elämää -näyttely. Se sisältää pääosin Värtsilässä ottamiani valokuvia linnuista, hyönteisistä ja nisäkkäistä.
Kuvauskohteet ovat tulleet vastaan pelloilla, metsissä, soilla ja vesillä. Liikun luonnossa kiirehtimättä, sormi kameran liipaisimella. Aina sieltä jotakin saa saaliiksi, kun on valmiina laukaisemaan. Jos kameraa alkaa etsiä laukusta villieläimen kohdatessaan, saattaa myöhästyä.
Kuvia on nähtävänä noin 40. Suurin osa on otettu parin viime vuoden aikana.
Monta hienoa kohdetta on päässyt karkaamaan juuri kameraa etsiessä. Jopa tietty hieno valo on hävinnyt. Aina joskus jotain jää kameraankin. Opetellaan , opetellaan.
Taitaisi olla hyvä teema tuollainen kuvanäyttely myös vaikka Värtsilä-päiville tai erillisnäyttelyiksi kylätalolle. Paikallista osaamista parhaimmillaan.
Kannatan lämpimästi Sakarin ehdotusta!
Taitaa Erkillä jo olla näyttely (just pynätty sinne)Tohmajärven kirjastolla ja on ollut jo kylätalollakin, mutta häneltähän tulee koko ajan lisää hienoja kuvia. Pusan Mirja
Kukahan saataisiin sponsoriksi kuvataulujen tekoon? Kuviahan on runsaasti ite kelläkin, mutta ei suurien kuvien tulostusmahdollisuutta. A3 paperitulostekin paremman puutteessa välttäisi, mutta kova alusta olisi poikaa.
Koiranäyttelyyn saimme avustusta sieltä saman kylän
pankeilta. Saimme esim. satoja kappaleita valmiiksi maksettuja
kirjekuoria, palkintosponsorointia.
Karjalan Maalta saimme muistaakseni kopiointiapua, mutta se Pekka
Pustinen näkyy kirjoittavan nyt napakoita kolumneja toisen lehtitalon leivissä.
Aina on helppo pyytää sponsorointia jonkin yhdistyksen, seuran
tai tapahtuman nimissä.
Äsken saimme Liperin kunnasta jonkun paketin kopiointipaperia.
Kuka sponsoriksi kuvataulujen tekoon, kysyy Alpoaatos. Kysymys on hyvin aiheellinen.
Pari kertaa yritin saada apurahaa erilaisiin ”taiteellisiin” pyrkimyksiini. Niitähän esimerkiksi eräät säätiöt jakelevat. Ei onnistanut, joten siltä osin olen luovuttanut. Taisi sattua samoihin aikoihin, jolloin eräs säätiö rahoitti Reino Luakkosen elämäkertakirjan. Muiden ”sponsorien” kysely on aina ollut meikäläiselle vastenmielistä puuhaa. Pokkailu eri suuntiin ei ole vahvimpia puoliani.
Tilalle olen valokuvien osalta yrittänyt kehitellä kotikutoisia systeemejä. Sattui olemaan tulostin, jolla saa kohtuullisia aanelosen kokoisia kuvia tehtyä itse. Eräs alan liike teki suht edullisesti niihin sopivia pahvikehyksiä, joita käsityöihmiset osaavat varmasti pykätä itsekin, samoin ripustussysteemejä. Samoja kehyksiä olen kierrättänyt uusiin kuviin.
Eiväthän näistä tarpeista aikaan saadut näyttelyt vedä vertoja niille, joissa on apurahojen turvin esillä myös hienoja kehyksiä. Muutamia isompia kuvia olen teettänyt valokuva-alan yrittäjällä. Hänellä on vehkeet, joilla saa samalla luotua ”kehykset” isonkin kuvan ympärille. Kuvat liimataan paksummalle pohjapahville. Melko hinnakasta on tälläkin menetelmällä näyttelykuvien teettäminen, ja pahvit tahtovat vääntyillä ajan myötä.
Olen kuitenkin ajatellut, että hyvällä harrastuksella saa hieman hintaa olla. Mielestäni tarkoitusta varten rakennetuille paremmille näyttelyestraadeille on turhan korkea kynnys olemassa, mutta esimerkiksi kylätaloilla, kaupoissa ja kirjastoissa me tavallinen rahvas voimme hyvin vilkuilla tällaista ”taidetta” ainakin toisella silmällä.
Kiteen kamerakerholla on kaupungin kustantamia kuvakehyksiä, joita kyselin ensimmäistä näyttelyä puuhatessani. Olisi se ilmaiseksi onnistunut, jos olisin ollut kerhon jäsen. Vain kun en ollut.
Kaukana ovat myös ne ajat, jolloin esimerkiksi Tohmajärven kunta lähestyi tukevalla ruskealla kirjekuorella kirjoittajaa, joka oli julkaissut kirjan. Erityisesti nuoria sellainen kannustaisi.
Tuo on ikävä juttu, jos kunta ei tue oman paikkakunnan osaamista.
Me saimme Kiihtelysvaaraankin tulemaan reilut 400 henkilöä yhden
päivän aikana. Näytteille asettajat olivat eri puolilta Suomea,
kaukaisimmat tulivat Ahvenanmaalta, joten siinä kunta sai samalla
mainosta.Nythän se tosin on osa Joensuuta.
Tälläisessä näyttelyssä on aina näyttelytoimikunta, jolloin näiden jäsenten ”verkottumista” voidaan hyödyntää tehokkaasti, eikä kenenkään tarvitse tuntea olevansa mitenkään ”kerjuulla” varoja kerätessään. Hän, joka tunsi parhaiten pankinjohtajan, meni pankkiin,eikä yleensä tullut tyhjin käsin takaisin.
Yhteiseksi hyväksi teimme kaikki yhdessä.
Alpoaatoksella luontoihmisenä löytyy varmaan omaperäisiä ideoita
tauluja kehystäessään. Arvelisin.
Kyllä Erkki puhuu asiaa ja tietää mistä puhuu. En minäkään ilkeä pyytää keneltäkään itselleni mitään. Sehän on on sitä vanhanaikaista ”köyhäksi” tunnustautumista ja se ajatus istuu vielä syvässä. Kylätalolle saattaisi jotain kerjätäkin.
Ylemmässä kommentissani ajattelin Kylätalon koristelemista vaihtuvilla näyttelyillä. Siinä tarkoituksessa kuvat, vaikkapa A3 kokoiset tulosteet, pitäisi olla kovalla taustalla jotta niitä voitaisiin varastoida välillä.
Tein erääseen näyttelyyn A1 kokoisia kuvatauluja liimaamalla pahvitauluille tietokoneen tulosteita. Aika tuhruista puuhaa sekin, ja hidasta. Kokeilin jouduttaa käyttämällä tapettiliisteriä, mutta se tuli kopiopapereiden läpi. Kopiot olisi pitänyt tehdä valokuvapaperille.
Tärkeimpiä tauluja päällystin Fablon kalvolla, mutta sekin pitäisi tehdä molemmille puolille pahvia, muuten pahvitaulu kupristuu.
Mutta vielä tuohon otsikkoon
Kyllä noita luontokuvia kelpaa katsella ihan molemmilla silmillä vaikka tauluissa ei olisi hienoja kehyksiäkään
Alpoaatos esitti mielenkiintoisen ajatuksen Kylätalon vaihtuvista näyttelyistä. Tämä on kuten muutkin Värtsissä esitettävät ideat vapaasti pitäjäyhdistyksen käytettävissä.
Taitaa olla niin, että vuokraikeen alla olevalta kyläyhdistykseltä ei taloudellista tukea ole saatavissa, pikemmin kai niin päin olisi hyvä, jos ”taiteilijat” jotenkin tukisivat kylätaloa. Sen ymmärtää, mutta ainakin myönteistä asennetta ja kiinnostusta on lupa odottaa. Toivon ettei kyläyhdistyksessä olisi saatu rokotusta kulttuuriajatuksia vastaan, vaikka bisnekset ovat tietysti päällimmäisinä.
Me näyttelyjen pykääjät saamme kyllä yleensä aikaiseksi sisältöä, mutta puitteet olisi luotava jonkun muun. Esimerkiksi jonkun EU-projektin polkaiseminen on monelle henkisen alan harrastajalle ylivoimaista. Tiedän hallinnollista projektiosaamista kyläyhdistyksessä olevan.
Värtsilässä olisi kesäaikana sellainen näyttelypaikka, jota ei ole mailla ei halmeilla, nimittäin Eu-rahoilla kunnostettu Arppen Pihan navetan alakerta. Sitä hallinnoi tiettävästi nuorisoseura.
Tohmajärven aktiivit -yhdistys piti siellä kierrätystoria viime kesän, mutta kupsahti sitten konkurssiin. Kierrätystorin kohtalosta en ole kuullut mitään. Jos sellainen ei jatka, niin ei muuta kuin näyttelyjä sinne pykäämään. Joku oikea taiteilijakin saattaisi siitä innostua, meikäläisistä puhumattakaan. Vintillä toimii kesäteatteri, ne tukisivat toisiaan. Ja itse kylätalokin sopii erilaisten näyttelyjen paikaksi, erittäinkin talvella.
Kyllä oli hieno näyttely kirjastolla. Upeita otoksia ja tilanteita. Käykää ihmeessä katsomassa.
Kiitokset Erkille!
Hienoja kuvia! Varsinkin 2 ilveskuvaa pysäytti. Käykee kahtomassa!
Miten olis jos Värtsin lukijoille viriteltäisiin valokuvauskilpailu?
Sovittaisiin raamit aiheille ja ei kun maastoon.
Muuten asia on ihan ok, mutta kilpailuhenkisyys ei kuulu millään tavoin Värtsin kuvioihin. No, onhan täällä leikkimielisiä arvauskilpailuja ollut…
Kaikenlaiset valokuvat niin luonnosta kuin muualtakin ovat tervetulleita verkkolehden palstoille. Siispä kamerat käteen, värtsiläiset. Ja pieni jutunpätkä mukaan. Palkintona on palstatilaa.
Mutta eihän se nyt niin pöljä ehdotus ole. Eikun sääntöjä sorvailemaan.
Tässä joku ajatus tarjolle: Otokset annetusta aiheesta vaikkapa viikottain. Arvostelukuvan koko lev 250, 2 kuvaa per kuvaaja. Kuvat vaaka asennossa että sopii kaksi kuvaa rinnakkain.
Suattaapihan se olla niinkii, että tämä huumorilla höystetty Värtsin vapaamuotoinen ulosanti kärsii kilpailuhengestä, joten vedän ideani takaisin… asiaa ajan kanssa mietittyäni..
Kuulin taannoin, että Värtsilässä ollut kamerakerho lopetti olemassa olonsa kaikessa hiljaisuudessa äskettäin. Vuosia oli jo ollut hiljaiseloa.
Tämä on vahinko, sillä valokuvaamisella on nykyisin mahdollisuuksia nousta kaiken kansan harrastukseksi digivehkeitten ja tietokoneitten aikana. Eihän kuvien ottaminen enää maksa mitään entisaikaan verrattuna. Enää ei tarvita hankalia labroja ja litkuja.
Tuli vain mieleen, että kannattaisiko kerho jossain muodossa herätellä uudelleen henkiin. Vaikka Värtsi ei kilpailuja järjestäkään, voisi muuta yhteistyötä löytyä paljonkin. Kerho ohjaisi ja opastaisi kuvauksen suhteen, Värtsi julkaisisi harrastuksen tuloksia kuvaajien itsensä ja lukijoitten iloksi. Samalla tulisi toimintaa kylätalolle. Värtsilässä on totisesti mitä kuvata, ja kerho tietysti voisi silloin tällöin kilpailuja pitää, jos kannatusta tuntuu asialle olevan.
EJ:n ehdotus kamerakerhosta on hyvä idea!
Ei ole ”kivaa” jos Värtsin foorumeilla
ryhdymme kisaamaan keskenämme.
Kamerakerho voisi saada opintokeskuslain avulla valtionapua. Jos vähintään 5 henkilöä, jotka ovat täyttäneet 15 v. kokoontuu vähintään 5 kertaa, pari tuntia (a 45 minuuttia) kerrallaan, kerho saa mm. vuokraan valtionapua. Ja sitten Pitäjäyhdistys kerholta. Ei se paljon ole. Mutta vähäkin lienee tarpeen. Kyläkumppani Marjaana voinee antaa käytännön ohjeet. Paperisota on ihan yksinkertaista.
Tämä idea sopii moneen muuhunkin pienryhmätoimintaan kylätalossa. Mielelläni näkisin esimerksi Karjalan piirakka -kerhon kokoontuvan tutustumaan direktiivin sääntöihin. Myös Wärtsilän mustan kasvatus voisi olla hyvä aihe. Netistä klikkaamalla Maaseudun Sivistysliitto -hakusanan saa ihan maalaisjärjellä ymmärrettävää tietoa.
Voisinhan minäkin tulla mukaan sellaiseen neuvotteluun, jossa pohditaan opintokeskuslain tarjoamia mahdollisuuksia. Minua kiinnostaa erityisesti kokoontumiseen sopivien aiheiden etsiminen. terv. f.
Ihan hyvä olisi, jos erilaisia harrastekerhoja syntyisi. Näin maalaisjärjellä ajatellen kerhojen kannattaisi kuitenkin välttää kaikenlaista byrokratiaa ja puoluepoliittisia taustoja, vaikka sillä tavalla saisi kenties helpommin niitä avustuksia. Säännökset saattavat sitoa liikaa ja paperisotaa riittää. Ne vievät ennen pitkää innon.
Keskustelun arvoinen olisi sekin asia, pitääkö harrastuskerhojen avulla koota kunnalle maksettavia kylätalon vuokrarahoja. Eiköhän päinvastoin olisi kunnan asia omalta osaltaan tukea harrastustoimintaa.
Vaan kokoontuahan tällaisten asioitten tiimoilta pitäisi, ja voi olla, että näen turhaan peikkoja tuosta valtiolta ”ilmaiseksi” ja hyvän hyvyyttään tulevasta rahasta. Katotaan nyt, milloin pitäjäyhistys kutsuu palaverin koolle.
1980-luvun puolivälissä minulla oli tilaisuus osallistua delegaatioon, johon kuului muutamien suomalaisten sivistysliittojen edustajia. Tutustuimme parin viikon ajan Neuvostoliiton aikuiskasvatusjärjestelmään Moskovassa ja Ukrainassa. Sikäläinen aikuisopiskelu – siis koulujen ja yliopistojen rinnalla – toimi siten, että opintoainekset valmistettiin Moskovassa ja ne syötettiin työpaikoille – tai muuten kansalaisten keskuuteen – valmiina painotuotteina. Tällaista aikuisopiskelua isännät nimittivät propagandaksi. Me taas olimme omaksuneet suomalaisen käytännön. Pienryhmät päättävät aiheesta ilman ulkopuolista määräystä. Valittavana on tietysti myös valmiita opintoaineksia. Mutta niitä ei ole pakko käyttää. Monet valmiit aiheet ovat täysin epäpoliittisia. Puolueiden opintokerhot ovat luonnollisesti poliittisia.
MSL:n työntekijänä opastin eri järjestöjen opintokerhojen perustamista organisaatiokysymyksissä, mikä on tietysti puoluepolitiikasta riippumatonta. Mutta annoin neuvoja myös puoluejärjestöille, jos sitä halusivat. Järjestin myös erilaisia kursseja valtionavulla. Lappeenrannassa kokoonnuttiin kerran ikonitaiteen kurssille, jossa opettajana oli maailman tunnetuimpiin kuuluva ikonien asiantuntija. Pyhtäällä järjestin kompostikurssin, joka ei ollut Vihreän liiton poliittista vaalityötä. Nämä tästä mainitakseni. Jos esimerksi Eläkeliiton Värtsilän yhdistys järjestäisi Karjalan piirakka -kerhon, se ei olisi Maalaisliiton propagandaa, vaan suomalaisen kulttuurin teko. Tai jos maanviljelysseuran väki kokoontuisi – ja houkuttelisi mukaan myös kotipuutarhaharrastajia – Wärtsilän mustan viljelytaitoja opiskelemaan, ei se olisi MTK:n asialla vaan Värtsilän kotiseutuhenkeä ja imagoa rakentamassa.
Ei yksi valtionapukerho kylätalon vuokralaisena suuria rahoja tuo. Mutta jos kerhoja olisi vaikka viisi, voisivat ne yhdessä parin kuukauden aikana tietyillä ehdoilla koota – saamani informaation mukaan – muutamia satoja euroja. Jos tähän pyritään, siinä on kaksi tärkeää asiaa yhdessä: toiminta ja sen rahoitus. Molemmat ovat kylätalolle elintärkeitä. – Ja olisihan siinä tavallaan jonkinlaista lisuketta kunnan saamille vähäisille valtionosuuksille. Ja ns. kolmannelle sektorille. f.
Mainitunlainen kamerakerho-tai seura oli todellakin Värtsilässä toiminnassa 1980-luvulla. Olin itsekin siinä jäsenenä. Sen alkusysäyksenä olivat Teuvo Varosen ja Mikko (sukunimeä en muista) Tohmajärven – Värtsilän kansalaisopistossa pitämät mustavalko- ja värivalokuvauskurssit. Kuvia käytiin kurssin tiimoilta valmistamassa mm. Teuvon omassa laboratoriossa hänen kotitalonsa yläkerrassa.
Kerho kokoontui säännöllisesti joko kodeissa tai Uudenkylän koululla. Vierailuja tehtiin mm. Kiteen Kamerakerhon luokse. Yhdistysaktiiveina häärivät allekirjoittaneen lisäksi ainakin mm. Turusen Hemppa, Varosen Teuvo, Honkasen Vesa ja Turusen Tuure sekä kansankynttilät Esko Postareff ja Seppo Pusa.
Kerholla oli myös myöhemmin oma laboratorio laitteineen Auralanrannan väestösuojassa. Minullakin on edelleen hallinnassa silloin kuittaamani avaimet, mutta muistaakseni sinne vaihdettiin myöhemmin lukot. Hemppa ja Seppo tietävät parhaiten kertoa, missä tämän asian kanssa tällä hetkellä mennään.
Värtsilässähän oli silloin myös oma valokuvausliike, Valokuvaamo A. junkkarin sivupuoti Värtsilän Fotonurkka. Liikkeen hoitajana toimi Kokkosen Heikki. Sieltä on ostettu minunkin järjestelmäkamerani Asahi Pentax ME Super. Hyvä rauta edelleen, mutta nykyisin todella vähällä käytöllä!
Lisäys edellä julkaistuun tarinaani opintokerhoista. Ikonitaiteen asiantuntija oli professori Aune Jääskinen, isä Erkki Piiroisen sisar. Sain kurssin jälkeen joululahjaksi Ikonimaalarityhdistykseen
kuuluneelta kurssilaiselta hänen maalaamansa ikonin, joka on kunniapaikalla kodissani ja jonka isä Kalevi Kokkonen on vihkinyt.
Muuten, opintokerhojen ohella valtionapua voi opintokeskuslain perusteella saada myös luentotoimintaan. Sen nykysäännöistä en ole nyt perillä. Kannattaa sekin puoli tutkia. f.
No joo, minulla on vain sellainen käsitys, että osa ihmisistä karttaa poliittisten näkemystensä vuoksi automaattisesti tapahtumia, joitten järjestäjinä ovat esimerkiksi Maaseudun Sivistysliitto tai Eläkeliitto. Ne ovat keskustapuolueen järjestöjä, ja kaikki kunnia toki niiden toiminnalle. Ainakin EL tuntuu olevan hyvin aktiivinen. Värtsilässä asuu kuitenkin muitakin kuin keskustalaisia. Sen takia näkisin mieluusti, että harrastustoimintaa järjestettäisiin myös ilman minkäänlaisia puoluepoliittisia kytköksiä. Liekö täällä Värtsilässä puoluepolitiikasta riippumattomia yhdistyksiä?
Tuosta valokuvauskilpailusta vielä. En minäkään kannata ajatusta siitä. Kyllä näitä kisailufoorumeita on ihan tarpeeksi muualla.
Saattaisi käydä niin että ensin valittaisiin paras kuva, sitten
paras kirjoitus, paras kommentoija jne.
Siinä kilpailun tuoksinassa voisi käydä niin, että tästä kaikille vapaaehtoisesta harrastamisesta katoaisi ilo. Ja ilon katoamisesta ei hyvä seuraa.
Heikki Kokkonenkin jos löytäisi tiensä Värtsin sivuille, siinähän meillä olisi kuuluisa luontomies kuvineen. Terveisiä ja tervetuloa!
Kerosen mökissä vanhan Sisä-Karjalan luona Niiralassa oli myös kuvanvalmistusta ja Keronen oli monitoimimies muutenkin. Etunimi on unohtunut, mutta monta mukavaa hetkeä tuli mökissä vietettyä viitisenkymmentä vuotta sitten. Hänellä oli m.m. suutarin ompelukone.
Erilaisten kilpailujen ym. järjestäminen Värtsin toimesta on mahdottomuus senkin takia, ettei meillä ole minkäänlaisia resursseja sellaiseen. Se vaatisi lisää aktiivista väkeä mukaan käytännön toimiin. Nyt on hyvä, jos saamme lehden nykyisellään toimimaan harrastusvoimin kuukaudesta toiseen, kiitos uutteran kirjoittajakunnan. Vuosikymmenten aikana hankittu toimittajarutiini on auttanut omissa toimissani, mutta kovin paljon uusia toimintamuotoja en tähän lehteen henkilökohtaisesti kaipaa, vaikka sisällön kehittäminen on tietysti aina mielessä. Vaan jos tekijöitä löytyy, niin ainahan sitä voi uutta sopivaa sorvailla, mutta hyvin harkiten.
Kokkosen Heikin kanssa olin yhteyksissä vuosi sitten, jolloin hän lahjoitti runsaasti mm. majavakuvia Värtsille. Ainakaan silloin hänellä ei ollut omia nettiyhteyksiä.
Minä en myöskään kannata kuvakilpailuja Värtsin sivuilla, koska
me lukijat joutuisimme mahdottoman tehtävän eteen: valitsemaan
toinen toistaan upeammista kuvista muka parhaan?
Sellaisia teemaviikkoja jonkin aiheen ympärillä voisi varmaan
olla. Nyt kun kevät lähestyy, niin aiheista ei olisi luultavasti
pula. Vaikka on sanottava, että nykyinen kuvakäytäntö on hyvä.
Pitänee panna lusikka soppaan tässä kamerakerho asiassa, kun ainakin Jussin kommentissa on minunkin nimeni mainittu eräiden muiden ohella.
Värtsilän kamerakerho todellakin lakkautettiin menneen vuoden loppupuolella. Minkäänlaista toimintaa ei ollut yli kahteenkymmeneen vuoteen. Olin yksi kerhon lakkauttajista. Kirjalliset dokumentit jäivät lakkauttamista yhdistysrekisteriin päin hoitaneen Hannu Kivivuoren haltuun elleivät sitten ole jo Tohmajärven kunnan arkistossa.
Kamerakerhon, niin kuin minkä tahansa harrastusyhdistyksen toiminta kaipaa aktiivisia ja intomielisiä vetäjiä ja puuhaajia, muutoin niiden toiminta kyllä sammuu. Värtsilän kamerakerhossakin oltiin aluksi aktiivisia, pidettiin kursseja ja kilpailuja, ylläpidettiin laboratoriota ja tietenkin kuvattiin ja tehtiin kuvia. Kerhossa oli jäseniäkin useita kymmeniä. Turusen Heino olisi oikea ihminen kertomaan kerhon perustamisesta ja alkuajoista, kun oli muistaakseni kerhon ensimmäinen puheenjohtaja. Viimeisenä aktiivisena toimintavuotena yli kaksikymmentä vuotta sitten, kun jokin kokous vielä pidettiin valittiin puheenjohtajaksi Meeri Luukkainen, sihteeriksi Hannu Kivivuori ja minut rahastohoitajaksi. En nyt ihan tarkalleen muista oliko kokouksessa edes mukana yhtäkään muuta kerholaista. Toiminta sitten vain kerta kaikkiaan lopahti, syystä tai toisesta.
Kamerakerhoa lopetettaessa päätettiin, että kerhon tilillä olleet varat ja tulot kerhon välineistön myynnistä siirrettiin Värtsilän pitäjäyhdistyksen Kylätalon käyttöön.
Niin että jos nyt joku puuhaa Värtsilään kamerakerhoa niin rohkenen tässä ehdottaa, että toiminta alkaisi vapaamuotoisena ja epävirallisena harrastustoimintana ilman rekisteröitymistä. Jotkut aktiiviset puuhaajat voisivat järjestellä tapahtumia ja pitää toimintaa yllä. Ymmärrän että tällä tavoin toimiessa ei voida hakea mitään taloudellista apua samalla tavoin kuin rekisteröitynä yhdistyksenä, mutta eipä tulisi ongelmia silloinkaan jos toiminta hiipuu.
Jos joku haluaa ottaa kerhotoiminnan vetääkseen niin Värtsissä löytynee palstatilaa kerhouutisille ja kuville.
Mielenkiintoista. Seppo kertoikin jo lakkautuksesta ja Jussi alkuajan toiminnoista. Kaikki totta seura sai alkunsa muutamia vuosia ennen sen perustamista. Eräs henkilö nimeltä mainitsematon kinusi kerhon perään kuin aikoinaan savottalainen kämpällä ”-oispa viulu, voin kun oisi viulu.”
Toiset eivät jaksaneet voivottelua enää kuunnella ja ostivat kimpassa miehelle viulun, jotta lopettaisi voivottelut, mutta ei. Tyyli oli sama vain sisältö vaihtui ”-osaispa soittaa, voi kun osais soittaa”.
Niin kävi minullekkin, että ryhdyin lopulta puuhaaman kameraseuraa kasaan ja se saatiinkin ja aktiivista porukkaa kertyi ettei enää ihan pieneen huoneeseen mahduttu kokouksia tai kerhoiltoja pitämään. Alkuperäistä kinuajaa kerhosta ei kuulunut eikä näkynyt sen jälkeen.
Toiminta oli alkuvuosina kylläkin vilkasta, oli omiakin laboratorioita. Varosen Teuvo kuten itsekkin tehtiin vastaperustetulle paikallislehdellekkin kuvia, kunnes saivat omat pimiöt. Kuvateko ja kuvaus kursseja oli, kuin myös kilpailujakin. Muiden kerhojen luona käytiin arvosteluraatina.
Nyt on vastoittain ollut puhetta myös Kylätoimijoiden kanssa valokuva näyttelyiden pitämisestä kylätalolla. Siinä olen kylläkin sitä mieltä ja puuhamiehiä entisestä kerhosta varsinkin vailla. Jos kavereita ilmoittautuu tehdään toiminta suunnitelma ja ruvetaan toteuttamaan. kylätalo toimikunnalta vilauttelivat jo vihreää valoakin.
Ottakaapa yhteyttä. Hemmppa!
Hemppa sanoi osuvasti,soittajia olisi kun ois viulu.
Lähinnä tulee mieleen, että kuvauksesta kiinnostuneet lähtisivät yhdessä kuvaamaan, samalla tulisi keskustelua valoista yms kuvaukseen liittyvistä asioista.
Sitten kokoonnuttaisiin tarkastelemaan tuotoksia ja arvioimaan onnistumisia.
Muistelen televisiossa olleen aikanaan tämän tyyppisiä jaksoja.
Tekniikka on kehittynyt jo siihen pisteeseen, että kuvat pyrkivät onnistumaan tyydyttävästi, kuvaajalla kuin kuvaajalla.
Mukavaa, että sinällään huono idea poiki keskustelua.
Vielä lisäyksenä edelliseen kommenttiin. Omistan kaikista ihmeellisyyksistä paljonkintietoa, ettei ne kaikki sovi kommentteihin. Kuten mainitsin kaikkien ajatukset kiinnostavat, se on taiteilijoiden luonteesen sidottu luonteen piirre ”kuulema”.
Taidetta katsoessa kauneus on ihmisen omassa silmässä, kuten ruuan suhteen: makuasioista ei voi kiistellä.
Kuten kerroin tarvitsen taas apumiehiä siitä syystä ettei yhden mielipiteen, tai mielijohteen varassa ruveta toimimaan.
Asioiden yhteiseen harrastamiseen ei aina tarvita virallista yhdistystä vaikka yhdistysten luvatussa maassa ollaankin.
Valokuvaksesta kiinnostuneiden asiahan voisi mennä eteenpäin niin että joku asiasta kiinnostunut vaikka Hemppa kertoo näillä sivuilla päivämäärän ja kellonajan jolloin asianharrastajat kokoontuvat kylätalolle rupattelemaan.Aika näyttää sitten miten innostunutta väki on.Sen pohjalta on toimintaa hyvä kehittää.
Mulla on hiukan kokemusta tämän tyyppisestä toiminnasta.Mökkini on Teijolla Varsinas-Suomessa.Siellä kyläyhdistyksen siipien suojassa taitaa toimia jo toistakymmentä ”tiimiä”joissa touhutaan erillaisia asioita kukin mieltymystensä mukaan.Nämä ”tiimit”eivät siis ole omia yhdistyksiään mutta toki niissäkin on vetäjät.
Homma toimii.Osallistujia on paljon.Teijon alue valittiin Suomen valtakunnallisesksi kyläksi viime kesänä joka on varmasti osaltaan jonkimmoinen mittari siitä että asioita on tehty oikein.
Muistelija muistaa Kerosen mökin Niiralassa.Veli oli mestarivalokuvaajan etunimi.Oli hieno kuunella kesäiltana kun Veli istui mökkinsä rappusilla suuren tuomen alla ja soitti hanuria!
Kyllä tuo digikuvaus on ihan oma lajinsa. Kyllähän kuvat enimmäkseen onnistuu. Mutta jos kuvaa taskuun sopivalla digikameralla niinkuin minä, tai kännykällä, niin kyllä varsinkin luontokuvauksissa on ihmeessä. Sähköt loppuu, tai jo paljon ennen sähköjen loppumista kameran / kännyn näytöt hiipuu ja kaikki toiminnat hidastuu.
Olin eräänä talvena vapaaopiston järjestämällä kuvan käsittelykurssilla. Kurssi oli suunnattu erityisesti senioreille. Opettajana oli nuori mies.
Käytiin kuvaamassa luontoa ja sitten tietokoneilla paranneltiin. kuvia. Aika pian selvisi, että meidän mielestä opettajapoika ei ymmärtänyt valokuvauksesta yhtään mitään. Hänellä ei kai ollut mitään kokemusta muulla kuin automaattisella digi kameralla.
Digi tekniikka kaikkine hienouksineen on vienyt lopunkin ymmärryksen perinteisestä valokuvauksesta. Mutta koska kelloa ei voi kääntää taakspäin, pitäisi vain nöyränä, tai hammasta purren opetella tätä dikiä.. Miten saisi automaatin päältä pois pakkasella ja miten voisi komentaa kameraa niinkuin haluaa
”Joren-malli” kuulostaa käyttökelposelta.
*
En pyri millään lailla vaikuttamaan Värtsilän
”rakenteisiin”, mutta kerron kuitenkin eräästä
tiimistä jossa olen ollut pari vuotta mukana.
Koska nyt on kirjaston juhlavuosi, voinen paljastaa
itsestäni sen verran että jälkeni johtavat Joensuun
Kaupunginkirjaston kaukopalveluun.
Niin se tiimi. Kirjaston Seniorit (kirjaston eläkeläiset)
kokoontuvat noin kerran kuukaudessa, yleensä Joensuun
pääkirjaston tiloissa. Kaikki perustuu vapaaehtoisuuteen,
mitään katto-organisaatiota ei ole perustettu. Edellisellä
kerralla sovitaan missä seuraavan kerran tavataan, sillä
joskus olemme tehneet vierailujakin meitä kiinnostaviin
paikkoihin, tai olemme saaneet jonkun luennoitsijankin
paikalle.
Homma on pelannut ennen kuin liityin tuohon
joukkoon ja toivottavasti pelaa vielä sen jälkeenkin.
Kun menemme entiselle työpaikalle viisastelemme että
”Hupelit tulloo!”
*
Totta kai esim. kamerakerho vaatii puuhamiehiä/naisia,
eikä se ole suoraan verrannollinen meidän eläkeiläis-
touhuihimme.
Ihmeen paljon olette saaneet aikaiseksi siellä pienessä
Värtsilässä, eli ei teitä voi syyttää ainakaan aktiivisuuden
puutteesta!